Jos vapaata tahtoa ei ole niin vääryyden tekijöiden rankaisemiselta putoaa pohja pois

Kuvituskuva. Ilmainen tekijänoikeusvapaa kuva / Pixabay.

 

Hesarin tämän päiväisestä essee-artikkelista nousi esille otsikon mukainen asia.

Mitä enemmän neurotieteilijät tutkivat aivoja niin sitä ahtaammalle vapaa tahto joutuu.

Niinpä esimerkiksi ajattelumme pahojen tekojen tekijän rankaisemisesta menettää merkityksensä, kun henkilö ei voida vastuuttaa teostaan.

Näin voidaan ajatella, kun ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa.

Vaikka artikkelissa puhutaan rankaisusta jonain karanteenina niin minusta se ei olisi tällöin perusteltua.

Myös nykypäivän uhriutuminen tulee uuteen valoon artikkelin lukemisen jälkeen.

Jos emme voi teoillemme mitään ja emme voi itse määrätä ja vaikuttaa niihin, niin olemme ikään kuin ajopuun asemassa.

  • Kaikki vain tapahtuu…

Suhde Jumalaankin muuttuu, kun emme voi vaikuttaa siihen teemmekö syntiä vai hyviä tekoja tai ainakin emme itse voisi niistä päättää.

Näin ollen taivaspaikkammekin olisi ennalta määrätty ja kaikenlaiset moraalisaarnat olisivat turhia.

Artikkelin luettuani tuntuu jokseenkin tyhjältä ja turhalta tarttua mihinkään ikään kuin se ei olisi enää minun päätettävissäni.

Se, että luit tämän blogikirjoituksen ei ollut sinun tahtosi vaan siitä päättivät lukuisat aivokemialliset toiminnot ja tekosi ennen sitä.

 

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu