Kyläpolitikointi Naantalissa Junnilan ympärillä uhkaa laajentua ”isolle kirkolle”
Naantalin kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin maanantai-iltana 11 valtuutetun allekirjoittama aloite, jossa vaadittiin puheenjohtajiston erottamista. Vilhelm Junnila toimii tällä hetkellä Naantalissa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Aloitteen tekijänä oli kokoomuksen valtuutettu Juha Haapakoski. Aloitteen allekirjoittivat vasemmistoliiton Harri Palomäki sekä enemmistö kokoomusvaltuutetuista.
Näin kirjoittaa mm. YLE.
Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Vilhelm Junnilan (ps) luottamuksesta maanantai-iltana tehty valtuustoaloite horjuttaa kokoomuksen ja perussuomalaisten välistä luottamusta, sanoo Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Åland.
Tästä kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Perussuomalaisten Åland kutsuu kokoomuslaisten aloitetta ”kyläpolitikoinniksi”, jolla voi olla vaikutusta hallitusyhteistyöhön asti.
”Toivottavasti Naantalin kokoomus käy keskusteluja piirijohdon ja puoluejohdon kanssa. On turha keikuttaa laivaa tilanteessa, jossa hallitus aloittaa syyskuussa toimintansa, antaa tiedonantonsa eduskunnalle ja sitä seuraa luottamusäänestys.”
Ålandin mukaan Naantalissa olisi pitänyt odottaa ja katsoa ensin, mitä valtakunnallisella tasolla tapahtuu.
Varsinais-Suomen Perussuomalaisten mediatiedotteessa kehotetaan hallituskumppania laittamaan omat rivinsä suoraksi ja käymään syvällinen keskustelu.
”Kansanedustajaamme savustetaan ulos synnyinkaupunkinsa luottamustehtävistä, jotka hän on aina hoitanut moitteetta”, tiedotteessa todetaan.
Minustakin on myös merkillistä, että valtakunnan politiikasta alkaneet laineet ulottuu nyt paikallispolitiikkaan. Vielä merkillisemmäksi asian tekee se, että hallituskumppani kokoomus on vetämässä mattoa Junnilan alta.
Tässä ikään kuin ollaan antamassa kaksoistuomiota samasta ”rikoksesta” vaikka mitään lainvastaista Junnilan ei ole esitetty tehneen.
Paineet kokoomuksen suunnalla näyttävät olevan kovat ja harkintakyky on pettänyt. Mitään poliittisia irtopisteitä tällä ”ajojahdilla” ei ole saatavissa.
Nahkamäki on kääntänyt tämänkin asian ylösalaisin.
Kun käytämme suomi-persu-suomi -sanakirjaa, niin asian todellinen luonne paljastuu:
– Naantalissa edes Kokoomuksen kuntapoliitikot eivät luota Junnilaan, minkä vuoksi he yrittävät laittaa Junnilan vaihtoon
– Edellä mainitusta syystä maakuntatason persut käyvät uhkailemaan Kokoomusta sillä, että persut laittavat hallitusyhteistyön kärsimään paikallistason kahinoista
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Naantali on aivan syystä huolissaan kun julkinatsi sekä huijari on kaupunginvaltuuston keulakuvana.
Ilmoita asiaton viesti
Ootko lukenut Junnilan omaa selontekoa elokuulta?
Ilmoita asiaton viesti
En, mutta oletan sen sisältävän klassista tyhmyyttä, joka on perussuomalaisten kulttuurinen ellei peräti geneettinen erityispiirre, kuten eräs nettikirjoittelija Schriptassaan loruili.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan kuten Riikonen kirjoittaa.
Uskooko muuten joku, että persut lähtevät hallituksesta jos Naantalin valtuuston puheenjohtaja ei nauti valtuuston enemmistön luottamusta?
Ei näitä käänteitä osaisi edes keksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä -taas kerran- näkyy se, että fundamentalistipersut eivät aidosti välitä onko heidän viestinsä totta vai tarkoituksella vääristeltyä valhetta – kaikki mikä auttaa heimon tavoitteita kelpaa, eikä sitä kukaan edes halua kyseenalaistaa.
Juuri tuon eettisen mädän takia yritän tuoda esille näitä persujen valheita ja ristiriitaisuuksia heidän puheiden ja tekojen välillä. Tuollaista porukkaa hakeutuu persuihin, koska muissa puolueissa heitä ei suvaita – ja tuollaista porukkaa en halua päättämään meidän asioistamme!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ikään kuin ollaan antamassa kaksoistuomiota samasta ”rikoksesta” vaikka mitään lainvastaista Junnilan ei ole esitetty tehneen.
_____________________________________________________________
Ei tässä tuomioista ole kysymys vaan luottamuksesta. Luottamusta joko on tai sitten ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Junnila on puhunut puuta heinää koulutuksestaan ja muka yrittäjän taustasta. Se on väärän todistuksen antamista puolueessa, joka tulvii juristeja, joiden luulisi tarkistavan kumppaninsa taustat.
Valehtelijat on syytäkin tuomita ja laittaa takavasemmalle.
Jos pettää äänestäjänsä, onko silloin kelvollinen johtamaan kaupunkia?
Ylimpään johtoon tarvitaan vastuuntuntoisia ja tehtäviinsä parhaita asiantuntijoita, mutta onko sellaisia?
Ilmoita asiaton viesti
Miten olisi maailmanpankin varakuvernööri, puppeliprofessori.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna on kaunis.
Ilmoita asiaton viesti
Mieluummin homo kuin vihapuhemies Jussi.
Ilmoita asiaton viesti
Erään presidenttiehdokkaan kirjoittamaa:
”Toimiessaan Köynnös-lehdessä Haavisto kirjoitti mm. yhteiskunnallisista ja ekologisista aiheista. Kylmän sodan aikaista
itsesensuuria Haavisto kommentoi Köynnöksen kolmannessa numerossa vuonna 1977 kirjoittaen ”Itsesensuurihan
merkitsee, ettemme me täällä Suomessa suoraan apinoi kylmää sotaa ylläpitäviä länsilehtiä ja samoista vaikuttimista
pulppuavaa materiaalia tarjoavia uutislähteitä ja räpelly valittelemaan ihmisoikeuksien kelvottomuutta Neuvostoliitossa
[10][11]
Asevelvollisuuden merkitystä ja puolustusvoimia Haavisto kritisoi Köynnöksen neljännessä numerossa vuonna 1978
kirjoittamalla ”Ei, puolustusvoimat on perustettu, jotta jokainen suomalainen mies hallitsisi tappamisen jalon taidon
silloin, kun maan korkein johto näkee sen mielekkääksi. Kun käsky käy, on liian myöhäistä sanoa ei. EI on sanottava
[1][10]”.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko tuo eräs presidenttiehdokas leikkaa-liimaa-Laura vai ullatusullatus-Jussi?
Ilmoita asiaton viesti
Lukeehan se lainauksessa: Pekka Haavisto, Neuvstoliiton ihailija.
Ilmoita asiaton viesti
Niin kuin hyvin tiedetään, mikään puolue ei ole ollut vihreitä kriittisempi Venäjää kohtaan eikä kenestäkään muusta kuin Haavistosta ollut sanomaan Lavroville suorat sanat. Rantasen epätoivoinen yritys johtaa keskustelu pois Naantalin natsista loppui tähän.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ikään kuin ollaan antamassa kaksoistuomiota samasta ”rikoksesta” vaikka mitään lainvastaista Junnilan ei ole esitetty tehneen.
————————————
Persut vittuilevat muille niin paljon kuin lain puitteissa kykenevät, koska heillä tekojen ja puheiden mahdollinen rasistisuus ja moraalittomuus määrittyy vain sillä, tuomitaanko tekijä niiden pohjalta oikeudessa rangaistukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä ne tuomiotkaan mitään haittaa. Purra v. 2021 kertoili ettei Tynkkysen kolmannellakaan tuomiolla mitään merkitystä. Syytti oikeuslaitosta.
Ilmoita asiaton viesti
Äärioikeiston ideologiaan kuuluu olla lain yläpuolella. USA:ssa eivät tunnusta vieläkään vaalitulosta.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä onkin bolsevikien kokoontumisajot käynnissä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole havaintoa mistään bolshevikkien kokoontumisajosta. Nahkamäki kurvailee vanhalla Tunturin rämällään jossain ihme mopomiitingissä. Kumi palaa ja Nahkamäen kaviot samalla.
Ilmoita asiaton viesti
Petterin tunnin juna ei taida valmistua tähän kiireeseen,kun liukkaita lähtöjä anellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ennen Naantali tunnettiin auringosta ja muumeista, nyt se tunnetaan natseista.
Kyllä tuon Junnilan suhteen on aika monta kertaa tehnyt mieli sanoa ”mitäs minä sanoin”…
Ilmoita asiaton viesti