Mihin hallituksen leikkaukset ja veronkorotukset kohdistuvat

Hallituksen on määrä päättää ensi maanantaina ja tiistaina kehysriihessä yhteensä noin kolmen miljardin euron menoleikkauksista ja veronkiristyksistä ensi vuodelle. Summasta leikkausten osuus on noin kaksi miljardia ja veronkiristysten miljardi euroa.

Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Alle on koottu lista mahdollisista toimista.

  1. Erikoissairaanhoidon maksuja korotetaan.
  2. Vanhustenhoivassa vaadittavaa hoitajamäärää pienennetään.
  3. Sote-järjestöjen avustuksia pienennetään.
  4. Eläkkeistä säästetään.
  5. Arvonlisäveroa korotetaan.
  6. Muita veronkorotuksia mm. sähköautoilu ja epäterveellinen ruoka.

Selvää on, että edellä olevat ovat ne pääasialliset keinot mitä tullaan käyttämään.

Yksinkertaisin olisi alvin nosto. Se tilittyisi suoraan valtion kassaan.

Eläkkeisiin puuttuminen on poliittisesti arkaluonteinen asia tällä hetkellä, mutta se voidaan tehdä verotuksellisin keinoin.

Tieliikennettä verotetaan noin kahdeksalla miljardilla eurolla, mutta sähköautoilu tuo siihen noin miljardin euron loven.

Jollain aikavälillä valtio tulee paikkaamaan tämän aukon.

 

 

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu