Ruotsi nostamassa terrorismin uhkatasoaan
Asiasta kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.
Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo järjestää asiasta tiedotustilaisuuden iltapäivällä.
Tällä hetkellä uhka on kolmannella tasolla (kohonnut uhka), josta se nousee neljänteen tasoon (suuri uhka). Korkein taso on viides.
Terrorismin uhkatasot Ruotsissa
- Ei tunnistettua uhkaa
- Rajoitettu uhka
- Kohonnut uhka
- Suuri uhka
- Erittäin suuri uhka
Lähde: Säpo
Britannian mukaan terroristit pyrkivät erittäin todennäköisesti iskemään Ruotsissa. Ruotsissa oleilevia kannustetaan pysymään tarkkaavaisina julkisilla paikoilla.
Myös Yhdysvaltojen ulkoministeriö on muuttanut matkustustiedotettaan kohonneen terrorismiuhan vuoksi.
Aiemmin Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Henrik Landerholmin totesi, että heikentynyt turvallisuustilanne on seurausta Koraanin poltoista.
Tämähän on vain yksi syy. Suomen Ulkoministeriö sivulla kerrotaan, että jengirikollisuudesta ja -väkivallasta johtuvat yhteenotot ja ampumiset saattavat pahimmillaan aiheuttaa vaaratilanteita myös matkailijoille erityisesti Tukholman, Göteborgin ja Malmön alueilla.
Suomi ei ole vielä muuttanut matkustustiedotettaan vaan todennut tilanteen pysyneen normaalina. Tämä on siis uutta normaalia – Suomi ei vielä reagoi mitenkään eikä tunnusta tosiasioita.
Tätä emme halua Suomeen, eivät Perussuomalaiset ainakaan. Ruotsin kriisiytyminen on osoitus hallitsemattomasta maahanmuutosta. Ruotsi ei ole ollut isäntä enää pitkään aikaan omassa maassaan.
Minä ainakin haluan Impivaaran takaisin ja elää lintukodossa toisin kuin Ruotsi.
Viitteet: Iltalehti, MTV-uutiset, Ulkoministeriö, Keskisuomalainen.
Aiemmin Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Henrik Landerholmin totesi, että heikentynyt turvallisuustilanne on seurausta Koraanin poltoista.
———————————-
Koraanin poltosta ei ole mitään hyötyä kenellekään. Se on vain ja ainoastaan tarkoituksellista vastakkain asettelun luomista, jota perustellaan sananvapaudella. Sananvapaus on toki hyvä asia mutta sitä voi käyttää myös niin, että se tuottaa pelkkää haittaa kaikille.
Äärioikeiston tarkoitus on vastakkain asettelu ja sitä saavat mitä tilaavat.
Ilmoita asiaton viesti
Miten tämä liittyy äärioikeistoon?
Tämänkesäistä kriisiä on lietsonut Ruotsiin 2021 muuttanut ja turvapaikan saanut irakilainen Salwan Momika.
Momika poltti Koraanin kesäkuun lopussa Tukholmassa moskeijan edessä pidetyssä mielenosoituksessa.
Torstaina hän aikoi polttaa toisen Koraanin Irakin suurlähetystön edessä. Lopulta Momika tyytyi tallomaan kirjaa.
https://yle.fi/a/74-20042074
Ilmoita asiaton viesti
Miten tämä liittyy äärioikeistoon?
—————————–
Eikös ne kannata tuota koraanin polttamista? Mitä mieltä itse olet siitä?
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tai kuka se on tämä Richard Jomshof?
Yksinkertaistan – hieman!
Mitä vähemmän ruotsidemokraatteja – sitä turvallisempi Ruotsi.
Mitä vähemmän…
Ilmoita asiaton viesti
Kerro, mikä ”tarkoitus” ja ”tavoite” on yhäti kiihtyvällä maahanmuuttajien jengiväkivalla, siihen liittyvillä ampumisilla ja räjäytyksillä?
Ruotsin äärioikeistoko tuota masinoi?
Ilmoita asiaton viesti
Kerro, mikä ”tarkoitus” ja ”tavoite” on yhäti kiihtyvällä maahanmuuttajien jengiväkivalla, siihen liittyvillä ampumisilla ja räjäytyksillä?
Ruotsin äärioikeistoko tuota masinoi?
—————————-
Täältä voit lukea mikä on väkivallan juurisyy.
https://yle.fi/a/74-20014232
Ilmoita asiaton viesti
Tyypillinen yksinkertaisuus monimutkaisen ongelman osalta.
Olen ymmärtänyt kommenttisi ajoittain huonosta suomenkielistä, ettet kykene seuraamaan Ruotsin televisiolähetyksiä. Sen vuoksi en kehota sinua katsomaan lukuisia jengiväkivallasta tehtyjä dokumentteja.
Kuvaavia asialle ovat Rinkebyn kaupunginosavaltuuston somalitaustaisen jäsenen kertomat maahanmuuttajataustaisia nuorissa vallitsevat periaatteet:
1) ruotsia ei opetella
2) koulua ei käydä
3) töihin ei mennä, ja
4) ”aina” = poliisi on vihollinen
Ruotsalaisella äärioikeistolla ei ole tässä osaa eikä arpaa.
Marbellassa ampumiset alkoivat heti 2018, kun ”ruotsalaiset” jengit saapuivat sinne. Poliisipäällikön mukaan rikollispomojen erimielisyydet oli aikaisemmin jo vuosikymmeniä ratkaistu neuvottelemalla.
Ilmoita asiaton viesti
Olen ymmärtänyt kommenttisi ajoittain huonosta suomenkielistä, ettet kykene seuraamaan Ruotsin televisiolähetyksiä.
————————
Sinulla itselläsi näyttää olevan ajoittain huono suomen kielen taito. Olet kirjoittanut tämän kahdella tavalla väärin.
”huonosta suomenkielistä”
Oikein on ”huonosta suomen kielestä”
Ja en tosiaankaan seuraa ruotsin televisiota koska en osaa kieltä vaikka sitä yritettiin minulle monta vuotta pakottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Poliisipäällikön mukaan rikollispomojen erimielisyydet oli aikaisemmin jo vuosikymmeniä ratkaistu neuvottelemalla.
————————————–
Meinaatkos, että poliisit ovat aikaisemmin ratkoneet huumejengien väliset reviiri riidat neuvottelemalla tyyliin ”Sopiiko, että jengi A ottaa Tukholman länsipuolen huumekaupan ja jengi B itäpuolen”?
Ilmoita asiaton viesti
Odotinkin jotain yhtä idioottimaista.
Et näytä ymmärtävän edes äidinkieltäsi.
Konteksti jo kertoo, että kyse oli huumepomojen keskinäisistä neuvotteluista.
Tästäkin löytyy kolmiosainen dokumentti Ruotsin televisiosta.
Ja kun puhelimella kirjoittaa kommentteja, saattaa kirjoitusvirheitä jäädä tekstiin. Kun sinulla ei muuta ole, ja kun itse asiasta et tiedä yhtään mitään, takerrut toisarvoiseen. (Oliko virke sinulle liian pitkä?)
Ilmoita asiaton viesti
Konteksti jo kertoo, että kyse oli huumepomojen keskinäisistä neuvotteluista.
————————————
Ja väitit, että poliisi on ennen ne menestyksekkäästi sovitellut.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskinpa väitin. Et selvästi ymmärrä selvää suomea.
”Poliisipäällikön mukaan rikollispomojen erimielisyydet oli aikaisemmin jo vuosikymmeniä ratkaistu neuvottelemalla.”
Mikään ei viittaa siihen että poliisi olisi ollut mukana neuvottelussa.
”Makkosen mukaan sikojen tiineeksi saattaminen oli jo vuosikymmeniä ratkaistu luonnonmenetelmällä”.
Ilmoita asiaton viesti
”Makkosen mukaan sikojen tiineeksi saattaminen oli jo vuosikymmeniä ratkaistu luonnonmenetelmällä”.
———————————
Asiallinen vuoropuhelu sinun kanssasi lienee mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
”reviiririidat” kirjoitetaan yhteen.
Marbella ei ole Tukholmassa.
Ilmoita asiaton viesti
”reviiririidat” kirjoitetaan yhteen.
——————
Se on sitä kun puhelimella kirjoittaa kommentteja.
Ja esitin vain esimerkin siitä, kuinka typerää on väittää poliisin olevan huumejengien välinen sovittelija.
Ja voisit sinä tuon idiootiksi haukkumisen jättää pois ja keskustella loukkaamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Vain idiootti lukee tuon lauseen tavallasi.
Ilmoita asiaton viesti
Vain idiootti lukee tuon lauseen tavallasi.
—————————
Et sitten onnistu yhtään kommenttia kirjoittamaan ilman henkilöön menevää solvausta.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on niin vaikeata myöntää,että ymmärsit väärin lukemasi.Sitten vielä jatkoit ”ymmärtämistäsi,”että tapahtuma oli Marbellassa ja esimerkki ”ruotsalaisten” jengien saapumisesta sinne,jolla kommentoija kertoi ns.”ruotsalaisten” jengin tuonneen uuden tavan neuvotella.
Ilmoita asiaton viesti
Jos ymmärtäisit lukemasi niin olisit huomannut, että selitin jo asian mitä kommentoit. Mutta on ylipäätään älytöntä poliisin valitella, että harmittaa kun rikolliset tekevät rikoksia eivätkä neuvottele.
Ilmoita asiaton viesti
Aina paranee.”Mutta on ylipäätään älytöntä poliisin valitella, että harmittaa kun rikolliset tekevät rikoksia eivätkä neuvottele”.
Missä lukee,että poliisi valittaa rikollisten tekemistä rikoksista eikä neuvottele.Eikö Jussila jos viitannut kun ruotsalaiset tuli neuvoteltiin asein.
Jussila kommentointi henkilöön käyvinä voisi siistiytyä siinä olen kanssasi samaa mieltä.Kommenttini tulee viiveellä kun nyt vasta huomasin vastauksesi.
Ilmoita asiaton viesti
Missä lukee,että poliisi valittaa rikollisten tekemistä rikoksista eikä neuvottele.Eikö Jussila jos viitannut kun ruotsalaiset tuli neuvoteltiin asein.
———————————
Niin, poliisi valittaa, että rikolliset ”neuvottelevat” asein eli syyllistyvät rikokseen.
Rikolliset pyrkivät aina maksimoimaan voittonsa ja kun se ei neuvottelemalla onnistu se otetaan väkivallalla. Huumekaupassa liikkuu nykyään niin paljon rahaa ja kilpailu siitä on kovaa niin väkivaltakin lisääntyy.
Ilmoita asiaton viesti
Ketähän vastaan tämä arabi joka polttelee koraaneja, tarkoittaa vastakkainasettelunsa?
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelen ettei muslimeja vaadita irtisanoutumaan terrorismista ja väkivallasta ja varsinkin naisiin kohdistuvasta kunniaväkivallasta, sen sijaan olemattomia natseja ja rasisteja jahdataan viikosta toiseen vain poliittisen pelin takia. Siksi koska joidenkin tahojen mielestä kansa äänesti väärin vaaleissa.
Ei kai me kohta enää mitään vaaleja tarvita, YLE:n ja HS:n toimittajat voisivat valita kansanedustajat ja koota hallituksen. Miksi kuunnella kansalaisten ääntä, kun ei se kuitenkaan kelpaa joillekin poliittisille tahoille?
Ilmoita asiaton viesti
”Ei kai me kohta enää mitään vaaleja tarvita, YLE:n ja HS:n toimittajat voisivat valita kansanedustajat ja koota hallituksen. ”
Tähän me ollaan menossa kovaa vauhtia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai me kohta enää mitään vaaleja tarvita, YLE:n ja HS:n toimittajat voisivat valita kansanedustajat ja koota hallituksen. Miksi kuunnella kansalaisten ääntä, kun ei se kuitenkaan kelpaa joillekin poliittisille tahoille?
————————————-
Meillä on vaaleilla valittu hallitus, jonka äänestystulosta ei ole kukaan kiistänyt mutta näköjään sananvapaus tuottaa joillekin tuskaa.
Ilmoita asiaton viesti
Rasismijahti joka on laitettu aloille vain sen takia, että kansa äänesti väärin, on kääntynyt jo itseään vastaan. Jokainen kansalainen tietää jo totuuden ja missä ne oikeat ongelmat ovat.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen kansalainen tietää jo totuuden ja missä ne oikeat ongelmat ovat.
———————————-
Jokainen?
Ilmeisesti ihan jokainen ei ole asiasta ihan samaa mieltä päätellen Puheenvuoron kommenteista.
Ilmoita asiaton viesti
Ai niin unohdin, että teitä Makkosiakin on olemassa. Joten pitää lisätä, että jokainen normaalijärkinen ihminen tietää totuuden ja missä ne oikeat ongelmat ovat.
Toki monet eivät uskalla totuutta kertoa, koska se aiheuttaisi liian monelle henkilökohtaisia hankaluuksia. Mutta olisihan se mukavaa jos meidänkin valtio joskus muuttuisi normaaliksi länsimaaksi ja kansalaisilla olisi sananvapaus ilman pelkoa sanktioista.
Ilmoita asiaton viesti
Toki monet eivät uskalla totuutta kertoa, koska se aiheuttaisi liian monelle henkilökohtaisia hankaluuksia. Mutta olisihan se mukavaa jos meidänkin valtio joskus muuttuisi normaaliksi länsimaaksi ja kansalaisilla olisi sananvapaus ilman pelkoa sanktioista.
——————————-
Persut ovat mestareita luomaan itselleen mielikuvitusvihollisia.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiasioiden ymmärtäminen on toki ylivoimaista joillekin, mutta ei kai sitä omaa ymmärtämättömyyttään tarvitse joka päivä ja joka käänteessä tuoda julki?
Ilmoita asiaton viesti