SDP haluaa valiokunnan keskeyttävän alkoholilain käsittelyn, koska kaikki asiantuntijat vastustavat muutosta
Hallitus esittää, että kaupassa myytävän alkoholin prosenttiraja nostettaisiin kahdeksaan nykyisestä 5,5:stä.
SDP esitti tiistaina sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokouksessa alkoholilain keskeyttämistä.
Esityksestä käy ilmi, että valiokunnan kuulemista asiantuntijoista kaikki olisivat vastustaneet hallituksen esitystä. Muiden oppositiopuolueiden jäsenet kannattivat Sdp:n esitystä.
”Valiokunta keskeyttää asian käsittelyn, koska kaikki valiokunnan kuulemat asiantuntijat vastustivat esitystä”, todetaan Sdp:n tekemässä esityksessä.
Jos valiokunta päätyisi hylkäämään lakiesityksen, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lakia ei lopulta voitaisi hyväksyä eduskunnan suuressa salissa.
Jos sote-valiokunta toteaa mietinnössään, että se ei puolla lain hyväksymistä, voi eduskunnan täystunto ensimmäisessä käsittelyssään äänestää valiokunnan mietintöä vastaan. Tässä tilanteessa laki siirtyisi suuren valiokunnan käsittelyyn ja etenisi tätä kautta täysistunnon lopulliseen äänestykseen.
Aiheesta kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Demarit käyttäytyy kuin pahainen kakara ja vastustaa periaatteessa hallituksen esitystä.
Lipponen on ollut suurin EU lobbari.
Nyt on kumma, kun eurooppalainen ruoka- ja alkoholipolitiikka ei käy demareille.
Hallitus perustelee esitystään kilpailun lisäämisellä – nyt Alkolla on monopoli yli 5,5% juomien osalta.
Itselleni on sama mistä juomani ostan, saan ne kuitenkin, jos tarvitsen.
Ihmettelen vaan demarien holhouspolitiikkaa,
Onko tämä asia miten korkealla Perussuomalaiset RP:n asialistalla?
Ilmoita asiaton viesti
Hakkaraisen ja Vornasen lähtiessa ei ykkösprioriteetti 🙂
Vakavasti – olen kokenut sillä olevan kohtuullista merkitystä äänestäjille ja nimenomaan Alkon monopolin murentamisessa.
Ilmoita asiaton viesti
Johan persut saivat tahtonsa läpi olutveron alentamisesta.
Alennus lienee samaa tasoa (1 c/l) kuin pensanhinta?
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus keventää polttoaineiden jakeluvelvoitetta, mikä taas laskee päätösperäisesti pumppuhintaa merkittävästi verrattuna edellisen eli pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen päätökseen nähden.
Talousvaliokunnan saamien arvioiden mukaan Marinin hallituksen päättämä jakeluvelvoite olisi nostanut bensiinin pumppuhintaa vuoden 2024 alusta noin 15 senttiä ja dieselin hintaa noin 17 senttiä litralta.
Kun päälle lasketaan vielä vuodesta 2025 alkava noin 26 snt/l korotus, olisi kokonaisvaikutus bensiinin pumppuhintaan ollut yhteensä noin 50 senttiä litralta vuonna 2030.
Dieselillä sama lisäys olisi 32 senttiä litralta ja kokonaisvaikutus yhteensä noin 65 snt/litra.
Tämä kaikki oli viherpunahallituksen suunnitelmaa. Tällä meinattiin ajaa alas polttomoottoriautoilijat.
Kyse olisi ollut pahimmanlaatuisesta vihersiirtymästä, jonka maksumiehinä olisivat olleet autoilijat.
https://blogit.perussuomalaiset.fi/jarmo-nahkamki/marinin-hallituksen-karmea-perinto-jakeluvelvoite-50-65-snt/
Ilmoita asiaton viesti
Purra ja muu persujohto ovat patologisia valehtelijoita. Osa persuja äänestävistä lampaista seuraa kuitenkin näitä, tekivätpä mitä hyvänsä. Säälittävää porukkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Pyykkölän demaridynastia on luhistunut.
Ilmoita asiaton viesti
Okei. Toi tieto ei kyllä hirveästi näy gallupeissa, toisin kuin persujen vapaa pudotus.
Ilmoita asiaton viesti
He ovat ainoastaan totuuskriittisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä ne valehtelijat ja ”rahaa on” porukat löytyy vasemmistosta. Eli Pyykkölän leiristä. Säälittävää porukkaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt on kumma, kun eurooppalainen ruoka- ja alkoholipolitiikka ei käy demareille.”
Missä eurooppalaisessa maassa ruokakaupoissa saa myydä max. 8% vahvuista käymisteitse valmistettua alkoholia, vaan ei samaan vahvuuteen lantrattua?
Esityksen kutsuminen ”eurooppalaiseksi alkoholipolitiikaksi” on aika hassua kun en usko samanlaista sekavuutta olevan missään eurooppalaisessa maassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä on tie eurooppalaiseen alkoholipolitiikkaan… askel askeleelta.
Ilmoita asiaton viesti
Onkos tämä taas yksi askel kohti eurooppalaista päihdepolitiikkaa. Ollaankohan kohta kannabista laillistamisessa Saksan esimerkin mukaan?
Ilmoita asiaton viesti
Saksassa saa 16 vuotias ostaa käymisteitse valmistettuja viinejä 15 % saakka.
Lanrattuja saa vasta 18 vuotias ja lisäksi niissä verotus on aivan eri kuin oluissa ja viineissä.
Ilmoita asiaton viesti
Lakiesitys rikkoo todennäköisesti EU:n kilpailulakeja, koska ilman perustetta valmistustapa on rajattu käymiseen. Sekoitukset, kuten lonkero ei siis käy.
Ilmoita asiaton viesti
Toi on KD sanelema asia. Täysin järjetöntä.
Ilmoita asiaton viesti
KD:n sanelema, hallituksen hyväksymä paitsi että nyt KD vastustaakin.
Jättäisivät lain nykyiselleen jos tämän kummempaa ei saada aikaiseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hartwall täräytti hesariin etusivun mainoksen kun lakialoite nytkähti eteenpäin. Kritisoivat Salosen esiinnostamaa käymisteitse valmistusta vastaan.
Makuun sillä on vaikutusta, ei kännitilaan.
Ilmoita asiaton viesti
Saksassa ja muistaakseni Ranskassa on selvä rajanveto sekoitettujen ja käyneiden välillä.Löytyy nuorten suojelulaista.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän sitä alkoholia kuulemma kännitilan takia käytetä?
Ilmoita asiaton viesti
Entäs KD ja Päivi Räsänen joka haluaa torpata tämäkin uudistuksen vaikka hallitusohjelma on hyvä.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi kutsua asiantuntijoita muualta, myös ulkomailta, esim. Italiasta, Kreikasta, Saksasta, Espanjasta. Se antaisi asiaan oikeammanlaista perspektiiviä. Nyt asiantuntijat ovat virheellisesti valittuja.
Ilmoita asiaton viesti
Olin Espanjassa ulkoilmakonsertissa ja halusin drinkin. Sain kuulla ettei tarjolla ole alkoholia lainkaan, vain olutta ja viiniä.
Ilmoita asiaton viesti
70-luvulla ollessani Italiassa kesätyössä, kävi ilmi, ettei siellä siihen aikaan ollut alkoholilakeja lainkaan. Kaikki saivat tuottaa, myydä ja ostaa vapaasti mitä vain ilman ikärajoja. Silloiseen Suomeen verrattuna tilanne oli käsittämätön, varsinkin kun se ei näyttänyt siellä aiheuttavan pienintäkään ongelmaa.
Ilmoita asiaton viesti
Pornon vastustaminen kaatui nettipornoon, keskikaljasota ja sen viimeinen taistelu, eli palauttaminen alkoon kaatui siihen kun lesta-Sipiläkin ilmoitti edelleenkin hakevansa saunakaljat marketista, naispappeus, tasa-arvoisen avioliittolain ja uskonnonopetuksen heikentämisen ”kynnyskysymykset” menivät myös molemmat v-tuiksi, prosenttien nostaminen market-juomiinkin ja sen vastustaminen myös toivotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan?
– ”Uskonveli” Soinikin sanoi aikoinaan, että peruspersumies on perjantahömpsynsä ansainnut.
(…Silti kiinnostaisi tietää ketkä hallitusneuvotteluissa halusivat tämän ”tärkeän” ja olutveron alennus-uudistuksen h-ohjelmaan, josta hallituspuolue KD:n Päiville myönnettiin ”eri vapaus” vastustaa…?)
Ilmoita asiaton viesti
Hallituksen esitys on panimoteollisuuden lobbareiden työn tulosta. Nämä haluavat lisätä alkoholin kulutusta ja myyntiä huolimatta tutkimustiedon kertomista tunnetuista sosiaalisista ja kansanterveydellisistä haitoista. Olen asiantntijoiden kanssa samaa mieltä. Toivottavasti esitys ei toteudu.
Ilmoita asiaton viesti
Tuollaiselle käsitykselle ei ole perusteita. Alkoholin kulutus on vähentynyt jo kymmenkunta vuotta putkeen. Jatkanut samaa laskua myös sen jälkeen kun ns. A-oluet tuotiin marketteihin. Oletko sitä mieltä, että alkoholi aiheuttaa enemmän sosiaalisia haittoja Virossa kuin Suomessa? Siellä ei ole Alkoon rinnastettavaa monopolia, kuten ei Pohjoismaita lukuunottamatta missään muuallakaan Euroopassa.
Ilmoita asiaton viesti
Panimoteollisuus haluaa korjata kulutuskehitystä. Viroon en ole tutustunut, mutta käsitykseni on, että lisääntyvä alkoholin kulutus uhkaa lisätä siihen liittyviä sosiaalisia haittoja, kansanterveyden osalta asia on päivänselvä.
Ilmoita asiaton viesti
TV kakkosella tulipari tuntia sitten mielenkiintoinen ohjelma, ”Alkoholikokeilu”- kännissä 10 000 vuotta, jossa mm. arveltiin, että kännäämiselle saattaisi evoluution myötä käydä lopulta samoin kuin tupakoinnille…?
– 10 000-vuotta sitten ihmisapinoiden esi-isien erään sukulinjan elimistö alkoi pystyä käsittelemään käyneiden hedelmien alkoholia ja siitä syntyi evoluution voittokulku…
( – Miksiköhän muuten ”jumala” loi ja tarjosi ihmisten ulottuville nautittavasti mm. tupakan ja alkoholin?- Ehkä Räsänen tietäisi?)
Ilmoita asiaton viesti
Eurooppalaisuuteen vetoaminen persulta on hassua.
Ilmoita asiaton viesti
Muuta en sano, mutta mielestäni kenelläkään, jolla ei ole omakohtaista, perhekohtaista tai lähipiirikohtaista kokemusta alkoholismin vaikutuksista, ei pitäisi ainakaan kovin suurella äänellä olla päättämässä alkoholiasioista!
Ilmoita asiaton viesti