Tutkintapyyntö poliisille ilman tahtoa syyllisen löytämiseksi kolohaavan konkeloittamisesta

Keski-Suomen ely-keskus on tehnyt tutkintapyynnön poliisille liito-oravan elinympäristön heikentämisestä Jyväskylän Vaajakoskella.

Kyseessä on liito-oravan pesimis- ja elinympäristöksi tunnistettu Vaajavirran ranta-alue, jossa Jyväskylän kaupunki katkaisi Konttisentien varrelta liito-oravan käyttämän haavan pökkelöksi ja karsi sen oksat. Toimenpiteet tehtiin kadulla liikkujien turvallisuuden takia, koska haapa oli todettu sisältä lahoksi.

Elyn selvityksen mukaan kyseinen kolohaapa oli osa liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, jota katkaisu ja karsiminen ovat heikentäneet luonnonsuojelulain 78. pykälän vastaisesti. Liito-orava ei voi enää käyttää puuta ruokailupaikkana eikä siitä pääse enää liitämään Konttisentien yli. Tienylitys onnistuu silti viereisistä puista.

Jyväskylän kaupungin olisi tullut myös hakea ja saada kolohaavan katkaisuun ja karsimiseen ely-keskuksesta luonnonsuojelulain 83. pykälän mukainen poikkeuslupa ennen toimenpiteen suorittamista.

Asiasta kirjoittaa Keskisuomalainen.


Liito-oravista tulee ilmoituksia paljon ely-keskuskeen, noin yksi viikossa, kerrotaan.

Elyn velvollisuuksia on tiukentanut vuosi sitten voimaan astunut uudistettu luonnonsuojelulaki, kertoo biologi Lehtinen.

  • Tässä ei etsitä syyllisiä tai sitä, kuka on mokannut sanoo Lehtinen.

Eli tutkintapyyntö tehdään lämpimikseen.

Tästä liito-oravasta on tullut melkoinen riesa jo metsänomistajille ja hakkuitakin on jouduttu keskeyttämään.

Venäjällä liito-oravia on pilvin pimein, mutta Suomessa niitä halutaan väkisin suojella.

  • Arboristi kiinnitti huomiota puuhun, ja se arvioitiin vaaralliseksi, koska sen huonokuntoinen latvus olisi voinut romahtaa jonkun päälle, toteaa kaupunki.

Jospa ihmisten turvallisuus asetettaisiin kuitenkin etusijalle ja poliisikin toteaisi saman.

 

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu