Ulkoministeri Elina Valtosen (kok) irtiotto YK äänestyksessä
Suomi äänesti YK:ssa viime keskiviikkona sen puolesta, että Israelin siirtokunnat miehitetyillä palestiinalaisalueilla todetaan laittomiksi.
Näin ollen Suomi oli samassa liittoutumassa Venäjän, Iranin ja Kiinan kanssa.
Tämä ei ole mitenkään Suomen viiteryhmä.
Tyhjää äänesti kaikkiaan 43 maata. 124 maata oli puolesta ja 14 vastaan.
Kokoomuksen värisuora Stubb, Orpo ja Valtonen käyttivät häikäilemättömästi valtaansa.
Hallituksen sisältä onkin arvosteltu rajusti äänestämistä mm. KD:n Räsänen ja PS:n Mäkelä.
Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kirjoitti päivityksessään X:ssä, ettei voi ”ymmärtää eikä hyväksyä” äänestystulosta. Räsänen merkitsi julkaisuunsa myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok), jolta hän pyysi selitystä asiaan.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kirjoitti X:ssä olevansa äänestyspäätöksestä ihmeissään.
Valtonen väittää, että päätös on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan mukainen.
Minä väitän, että kokoomuksen klopit eivät näe metsää puilta.
Lisää Hesarista: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010714089.html
On aivan yksi lysti mitä jeesusdemarit tai persujengi saatikka jokut Räsäset tai Mäkelät ovat tästä asiasta mielipuolta.
Mikään alueista A, B tai C ei kuulu Israelin valtion alueeseen. Joka ainoa settlereiden miehitetyille alueelle pystyttämä pytinkin on kansainvälisen oikeuden vastainen ja näin ollen laiton. Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto, Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous, Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea, Kansainvälinen tuomioistuin ja yleissopimuksen korkeat sopimuspuolet ovat kaikki vahvistaneet, että neljättä Geneven yleissopimusta sovelletaan Israelin miehittämiin alueisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Persrei’istö kommentti poistettu.
Ilmoita asiaton viesti
Minua ei uhkailla
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys ei ole uhkailusta vaan toteamuksesta 🥱
Ilmoita asiaton viesti
Rajojen veto ei ole uhkailua.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan täysi vapaus täällä on vastailla kenelle haluaa.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä käytät keinoinasi panettelua, pelottelua ja toisten halventamista!
Ilmoita asiaton viesti
No niin käyttää (muun muassa). Mitä siitä? Ei ole ainut eikä tee vaikutusta. Some-käyttäytyminen nyt on mennyt sellaiseksi suurelta osin viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana viimeistään. Pitänee varmaan mukautua ellei ole jo niin tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
No niinpä, Tulihan kerran nostettua kissa pöydälle.
Ilmoita asiaton viesti
Persujen aatemaailma on kuin arabeilta kopioitu. Sharian alla ei homot, transsut tai vastaavat rieku.
Ilmoita asiaton viesti
Räsänen ja Mäkelä. Nahkamäki, nyt oikein vitsin murjasit, menasi aamukahvit purskahtua tietokoneelle. Vaikka Israel rikkoisi mitä tahansa kv.sopimuksia, syyllistyisi vaikka minkälaisiin rikoksiin ei kiihkouskovaisesta Räsäsestä ole Israelin toimia tuomitsemaan, eikä taida olla Nahkamäestäkään, Mäkelästä en viitsi sanoa mitään, ei löydy sopivia sanoja.
Ilmoita asiaton viesti
Granlund katsoo Suomen kuuluvan siis samaan viiteryhmään Iranin, Venäjän ja Kiinan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Nahkamäki, ei Suomi tällä päätöksella liitä itseään mainitsemiisi maitten viiteryhmään, mutta en halua Suomen kuuluvan myöskään siihen viiteryhmään joka hyväksyy Israelin Gazassa suorittaman kansanmurhan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi kuuluu siihen viiteryhmää joka noudattaa päätöstä jonka Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto, Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous, Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea, Kansainvälinen tuomioistuin ja yleissopimuksen korkeat sopimuspuolet ovat kaikki vahvistaneet, eli neljättä Geneven yleissopimusta sovelletaan Israelin miehittämiin alueisiin. Mainittakoon, että ilman Yhdysvaltain mukanaoloa YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen takana juridisesti sitovaa päätöstä ei olisi syntynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai Genewen pykälää sovelletaan jokaiselle neliösenttimetrille maailmassa, mutta sen kuvaamaa pakollista väestön siirtoa Juudea-Samariassa ei ole koskaan tapahtunut.
USA:lta unohtui 80-luvulla tehdyn Henry Hancelin neljän A 4 pituisen muistion päivittäminen, joka itse määritteli etukäteen oman päätepisteensä, rauhansopimuksen kirjoittamisen osapuolten välillä.
Ilmoita asiaton viesti
Juudea-Samariaa ei ole olemassa muuta kuin Zionistien kuvitelmissa. Mikäli sitä alkuperäistä nimeä kaivetaan niin laaja alue joka ympäröi Jerikon kaupunkia oli nimeltään Salem, joka tarkoittaa seemiläisissä kielissä rauhaa, jonka rauhan (s)toorien mukaan Joosuan jengi rikkoi.
Ilmoita asiaton viesti
Siinä onkin sinulla osoittamista.
Ilmoita asiaton viesti
Sen osoitin juuri. Jerikon kaupunki oli olemassa ainakin 6 000 vuotta ennen kuin judaismia oli vielä edes keksitty.
Myöhemmässä vaiheessa kaupunkia joka oli samalla paikalla kuin nyk. Jerusalem kutsuttiin nimellä Salem. Kaupunki ja koko ympäröivä alue oli tuolloin kanaanilaisten hallinnassa. Nykytutkijat ovat mielipuolta, että Melkisedek oli kanaanilainen, Salemin alue oli kanaanilaisten aluetta siihen aikaan. (S)toorien tarinat, jotka yhdistävät Melkisedekin ja Abrahamin ovat huuhaata. Samaiset tutkijat ovat sitä mieltä, että Raamatun tekstit, joissa Abraham esiintyy, ovat peräisin paljon myöhemmältä ajalta kuin mihin Abrahamin elinaika ajoitetaan. Tekstit muotoutuivat Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana. Tämä näkemys pohjautuu siihen, että Abrahamin tarinoita koskevat kirjoitukset koottiin ja muokattiin aikana jolloin juutalaiset olivat Babyloniassa paskahommissa tai sen jälkeen (600-luvulta eKr. eteenpäin). Abrahamin tarinat heijastavat juutalaisten kansallisen identiteetin ja uskonnollisen historian rakentamista eivätkä historiallista henkilöä. Tämän rakentelun juutalaiset ovat aina osanneet ja jota tarustoa Zionistit ovat käyttäneet oikeuttamaan mm. ”paluumuuttonsa”.
Ilmoita asiaton viesti
Oisithan voinut menemättä muinaishistoriaan käyttää hyödyksesi PA:n historian uudelleen kirjoittamis-projekteja, joita löytyy runsaasti, aina meidän aikaamme asti.
Ilmoita asiaton viesti
PA ei ole kirjoittanut tätä historiaa. Sen sijaan Zionistien satuja löytyy JVL:n tarina-aarteistosta pilvin pimein. Sitä paitsi juurikin Zionistit ovat vääntäneet hevonpaskaa historiallisesta oikeutuksesta YK:n istuntoja myöten. Toinen pääargumentti on holokaustin uhrien muistolla ratsastaminen. Yksikään Zionistivaltion perustajista ei tosin joutununut siitä kärsimään. Zionistivaltion väestöstä ei ole ikinä ollu edes 1/7 osaa suoraan holokaustin uhan alla eläneitä tai heidän jälkeläisiään.
Ilmoita asiaton viesti
PA on keskeinen esim. Jerusalemin historiallisten juurien riisumisyrityksessä, arkeologian tuhoamista myöten. Unicefhan jo kerran päätti, ettei Jerusalemilla ole ollenkaan Juutalista historiaa, peruutti sittemmin päätöksen. Uushistorioitsijat sitten istuvat kukin omalla pikkusaarellaan. Monilla linkit PLO:hon.
Ilmoita asiaton viesti
Plässyn plässyn. Tee samat kuin Gilad Erdan & Co. YK:ssa ja iske keltainen tähti rintaasi niin sisäistät todellisen uhriutumisen syvimmän olemuksen Zionismin hengessä 🥱 Juutalaiset eivät muuten perustaneet alunperin Jerusalemia. Kaupunki oli alun perin kaanaalaisten asuttama. Ensimmäiset maininnat kaupungista löytyvät egyptiläisistä kirjoituksista, joissa se tunnetaan nimellä ”Urusalim”.
Ilmoita asiaton viesti
Nahkamäki, yritä nyt ymmärtää, että siellä äänestettiin asiasta eikä jostain viiteryhmään kuulumisesta. Olet varmaankin äärimmäisen kovan puolekurin kannattaja, mutta ei YK:ssa ole puolueita.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen kanssa samoin äänesti 123 muuta maata, mm. Islanti ja Norja.
Ilmoita asiaton viesti
Ne 123 ovat suurin piirtein Kiinan, Venäjän ja Iranin liekanarussa olevia valtioita.
Ilmoita asiaton viesti
Yritä nyt keksiä jotain parempaa.
X
Ilmoita asiaton viesti
😵💫🥴😊😄😅🤣🤪😜
Ilmoita asiaton viesti
Kuten vaikkapa Japani ja Kanada?
Ihan kaikkea mieleen juolahtavaa lööperiä ei kannata julkituoda.
Ilmoita asiaton viesti
Sanoin; suurin osa.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitit, että nämä 123 maata ovat suurin piirtein Kiinan, Venäjän ja Iranin liekanarussa olevia valtioita.
Vähän tarkkuutta ilmaisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Olennaista on se, että kaikki äänestyspäätökset Israelia vastaan tehdään ns.kehittyvien maiden äänillä joilla on selkeä riipuvuus-suhde Länsivastaisiin maihin.
Nekin maat, jotka eivät tähän kaikista riippuvaisimpien rinkiin kuulu, tekevät päätöksensä vääristyneen informaation pohjalta. YK:lla kansainvälisenä elimenä on korkeat eettiset standardit, jotka ovat enää muisto menneisyydestä ja järjestön, alajärjestöineen, tilanne tässä suhteessa on erittäin musta. Sitä ei ihan yhdessä kommentissa selitetä.
Ilmoita asiaton viesti
Olennaista on se, että ennen YK:ssa päätökset tehtiin samalta pohjalta kuin Kansainliitossa jossa päsmäröivät historian pahimmat kolonialistit.
Ilmoita asiaton viesti
Esim. Iran, jolla on
– 7-8 eri nimistä rintamaa Israelin rajoilla, sekä sen sisällä,
– joka rikkoo laittomalla ydinohjelmallaan jatkuvasti useita YK:n pakotteita,
– joka saattaa Lähi-Idän maita kaaoksen partaalle,
on valittu useisiin Yleiskokouksen aseidenriisuntavirkoihin.
Xi Jinpingin Kiinan kommunistinen diktatuuri, joka sortaa 1,5 miljardia ihmistä, eli viidesosaa ihmiskunnasta, jolta kielletään kaikki sanan-, uskonnon- ja kokoontumisvapaudet,
on valittu ihmisoikeusneuvostoon.
YK petti juuri uiquurit Kiinaa miellyttävällä päätöslauselmallaan
Ja Saudi-Arabia valittiin YK:n naisten oikeuksien toimikunnan puheenjohtajaksi.
Keep in mind that the U.N. Human Rights Council is composed of Cuba, a police state, Qatar, sponsoring the Taliban and Hamas, the Chinese communist regime, Sudan, Eritrea, Algeria. That’s the Human Rights Council. Keep in mind, the U.N., their disarmament chair several months ago was the Islamic Regime of Iran. China is on the Human Rights Council, as I said. And Saudi Arabia was made chair of their Women’s Rights Commission. The U.N. has turned into a sad joke and it’s tragic because millions of victims will pay the price.
https://fb.watch/uOO6hUjyha/
https://unwatch.org/hillel-neuer-on-fox-news-radio-the-u-n-is-rolling-out-the-red-carpet-for-dictatorships/
Ilmoita asiaton viesti
Miten ovat loput 120 valtiota, jotka äänestivät kuten Suomi?
Ilmoita asiaton viesti
Oletko koskaan kuullut puhuttavan YK:n äänestysautomaatista? Jos et, googlettele.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi oli samassa liittoutumassa Venäjän, Iranin ja Kiinan kanssa.
—————————–
Suomen kanta perustuu YK:n päätöslauselmaan ja noudattaa YK:n alaisen Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) aiempaa neuvoa-antavaa lausuntoa. Heinäkuussa ICJ linjasi, että Israelin palestiinalaisalueiden miehitys ja sinne perustetut siirtokunnat ovat laittomia.
Lausunnossa korostetaan kahta tärkeää YK:n peruskirjasta löytyvää sääntöä.
Ensimmäinen niistä on se, ettei YK salli alueiden valtaamista voimakeinoin. Tämä kielto on olennaista rauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi.
Toinen merkittävä YK:n peruskirjan sääntö on lupaus oikeudesta itsemääräämisoikeuteen.
Sinun mainitsemallasi ”viiteryhmällä” ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Suomen kanssa äänesti valtaosa YK:n jäsenmaista joten yritit vain poimia sieltä rusinat pullasta, jotta Suomen äänestyspäätös näyttäsi häpeälliseltä.
Ilmoita asiaton viesti
Miehitys on laiton kv oikeuden näkökulmasta. Jos joku toinen maa valitsee äänestystilanteessa muun perusteen, so what.
Kiitos tasavallan presidentille, kun pistit klopin ruotuun. Kiitos YLE, kun uutisoit asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Perusteles tätä Mauri? Ihan maalaisjärkisesti voit sen tehdä!
Ilmoita asiaton viesti
No perusteluja ei kuulu. Eli Mauri todistaa väitteen olevan hokemaa, minä myös.
Näin todisti myös ongelman syntyaikana Johnsonin hallituksen Secretary of State, Dean Rostow, joka oli Yalen oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani ja toimi alivaltiosihteerinä presidentti Lyndon B. Johnsonin aikana. Hän edusti Yhdysvaltoja -67 ja oli vastuussa UNSCR 242 -stä, joka on rauhanprosessin primary architehture.
He stated, that Israel has an unassailable legal right to eshtablish settelements in the West Bank. = Hän totesi, että Israelilla on kiistaton laillinen oikeus perustaa asuinalueita Länsirannalle.
Sehän ei voisi ollakkaan mitenkään muuten, koska C-alue on, niin kauan kuin rauhanprosessi on kesken, on Israelin hallussa.
Ilmoita asiaton viesti
”Israeli settlements in the Israeli-occupied Palestinian territories of the West Bank and the Gaza Strip, as well as in the Syrian Golan Heights, are illegal under international law. These settlements are in violation of Article 49 of the Fourth Geneva Convention, and in breach of international declarations. In a 2024 ruling by the International Court of Justice (ICJ) relating to the Palestinian territories, the court reaffirmed the illegality of the settlements and called on Israel to end its occupation, cease its settlement activity, and evacuate all its settlers.”
https://en.wikipedia.org/wiki/Legality_of_Israeli_settlements
Ilmoita asiaton viesti
Oletetaan että hyvin tunnettu lainauksesi on oikeaa lakia, eikä politiikkaa, – oletko sitä mieltä, että tämän on oltava linjassa muiden aluetta tänä päivänä määrittävien laillisten totuuksien kanssa?
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ”muita laillisia totuuksia” tarkoitat?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitan, että laillisuushan koostuu mm. sopimuksista, ei yksin humanitäärisestä laista. Valtion laillinen tila rakentuu sopimusten määrittämien historiallisten, maantieteellisten ym. seikkojen pohjalle, ja tämänhetkinen sopimustodellisuus koostuu Israelin perustamisasiakirjoista Balfourista 1917, ja Kansainliitosta, joka sisällytti julistuksen KVL-tasoiseksi päätökseksi 1920.
Sen jälkeen kansainvälisoikeudellinen tilanne on muuttunut tuolloisessa Juudea-Samariassa (myöhemmin Länsiranta) Arabiliigan hyökätessä 48, jolloin Jordania tunkeutui syvälle Israelin rajojen sisälle, ja muodosti Jordanian länsirannan. Tätä pysyvänä tilana (miehityksenä) mm. arabimaat itse vastustivat ja kansainvälinen yhteisö piti laittomana, alueen takaisinotto tapahtui kuuden päivän sodassa Israelille v.67.
Oslon sopimusten synnyttyä niiden luoma status ei tue miehitysväitettä, vaan kumoaa sen.
Eihän voi olla yhtä aikaa itsehallintoa ja miehitystä. Tarvittaisiin myös mainittuina ajankohtina ollut valtio nimeltä Palestiina, että voitaisiin puhua miehityksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole tapahtunut mitään takaisinottoa vuonna 1967, koska Länsiranta ei ole koskaan kuulunut vuonna 1948 itsenäistyneeseen Israelin valtioon.
X
Ilmoita asiaton viesti
Mandaatin rajat muodostuivat niin kuin kaikkialla muodostuvat edellisen valtioyksikön rajojen mukaan. Uti-Possidetis-juris-periaatteella pyritään uusien valtioden muodostumisvaiheessa mm. estämään myöhemmät uudelleenjakautumiset, jotka ovat usein väkivaltaisia konflikteja. Samalla tavalla ja samoin ehdoin muodostui koko tuolloinen Lähi-Itä.
Voittajavaltiot kuuntelivat arabeja tehdessään suunnitelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Uti possidetis juris -periaate ei Israelin omankaan oikeuslaitoksen mukaan sovellu entiseen mandaattialueeseen.
X
Ilmoita asiaton viesti
Sun kannattaisi lukea lakimiesten kirjoittama kirja Israel on Trial, How International Law is Being Misused to delegitimize the State of Israel
Ilmoita asiaton viesti
Lässyn lässyn. Israelin valtion perustajatkin lähtivät siitä, ettei periaate sovellu:
”MY DEAR MR. PRESIDENT: I have the honor to notify you that the state of Israel has been proclaimed as an independent republic within frontiers approved by the General Assembly of the United Nations in its Resolution of 29 November 1947, and that a provisional government has been charged to assume the rights and duties of government for preserving law and order within the boundaries of Israel, for defending the state against external aggression, and for discharging the obligations of Israel to the other nations of the world in accordance with international law. The Act of Independence will become effective at one minute after six o’clock on the evening of 14 May 1948, Washington time.
With full knowledge of the deep bond of sympathy which has existed and has been strengthened over the past thirty years between the Government of the United States and the Jewish people of Palestine, I have been authorized by the provisional government of the new state to tender this message and to express the hope that your government will recognize and will welcome Israel into the community of nations.
Very respectfully yours,
ELIAHU EPSTEIN”
https://www.trumanlibrary.gov/library/research-files/eliahu-epstein-harry-s-truman-attatchments-re-recognition-israel
X
Ilmoita asiaton viesti
Mandate of Palestine (1922) include Judea and Samaria for the Jewish homeland! There is nothing for Arabs. It was Yasser Arafat, the Egyptian terrorist who invented ”palestinians” and the ”palestinian cause”. Israel made a huge mistake when she approved Oslo Accords. But because the palestinian authority has not complied even the first condition of the Accords to stop breeding and inciting hatred and violence, no one can demand Israel to comply the accords. Israel can whenever annex the whole Judea and Samaria
Ilmoita asiaton viesti
Palestiinan asia on otettu huomioon jo Arabiliiton peruskirjaa laadittaessa – eli ei ole Arafatin keksintö (kts. ANNEX ON PALESTINE).
https://arableague-us.org/wp/wp-content/uploads/2012/06/Charter%20of%20the%20Arab%20League.pdf
X
Ilmoita asiaton viesti
In fact, the idea of Palestinian nationality was born and spread around the same time and in almost the same way as in ”Finland”, as an idea promoted by the youth of the elite. At that time, the idea did not yet include direct aspects related to state independence. The idea began to germinate when Muhammad ʿAlī Pasha, the viceroy of the Sultanate of Egypt, in the early 1800s, began to make a separation from the Ottoman central government, the Sublima Porte, in Constantinople. The type first tightened the taxes of the landowners and fellahin of the province of Arzi Filistin (Palestine) and required them to hand over young men for military service [and would be killed in the fight to break away from the Turkish Sultan’s rule]. So the idea of Palestinian nationality was born at least a half century before the Zionist Organization was established.
As for Yasser Arafat’s Egyptianness:
He was born in Cairo, Egypt. His father, Abdel Raouf al-Qudwa al-Husseini, was a Palestinian merchant from Gaza City who had to flee from Palestine, whose mother, Yasser’s paternal grandmother, was Egyptian. Arafat was the second-youngest of seven children and was, along with his younger brother Fathi, the only offspring born in Cairo. Jerusalem was the family home of his mother, Zahwa Abul Saud, who died from a kidney ailment in 1933, when Arafat was four years of age.
Arafat became the leader of the PLO in 1968. Even the Six Day War was already over.
Ilmoita asiaton viesti
oletko sitä mieltä, että tämän on oltava linjassa muiden aluetta tänä päivänä määrittävien laillisten totuuksien kanssa?
———————————————-
Kuten Raamatun totuuksien, vai?
Ilmoita asiaton viesti
Suomen linja on hyvä tässäkin asiassa vaikka persut muuta itkevät.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010716459.html
Ilmoita asiaton viesti
Euroopan maista samalla lailla Suomen kanssa äänestivät Andorra, Valko-Venäjä, Belgia, Bosnia ja Hertsegovina, Kypros, Viro, Ranska, Kreikka, Islanti, Irlanti, Latvia, Luxemburg, Monaco, Montenegro, Norja, Portugali, Venäjä, San Marino, Slovenia, Espanja ja Turkki eli siinä loppujen lopuksi kovin huonossa seurassa oltu.
https://www.thenationalnews.com/news/mena/2024/09/19/fourteen-countries-oppose-un-resolution-to-end-israels-occupation-of-palestine/
X
Ilmoita asiaton viesti
Olisin mieluummin valinnut, Ukrainan, Sveitsin, Iso-Britannian, Tanskan ja Ruotsin viiteryhmän Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Makkosen kysymys on hyvä ja ytimekäs. Ennen kuin Kuikka vastaa, kannattanee hiukan miettiä myös tuota tyhjää-äänestämisvaihtoehtoa.
Suomen YK-politiikassa on aiemmin painotettu sitä, ettemme ole tuomareita vaan pikemminkin lääkäreitä maailmanpolitiikassa. Emme moralisoi, sillä kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta, jotka ovat jopa vastakkaisia.
Ottamalla kantaa – nyt Israelin toimiin palestiinalaisalueilla – Suomi näytti värinsä asian suhteen. Moni taho Suomessa tälle hurraa, mutta on myös tahoja, joille tämä Suomen YK-käyttäytyminen merkitsee märkää rättiä Israelin naamalle. Tässäkin asiassa kansallinen kahtiajakomme korostuu.
Jos Elina Valtonen on testauttanut Suomen kannan TP-UTVAn muiden jäsenten kanssa, asia on mielestäni ok. Jollei, asia ei ole ok – samaan tapaan kuin ei ollut ok myöskään Ville Tavion tapauksessa. Hän nyt ainakin menetteli taitamattomasti.
Jos presidentti Stubb – joka käytännössä sätti hallituksen ministeriä Taviota julkisuuden kautta – olisi avoin, hän nyt pikimmiten kertoisi julkisuuteen, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä Ville Tavion ja Elina Valtosen tapauksissa hänen näkökulmastaan on. Myös etukäteisbriiffaukset ko. asioiden suhteen kiinnostanevat kansaa.
Kokoomuksen värisuora suomalaisessa ulkopolitiikassa on tosiasia. Missä määrin se alkaa olla ongelma muille hallituspuolueille, selvinnee lähiviikkoina, mutta piirteet tuon asetelman ongelmallisuudesta ovat jo selvästi näkyvissä. Se, että PS ja KD ovat nyt selvästi eri linjoilla kuin pääministeripuolue KOK, voi vaikuttaa jopa hallituksen pystyssä pysymiseen. Ja tasavallan presidentin – jonka pitäisi olla koko kansan presidentti – kannattaisi nyt pikemminkin unohtaa kokoomus-taustansa kuin korostaa sitä.
Ilmoita asiaton viesti
Valtonen toimi varmasti toisin kuin Tavio. Valtosella oli Stubbin hyväksyntä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kummaltakin puuttuu tarpeellinen tieto. Stubb näyttää toisinaan olevan oikean tiedon äärellä, useammin ehkä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä näitä ymmärtämättömiä hurskastelijoita on joka puolueessa, jotka silmät ummessa hyväksyvät Israelin harjoittaman valtioterrorismin. Kerrankin Suomella oli selkärankaa ottaa kantaa Israelin laittomuuksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Suomen olisi tässä kohden pitänyt äänestää tyhjää. Ei olisi kukaan marissut ja kiihkoillut liian näyttävästi, kun niin olisi menetelty.
Suomi on ostamassa Isarelista ilmapuolustusaseita ja pyrkii muutoinkin asemoitumaan mahdollisimman etäälle Venäjän johtamasta blokista. Ulkopolitiikassa pitää aina katsoa maan etu ensin ja jos se ei muodostu kynnyskysymykseksi, niin sitten voi ottaa erilaiset ”sydämen” asiat huomioon.
Eihän Suomi vuonna 1968:kaan tuominnut Tsekkoslovakian miehitystä, vaikka sielläkin tuli ruumiita. Ulkoministeri Karjalainen vain totesi, että on ”valitettavaa”, ettei neuvottelutulokseen päästy. Uudessa viiteympäristössämme voisimme noudattaa samanlaista harkitsevaa toimintatapaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ele Alenius (SKDL) ja Aarne Saarinen (SKP) olivat ainoat näkyvistä poliitikoista jotka tuomitsivat julkisesti Tšekkoslovakian miehityksen. Yksikään ahneiston edustaja ei lähtenyt vaarantamaan idänkaupan suhteita vaan pitivät kusi sukassa matalaa profiilia ja piste.
Elikä vielä kerran: Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvosto, Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous, Kansainvälisen Punaisen Ristin komitea, Kansainvälinen tuomioistuin ja yleissopimuksen korkeat sopimuspuolet ovat kaikki vahvistaneet, että neljättä Geneven yleissopimusta sovelletaan Israelin miehittämiin alueisiin.
Tässä viiteryhmässä Räsäsen, Mäkelän, Nahkamäen tahi Kuikan mielipiteet taustajoukkoineen eivät paina edes kärpäsen surinan vertaa.
Ilmoita asiaton viesti
Prahan keväässä voimistui ihmiskasvoiseksi sosialismiksi nimetty liike.
Tuo liike rakensi eroa stalinistiseen politiikkaan haluten kansalaisille vapautta ja vähemmän kontrollia. Näin kaikki arvosteutut sossut, mm ssa Mao Zedong, Enver Hoxha ja Nicolae Ceaușescu myös tuomitsivat miehityksen.
Uudistus antoi toki odottaa itseään, kunnes koko paska lävähti silimille ja NL hajosi.
Sosialismi ja kommunismi ei toimi, kuin korkeintaan paperilla, toimimattomuuden esimerkkinä :).
Ilmoita asiaton viesti
Siitä huolimatta täkäläinen ahneistojengi oli kusi sukassa ja piti matalaa profiilia 😉
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni Suomen olisi tässä kohden pitänyt äänestää tyhjää. Ei olisi kukaan marissut ja kiihkoillut liian näyttävästi, kun niin olisi menetelty.
————————————–
Suomen pitää äänestää moraali edellä ja jos siitä joku marisee niin sehän on vain marisijan moraalittomuuden osoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt marisee laaja piiri kansalaisia ja Suomi on myös joidenkin tärkeiden liittolaismaidemme näkövinkkelistä katsottuna asemoitunut väärälle puolelle juuri silloin, kun edelleen on syytä voimistaa kansainvälistä ymmärrystä maamme ”lopullisesta” liittymisestä läntiseen maailmaan. Kyllä olisimme hyvin voineet olla Ruotsin kanssa samassa klaanissa, pyrimmehän Natoonkin liittymään yhdessä.
Mikäs niiden tyhjää äänestäneiden moraali sitten mielestäsi on?
Ilmoita asiaton viesti
Viiteryhmä on Zionismin tuki ry.
Ilmoita asiaton viesti
Sionismin tuki ry. 🙂 🙂 !
Ilmoita asiaton viesti
”Suomen äänestyspäätöksen perusteluihin voi tutustua Suomen YK-suurlähettilään Elina Kalkun lausunnosta.
Se alkaa huomautuksella siitä, että päätöslauselma noudattaa YK:n alaisen Kansainvälisen tuomioistuimen (ICJ) aiempaa neuvoa-antavaa lausuntoa. Heinäkuussa ICJ linjasi, että Israelin palestiinalaisalueiden miehitys ja sinne perustetut siirtokunnat ovat laittomia.
Lausunnossa korostetaan kahta tärkeää YK:n peruskirjasta löytyvää sääntöä.
Ensimmäinen niistä on se, ettei YK salli alueiden valtaamista voimakeinoin. Tämä kielto on olennaista rauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi.
”Kansallisen historiamme huomioiden, tällä on Suomelle erityinen merkitys”, lausunnossa kirjoitetaan.
Toinen merkittävä YK:n peruskirjan sääntö on lupaus oikeudesta itsemääräämisoikeuteen.
”Palestiinalaiset ovat joutuneet odottamaan tämän oikeuden toteutumista jo liian pitkään”, lausunnossa lukee.”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010716126.html
X
Ilmoita asiaton viesti
ICJ:n lausunnosta on tehty merkittävä poikkeava mielipide!
Oletko tutustunut?
Istuimen varapresidentti Sebutinde oli tutkinut muutakin kuin amnestyn vuosien varrella lähettämiä, poskettomia ja nimettömiin harhalähteisiin perustuvia valituksia ICJ:lle!
Alueiden voimakeinoin valtaamisen kieltäminen on historiassa ollut suuriIsraelin koskemattomuutta tukeva pykälä, se tehtiin arabimaiden lukuisia yhteishyökkäyksiä silmällä pitäen. Suurlähettilään pitäisi mennä opiskelemaan historiaa!
Miten on käsitettävä Suomen suurlähettilään puhe toteutumattomasta itsemääräämisoikeudesta ja täysi vaikeneminen siitä kehyksestä, jossa se on palestiinalaisten ja Israelin yhteisneuvotteluissa on toteutettu? Eli Osloa ei mainitakkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Se on eriävä mielipide, jonka ohittaa enemmistön näkemys.
X
Ilmoita asiaton viesti
No tässä yhteydessä ei taida olla mahdollisuutta siihen mennä. Ainakaan tänään.
Ilmoita asiaton viesti
Turha sitä on jauhaakaan, koska on selvän vähemmistön mielipide (muistaakseni vain yhden tuomarin).
X
Ilmoita asiaton viesti
Sitä nimenomaan pitää jauhaa, koska tässä kohtaa käyttäisin jotain rumaa ilmaisua, mistä koko päätös on kotoisin. Tuomari oli ehdottomasti jäävi, koska oli itse asianosainen. Eikä istuimen käytös kestä mitenkään muutenkaan päivänvaloa. Vastaan haraavia tuomareita oli enemmänkin. Mutta Sebutinden 36 sivuinen esitys on ratkaiseva, ja osoittaa, että itseasiassa istuin käveli yli vallitsevan kansainvälisen lain, Oslon sopimuksen, sekin!
Ilmoita asiaton viesti
Lässyn lässyn
X
Ilmoita asiaton viesti
Tässä esim. yksi keskeinen syy. Jo vuonna 2004, kun ICJ käsitteli turva-aitaa, se vaan härskisti kieltäytyi täysin käsittelemästä palestiinalaisterroria, turva-aidan syytä!
Ilmoita asiaton viesti
Eipä ICJ:llä olisi ollut mitään syytä vastustaa turva-aitaa, kunhan se olisi rakennettu omille maille – sepä vasta härskiä onkin toisten maille rakentaminen.
X
Ilmoita asiaton viesti
Oli kyllä, sehän leimattiinerottelumuuriksi.
Ilmoita asiaton viesti
No sitähän se on, koska palestiinalaisalueita jätettiin muurin Israelin puolellekin.
K
Ilmoita asiaton viesti
Eriävän mielipiteen esittäneitä tuomareita oli useampi!
Ilmoita asiaton viesti
Selkeä vähemmistö joka tapauksessa.
X
Ilmoita asiaton viesti
Mikäs niiden tyhjää äänestäneiden moraali sitten mielestäsi on?
———————————–
Surkea, koska sehän käytännössä tarkoittaa samaa kuin vastaan äänestäminen eli miehityksen hyväksymistä. Suomen kaltaisen pienen maan, jos minkä, kannattaa tukea niitä YK:n päätöslauselmia jotka ovat meidän turvaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se että Venäjä, Kiina ja Iran sattuivat äänestämään samoin todista tässä tapauksessa mitään. Monet eurooppalaiset demokratiat äänestivät Suomen tavoin, Pohjoismaista Norja ja Islanti. Israelin tekemä miehitys on kiistatta laiton, yhtä laiton kuin se että Venäjä miehittää osia Ukrainasta ja se on pystyttävä tuomitsemaan. Jos lähdemme siitä että Israel ei myisi meille aseita tämän takia, niin mitä muita maita meidän on syytä lähteä pokkuroimaan? Kiinaa? Esimerkki Neuvostoliiton tuomitsematta jättämisestä vuonna 1968 on huono, pitäisikö meidän taas ruveta suomettumaan …
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkki Neuvostoliiton tuomitsemisesta ei todellakaan ollut selkeä rinnastus Israelin toimiin, vaan muistutus siitä, että ulkopolitiikassa on joskus (oletettu) Suomen sen hetkinen etu jouduttu huomioimaan kannanotoissa, vaikka monet eivät siitä olisi pitäneetkään. Israel on valtio, jonka suhteen Suomen ei tarvitse pelätä mitään, joten suomettuminenkaan ei ole kovin relevantti vertaus tässä kohden.
Lisäksi mitä tulee Israeilin miehityksiin ja Neuvostoliiton tai Venäjän tekemisiin, niin Israelin kohdalla kyse on lopputulemasta, joka on johtunut naapurimaiden hyökkäyksestä sen kimppuun. Hyökkäyksestä, jonka tarkoituksena on ollut valtion lopullinen tuhoaminen, saksaksi ilmaistuna ”Endlösung”.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, ei tarvitse pelätä muuta kuin että Israel ei myisi meille aseita. Jos Suomi perustaa ulkopolitiikkansa sille että voi tulla ongelmia kauppasuhteissa, niin meillä ei ole enää itsenäistä ulkopolitiikkaa vaan joudumme mielistelemään kaikkia maailman maita. Suomi voi ostaa aseita Israelista riippumatta sen politiikasta, mutta Suomi voi myös YK:ssa tuomita laittoman miehityksen riippumatta siitä ostammeko aseita heiltä vai emme. Jos Israel politisoi kaupan ja vaatii ehtona sen politiikan myötäilemistä niin sitten on parempi olla ostamatta sieltä. Emmehän voi tietää saammeko tuohon järjestelmään lisää ohjuksia ja varaosia, jos ja kun tarve vaatisi, jos siitä tehdään osa Israelin ulkopolitiikkaa. Kun meistä on nyt tullut länsimaa, niin ei taivuta taas ”itämaaksi”.
Ruotsi on tunnustanut Palestiinan valtion jo kymmenen vuotta sitten ja Norjakin äskettäin. Suomi ei ole vielä tunnustanut, koska halutaan odottaa rauhassa että sillä olisi suvereenin valtion tunnusmerkit. Pidän tätä järkevänä. Eli ei Suomi ole ollut mitenkään Ruotsia ”radikaalimpi” tässä.
Totta on, että Israeliin hyökättiin vuonna 1967 ja sen seurauksena Israel miehittää Länsirantaa. Mutta siitä on jo lähes 60 vuotta, nyt pitää päästä noista poteroista jo eteenpäin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin mistähän lopputulemasta olikaan kyse Israelin kohdalla…
Zionisti alkoivat toteuttamaan suunnitelmaansa joulukuussa 1947 eli ennen kuin Israelin valtiota oli edes olemassa: Plan Gimel, also known as the ”May Plan”, was drawn up in May 1946. Implementation of the plan began in December 1947. Plan Dalet, in 1947 David Ben-Gurion reorganized the Haganah and made conscription mandatory. Every Jewish man and woman in Palestine had to attend military training. Military equipment was obtained from World War II stockpiles and imported through Czechoslovakia in Operation Balak. It was the result of an analysis by Yigael Yadin, then interim head of the Haganah, after Ben-Gurion gave him the responsibility of drawing up a plan in preparation for the supposed intervention of the Arab states. The plan was drawn up by a group of about a dozen military and security personnel and Arab affairs experts under Ben-Gurion’s guidance. It was finalized and sent to the Haganah units in early March 1948. The plan consisted of a general part and the operational orders of the brigades, which specified which villages the operation should primarily target.
The implementation of the plan began in full on March 10, 1948. It was especially aimed against Arab villages, because the majority of the Arab population lived in poorly protected rural areas and the terror targeted at them could be hidden from the outside world longer than the events in the cities.
The Suez Crisis also known as the Second Arab–Israeli War, the Tripartite Aggression in the Arab world and as the Sinai War in Israel, was a British–French–Israeli invasion of Egypt in 1956.
At precisely 8 a.m. on June 5, 1967, virtually the entire Israeli air force streaked into Egyptian airspace simultaneously. Some aircraft entered from Israel’s Negev desert to the east, some directly from major Israeli bases to the northeast, and hundreds from the Mediterranean to the north and northwest.
Within minutes every military airfield in Egypt was under attack. By the end of the first morning of the Six-Day War, the Egyptian air force had been destroyed on the ground. The Syrian air force was destroyed that afternoon.
…siitäkö, että Zionistit valtasivat Siinain ja Golanin kukkulat miehittivät Länsirannan, Gazan ja Itä-Jerusalemin…
Ilmoita asiaton viesti
Israelilaiset it-aseet ovat maailman huippua.
Mutta ovatko ne turvsllinen ja järkevä hankinta vai riskihankinta. Onko Israel luotettava sopimuskumppani jos vaikka äänestää sen etuja vastaan YK.ssa. Rupeaako Israel vaikka Suomen ollessa sodassa kiristämään Suomea vaikka huollon ja toimitusten vastineeksi omia etujaan vaikka Yk-äänestyksien suhteen. Israelin huipputeknologiaa aseisiin saattaa liittyä riskejä toimitusvarmuudennjs toiminnan suhteen jos Suomi riitautuu Israelin kanssa. Eiköhän Israel asenna it-jörjestelmiin ”takaportin” jos siitä on tulevaisuudessa mahdollista hyötyä.
Ilmoita asiaton viesti
Näinhän Israelille juuri tehdään sen ollessa sodassa! Ei toimitetakkaan sovittuja tarvikkeita.
Ilmoita asiaton viesti
”Uudessa viiteympäristössämme voisimme noudattaa samanlaista harkitsevaa toimintatapaa.”
Niin, opportunistinen taktiikka olisi olla aina voittajan puolella. Ongelma on vain siinä että etukäteen ei voi tietää kuka on voittaja. Niin kävi jatkosodassa. Suomi oli siinä sodassa häviäjän puolella ja huonostihan siinä kävi.
Jos puhutaan Neuvostoliiton myötäilystä, niin sekin oli opportunistista politiikkaa. Jos Suomi olisi silloin valinnut toisin, se olisi voinut tietää tsekkoslovakian kohtaloa.
Nytkin Suomi on taas puolensa valinnut, niin Ukrainan sodan, kuin palestiinalaisten kansanmurhankin osalta. Tulevaisuus näyttää onko valinta ollut oikea. Toivottavasti valinta on ollut oikea, mutta emme me vielä sitä tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Arvostan sitä että Suomen ulkopolitiikka on Stubbin ja Valtosen käsissä. Ei Halosen ja Tuomiojan eikä Halla-ahon ja Purran. Tolkullinen linja.
Jos persut hallitsisivat Suomen ulkopolitiikkaa, niin voi kuvitella missä viiteryhmässä olisimme. Tavion päätös antoi siitä esimerkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Jos persut hallitsisivat Suomen ulkopolitiikkaa, niin voi kuvitella missä viiteryhmässä olisimme. Tavion päätös antoi siitä esimerkin.”
Onneksi ei ole ja tuskinpa PS vähään aikaan hallitukseen nousee tämän kierroksen jälkeen. Toivon ainakin niin.
Ilmoita asiaton viesti