Vapauttaako hovioikeus Päivi Räsäsen syytteestä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan?

Raamattu. Kuvituskuva. Tekijänoikeusvapaa kuva / Pixabay.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet maaliskuussa 2022, mutta syyttäjät valittivat tuomiosta. Syyttäjät ovat vaatineet hovissa, että Räsänen tuomitaan 120 päiväsakon rangaistukseen kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Räsänen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin tai halventaneensa homoseksuaaleja. Hän on vedonnut sanan- ja uskonnonvapauteen. Hovissa Räsänen vaati, että oikeus hylkää syyttäjien valituksen ja että käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.

Hovioikeuden ratkaisu on merkittävä siltä osin, että se linjaa sanan- ja uskonnonvapauden suhteessa vähemmistöihin. Räsänen on korostanut vain käyttäneensä edellistä.

Räsänen on todennut, että hänen lausunnoissaan on kyse Raamatun opetuksesta. Hän katsoo, että hänellä on oikeus esittää mielipiteensä.

Käräjäoikeus piti myös merkittävänä sitä, että Räsänen ei julkaissut kirjoituksiaan solvaustarkoituksessa.

Ylipäätään nyt saadaan linjanveto voiko Raamattua siteerata ja millä tavoin.

Hovioikeus antaa päätöksensä aamulla kymmenen jälkeen.

Jutun taustoista voi lukea tästä Ylen artikkelista.

 

 

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu