Vihreiden puolue-eliitti koolla Jyväskylässä – Sofia Virran puheesta referaatti
Vihreiden eduskuntaryhmä ja puolueen johto kokoontuvat kesäkokoukseen keskiviikkona ja torstaina Jyväskylässä. Kokouksen avasi Atte Harjanne klo. 15. Live-lähetystä sai seurata You Tubesta.
Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kahden puolueen aktiivien poismenon muistoksi.
Sitten vuorossa oli puolueen puheenjohtajan Sofia Virran puhe.
Hän viittasi Ukrainan itsenäisyyspäivään ja käyntiinsä Ukrainassa. Hän oli liikuttunut siitä, että oli tavannut nuoren sotaveteraanin, joka vertasi Ukrainan kansan taistelua Suomeen talvisodassa.
Virta mainitsi Venäjän toimien olevan terroristimaisia.
Puheensa seuraavassa vaiheessa hän piti Suomea edelleen Pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ja sitä ei saa rapauttaa. Hän korosti erityisesti kouluttautumista ja sitä, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä vaikka mihin ihonväristä riippumatta.
Sofia Virta korosti yrittäjyyttä ja markkinataloutta sekä kannusti löytämään yksityiselle metsänomistajille väyliä toimia luonnon säästämiseksi.
Hän kertoi myös kesälomamatkastaan purjeveneellä saaristoon ja siitä kuinka oli kohdannut saunassa tuntemattomia ihmisiä, jotka mm. olivat huolissaan ilmastonmuutoksesta.
Hän loi uskoa omaan väkeensä ja toi esille sen, että Vihreillä on vaihtoehto Orpon hallitukselle.
– Puhe oli tunteikas ja sillä pyrittiin luomaan henkeä omaan väkeen. Puheessa toistettiin Vihreille perinteisesti tärkeitä arvoja, kuten luonto ja ilmastonmuutos. Se mikä Vihreiltä jää aina mainitsematta niin näistä asioista aiheutuvat kustannukset tavalliselle kansalaiselle – kuten yleensä.
-Vihreät menetti 7 kansanedustajaa viime vaaleissa ja sen paikkaluku on nyt 13. Pidän heidän hallitustaivalta epäonnistuneena enkä näe heidän unelmahötöllään enempää paikkoja voida saavutettavankaan.
Siis eikö Virta pyhittänyt valtaosaa puheestaan valittaakseen sitä kuinka kaikki kiusaavat Vihreitä?
Ilmoita asiaton viesti
Kiusataanko heitä?
Ilmoita asiaton viesti
”Se mikä Vihreiltä jää aina mainitsematta niin näistä asioista aiheutuvat kustannukset tavalliselle kansalaiselle”
Asiat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että tekisimme saastuttamisen halvaksi ja samalla mikään muu asia ympärillä ei muuttuisi. Yhteiskunnan kokonaisedun mukaan vallinnut linja saattaa hyvinkin olla tavallisille ihmisille edullisin, vaikka bensan pumppuhinnat ovatkin meillä korkeammat kuin vaikkapa Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
Samat tuotteet valmistetaan sitten Kiinassa, jonka saastuttavuus on omaa luokkaansa, kun suomalaiset kuristavat itsensä hengiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisikö meidän ottaa saastuttamisessa mallia Kiinasta, vai miten kommenttisi pitäisi tulkita?
Ilmoita asiaton viesti
Nokkelana miehenä luulisin päättelykykysi riittävän tuon ratkaisemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kun Kiinan pitäisi ottaa mallia meidän hiilineutraalista maasta mutta vaikeaa niiden on koska sähkökiimaiset haluaa sieltä sattumavoimaloita, sähköautoja, aurinkokennoja jne, kertakäyttötuotteita.
Miten muuten suomalainen nykyään saastuttaa?
Ilmoita asiaton viesti
Fiksuja kommentteja höpöön blogiin. Menee tasan päinvastoin kuin jonkun vihreän kirjoittaessa tänne. Ullatus ullatus kuten eräs presidenttiehdokas sanoisi.
Ilmoita asiaton viesti
Tänne saa kaikki kirjoittaa kommentteja. Siksi kommentointi on auki.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, niin mullakin on. Lähes välittömästi siellä alkaa kylähullujen kokoontumisajot.
Ilmoita asiaton viesti
Etkö ole suvaitsevainen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen toki, mutta olen myös rehellinen. Sanon kylähulluja kylähulluiksi ja natsipellejä natsipelleiksi. Tiedän toki että se on teikäläisille liikaa, koska olette herkkähipiäisiä törkyturpia, mikä sivumennen sanoen on vastenmielinen yhdistelmä.
Ilmoita asiaton viesti
Helpottaako nimittely
Ilmoita asiaton viesti
Ihmettelin kuka kommentistasi tykkäsi. No sehän olit sinä itse.
Ilmoita asiaton viesti
Parasta Lamminpäätä jälleen.
Luulisi että aikamiestä hävettää tuollainen mutta luulohan ei ole tiedon väärtti.
Siitä hulimatta, tunnen syvää myöthäpeää.
Ilmoita asiaton viesti
Huli rauhassa vaan, eihän persu osaa hävetä.
Ilmoita asiaton viesti
Voit ihan huoletta kutsua kylähulluja kylähulluiksi ja natsipellejä natsipelleiksi, kunhan et kohdista sitä yksittäisen henkilön nimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Kerro se Kallelle.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä on näköjään lähdetty kommentteja poistamaan. No, ei kait siinä mitään, jos sen on tehnyt blogisti. Jos taas ylläpito, niin luulisi, että Lamminpään kommenttejakin aletaan poistaa…natsipellet ym. Ai joo, se ei ole ”kohdistettu yksittäiseen henkilöön”, niin sehän onkin ihan kivaa puhetta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Mika Lamminpään kielenkäyttö on vastenmielistä… taas kerran.
Ilmoita asiaton viesti
Mietinkin juuri että puuttuiko viimeisimmän blogini kommenttiosastossa joku muukin vakituinen perskärpänen kuin se eläkkeelle jäänyt poliisi, ja Pikku Kallehan se oli.
Ilmoita asiaton viesti
Oli pakko palata kun näytti siltä että muuten tästä tulee yksiäänisesti uliseva persukuoro.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka sua kaipaa
Ilmoita asiaton viesti
Molemmat ihailijani.
Ilmoita asiaton viesti
Se mikä Vihreiltä jää aina mainitsematta niin näistä asioista aiheutuvat kustannukset tavalliselle kansalaiselle – kuten yleensä.
———————————
Sen ”tavallisen kansalaisen” takia siihen vihreään teknologiaan siirrytään. Ne ”epätavalliset kansalaiset”, jotka eivät halua kustannuksiin osallistua, voivat etsiä itselleen uuden planeetan missä asuvat.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreiden opilla suomalaiset kuristavat itsensä hengiltä.
Ilmoita asiaton viesti
Teollisuus kannattaa voimakkaasti vihreää siirtymää.
Siellä ei varmaan ymmärretä asiast yhtään mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Kumpi puolue hallituksessa edistää vihreää siirtymää, Perussuomalaiset vai oppositiossa olevat Vihreät?
Melko helppo kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoittaako tiedefriikki Makkonen sähköautoilijoita epätavallisilla kansalaisilla jotka ei osallistu verojen maksuun samalla tavalla kuin ”käryautoilijat” ?
Ilmoita asiaton viesti
Millä panoksella Makkonen osallistuu?
Ilmoita asiaton viesti
Häh? Millä tavalla tämä liittyy tähän? Pelastuuko maailma blogeja kirjoittamalla? Tosin lähinnä se pitää pelastaa vihreiltä… Nyt oli kyllä harvinaisen huono kommentti, kai nyt edes vähän parempaan pystyt…
Ilmoita asiaton viesti
Koko omaisuudellani.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisessa blogissa on jotain hyvää. Tässä sitä edustivat suorat sitaatit Sofia Virralta. Hän on kyllä fiksu valinta puheenjohtajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan hän taistolainen.
Ilmoita asiaton viesti
Johan vitsin murjaisit!
Ilmoita asiaton viesti
Koko omaisuudellasi? Ok, eli tarkoitatko, että et mitenkään?
Vai möitkö omaisuutesi ja lahjoitit vihreille…
Ilmoita asiaton viesti
Omistan mää vanhan jopon 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Pakko oli laittaa tykkäys, tää oli hauska vastaus 🙂
Ilmoita asiaton viesti
J.M:”Koko omaisuudellani.”
Millä meinasit ostaa ruokaa ja millä maksat puhelinlaskun? Entä sähkön, tahi liikkumisen?
Minäkin voin osallistua kaikella, jos vaan joku maksaa kaikki mun menot.
Ilmoita asiaton viesti
Äärifanaattinen puheenjohtaja tekee vihreiden ”kannatukselle” hyvää.
Ilmoita asiaton viesti
Sellaista ei vain ole enää saatavilla kun Linkola on kuollut.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka eivät ole vielä palanneetkaan ihan maanpinnalle, niin kyllä Vihreät ovat liikkuneet lähemmäksi reaalimaailmaa uuden johdon myötä.Ilmastohömppä ja turha moraaliposeeraus vielä pois, niin minäkin voisin äänestää.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmastohömppää edustaa hourulan väen ilmastoprofeetta, omakustannekirjailija Mikko Paunio (PS). Vihreillä on tosiaan moraalia, yritä kestää se kuin mies.
Ilmoita asiaton viesti