Ahvenanmaa on sata vuotta ollut ei-kenenkään-maa, ja sen on syytä loppua

100 vuotta sitten maailma oli erilainen. Olosuhteet olivat erilaiset, samoin perusteet monille silloin solmituille sopimuksille. Vuonna 1922 muun muassa Neuvostoliitto perustettiin ja sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista allekirjoitettiin.

Sittemmin Neuvostoliitto on lakannut olemasta. Samalla lakkautettiin sen kanssa solmittu YYA-sopimus. Nykyisessä maailmantilanteessa on syytä pohtia, onko myös sopimus Ahvenanmaasta mitätön – ja olisiko tämäkin pitänyt uskaltaa sanoa ääneen jo vuonna 1991.

Kaikkien julkisten tietojen perusteella Suomi ja Ruotsi hakevat nyt Natoon, jolloin Itämerestä on tulossa Naton “sisämeri”. Tällöin Gotlanti ja Ahvenanmaa – jotka ovat jo pitkään olleet strategisesti merkittäviä alueita – saavat vielä aiempaakin suuremman sotilasstrategisen merkityksen. Huomionarvoista on, että näistä kahdesta ainoastaan Ahvenanmaasta on olemassa demilitarisoinita koskeva sopimus.

Se, joka hallitsee Ahvenanmaata, hallitsee Itämerta – myös sotilaallisesti, poliittisesti ja strategisesti. Suomettuneessa Suomessa asiasta ei juurikaan ole haluttu keskustella, mutta on rehellistä sanoa, ettei yksikään uskottava asiantuntija kiistä Ahvenanmaan geopoliittista merkitystä.

Ahvenanmaa on ollut käytännöllisesti katsoen demilitarisoitu jo 1800-luvulta lähtien, tarkemmin sanottuna Krimin sodan päättymisestä lähtien. Asetelmassa on kieltämättä tiettyä symboliikkaa, jota Venäjä ei omassa informaatiosodankäynnissä jättäisi käyttämättä.

Ensimmäinen virallinen sopimus demilitarisoinnista tehtiin tasan sata vuotta sitten, vuonna 1922. YK:ta edeltäneen Kansainliiton neuvoston päätöksen allekirjoittajina olivat Saksa, Tanska, Viro, Suomi, Ranska, Britannia, Italia, Latvia, Puola ja Ruotsi – sekä Intia. Allekirjoittajista kaikki paitsi Intia kuuluvat Euroopan Unioniin, ja vuoden sisällä todennäköisesti myös Natoon.

Toinen allekirjoitettu sopimus on vuodelta 1940, ja allekirjoittajina ovat Suomi ja Neuvostoliitto. Suomen ja Neuvostoliiton välisistä sopimuksista muun muassa YYA-sopimus on todettu pätemättömäksi Neuvostoliiton hajottua. On vaikea nähdä, miksi samaa kansainvälisesti tunnustettua logiikkaa ei voisi soveltaa myös sopimukseen Ahvenanmaasta.

On selvää, että venäläisen hybridivaikuttamisen määrä kasvaa Suomen (ja Ruotsin) hakiessa Naton jäsenyyttä. Hybridivaikuttaminen on viime vuosina konkretisoitunut Ukrainassa. Samaa emme halua lähialueillemme.

Sopimuspohjaista järjestelmää ei tule romuttaa. Samalla täytyy kuitenkin olla realisti ja todeta, että jotkin vanhat sopimukset vaativat uudelleenarviointia. Ahvenanmaa voisi olla yksi tällainen kysymys, josta kansainvälinen yhteisö voisi hyvinkin olla samaa mieltä.

Jos Ahvenanmaan demilitarisointia koskeva sopimus todettaisiin pätemättömäksi, Suomella ja koko läntisellä yhteisöllä olisi aivan erilaiset mahdollisuudet huolehtia turvallisuudestaan.

Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellinen status nousee keskustelunaiheeksi, halusimme tai emme. On syytä pohtia jo valmiiksi, mitä mieltä me Suomessa sekä kumppanimme ulkomailla ovat asiasta.

+12
JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno on kyberturvallisuuden työelämäprofessori Aalto-yliopistossa ja johtaja Innofactor Oyj:ssä. Hän toimii dosenttina kolmessa yliopistossa ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Jarno toimii kaupunginvaltuutetuna (Kok.) Espoossa. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu