Hiljaa Venäjästä

Muutama päivä sitten uutisoitiin Putinin mahdollisesta kauneusleikkauksesta. Mitä uutinen meille suomalaisille merkitsee? Ei mitään.

Suomessa on vaikea puhua Venäjästä, ainakaan vakavista asioista. Venäjä on jotain, mistä olisi parempi olla hiljaa. Venäjän mainitseminen sotilaallisena uhkana on jopa kiellettyä. Puhutaan Venäjästä nyt hieman.

Vuosien varrella olen huomannut, miten eri tavoin eri-ikäiset suomalaiset kokevat Venäjän. Vanhemmille ikäpolville Venäjä on jotakin pelottavaa ja mystistä. Heille Venäjä edustaa usein uhkaa. Nuorimmille tuntuu taas olevan luontevaa ajatella Venäjää mahdollisuutena. Heille Venäjä on suuri, mutta rauhallinen rajanaapuri. Molemmat ovat oikeassa. Venäjästä puhuminen on sukupolvikysymys.

Tosiasia on, että maanpuolustuksemme perustuu siihen, että Venäjä on uhka Suomelle. Tai paremminkin mahdollinen uhka. Jos varmuudella tietäisimme, ettei Venäjä millään tavalla uhkaa Suomea seuraavaan 30 vuoteen, niin luultavasti yleinen asevelvollisuus lopetettaisiin jo ensi vuonna ja uusia aseita ei juuri hankittaisi. Lyhyesti sanoen, maanpuolustuksemme ajettaisiin alas Ruotsin esimerkkiäkin nopeammin. Mutta kun emme tulevasta tiedä. Siis Venäjästä.

Jos upseerinura on jotain minulle opettanut, niin sotaa en toivo Suomen koskaan käyvän. Sodan seurauksia ei kukaan meistä haluaisi kokea. Tällä hetkellä sodan uhka tuntuukin hyvin kaukaiselta ajatukselta. Emme ole Suomen itsenäisyyden aikana eläneet koskaan näin rauhanomaisessa Suomessa. Hyvä niin. Seuraava ei ole siis sodan lietsontaa. Päinvastoin. Mutta on olemassa tiettyjä asioita, jotka on hyvä pitää mielessä.

Venäjä arvostaa miehiä ja rautaa – ja sitä, että niitä on paljon. Tärkein asia pyrittäessä välttää sotilaallinen yhteenotto Venäjän kanssa on huolehtia omasta puolustuskyvystä. Venäjän pitää arvostaa sitä. Puolustuskyvystään huolehtivaa maata ei Venäjä uhkaa.

Tosiasia on – halusimme tai emme – että Suomi sattuu sijaitsemaan sellaisessa maantieteellisessä paikassa, jonka läheisyydessä on Venäjälle erityisen tärkeitä alueita. Pietari, Kuolan niemimaa sekä Itä- ja Jäämeren alue merkitsevät Venäjälle samaa kuin Helsingin alue Suomelle. Kolmanneksi Venäjällä on tälläkin hetkellä Suomen lähialueilla varsin runsas sotilaallinen voima, ydinaseita myöten. Toivottavasti sitä ei koskaan käytetä, mutta rajan takana se joka tapauksessa on.

Neljänneksi on hyvä pitää mielessä, miten nopeasti tilanteet voivat muuttua. Mieleeni tulee syyskuun 11. päivän tapahtumat vuonna 2001. Päivä, joka muutti kertaheitolla maailmanpolitiikan suuntaa. Odottamatta. Viidenneksi meillä suomalaisilla on historian painolasti Venäjästä. Historian kokemukset ovat osoittaneet, että uhka tule idästä. Historian painolastin voi nähdä joko hyvänä tai huonona asiana.

Mitä Venäjästä sitten pitäisi ajatella? Se on uhka ja mahdollisuus. Niin me suomalaiset Venäjästä ajattelemme. Kyse on siitä miten painotukset vaihtelevat uhkan ja mahdollisuuden välillä.

Uskon vahvasti siihen, että avoimuus on turvallisuuspolitiikassa oikeaa politiikkaa. Salaiset asiat ovat toki asia erikseen, mutta Suomessa pitää pystyä puhumaan Venäjästä. Oli kyse parisuhteesta tai Venäjästä – puhuminen yleensä auttaa ongelmiin. Vai onko Venäjä uhka Suomelle?