Joululahja Ukrainalle

Joulunakin Ukrainassa on sota. Paras joululahja ukrainalaisille on länsimaiden lupaus olla vahvana – nykyistäkin vahvempana – tukena tulevana vuonna. Sodalle ei ole näkyvissä nopeaa päätöstä. Vaikka sota kestäisi kauan, ei Ukraina saa unohtua. Siihen Venäjä pyrkii.

Jouluna on koettu 10 kuukautta Venäjän laajaa hyökkäyssotaa (unohtamatta vuodesta 2014 alkanutta sotaa). On syytä pitää mielessä miten Ukrainan sodan lopputulos määrittää Euroopan ja Suomen turvallisuuden tulevaisuutta. Kyse on historiallisesta käännekohdasta ja pidettävä huoli, että tämä käänne tapahtuu oikeaan suuntaan.

Tänä vuonna kymmenet tuhannet ukrainalaiset ovat kuolleet ja yli 15 miljoonaa ihmistä joutunut jättämään kotinsa sodan takia. Inhimillinen kärsimys on valtava, ja Venäjä pyrkii tuhoamaan elämänedellytykset. Tämän kaiken keskellä Ukraina taistelee – todella sisukkaasti ja menestyksekkäästi.

Ukraina on antanut Venäjälle katkeran oppitunnin siitä mitä kansallinen resilienssi ja päättäväisyys merkitsevät. Venäjän nopeaksi arvioima voitto on kääntynyt tappioiksi ja kansainvälisesti hyljetyksi valtioksi, mikä saattaa tulevana vuonna merkitä Putinin valtakauden loppua.

On kuitenkin liian aikaista todeta Venäjän hävinneen ja rapautuvan. Sodan lopputulosta ei tiedä vielä kukaan, mutta sen tiedämme että Venäjän tulee tekemään kaikkensa voittaakseen Ukrainassa. Putin ei luovu imperialistisista tavoitteistaan, ja tämä on syytä vihdoin ymmärtää.

Venäjän yksi painopiste on nyt propagandan levittämisestä. Korostetaan NATOn aggressiivisuutta Ukrainassa ja tätä viestitään mm Kiinaan ja Intiaan, jotta eivät asettaisi pakotteita Venäjälle. Toinen propagandan kohdeyleisö on Venäjän oma väestö, jotta tuki sotatoimille säilyy.

Putin luottaa edelleen myös energia-aseeseen. Tässä toinen rintama on länsi, jolle tuleva talvi tulee energia-asioissa olemaan haasteellinen. Toisena rintamana on Ukraina, jonka väestön sähkö- ja lämpöinfrastruktuuri säilyy Venäjän iskujen pääkohteena tulevina kuukausina.

Länsimaissa tiedostettava miten Moskova pyrkii vakuuttamaan eurooppalaiset siitä, että heidän nousevat lämmityskulunsa johtuu tuesta Ukrainalle. Putin toiveena on, että informaatiosodankäynnillä Venäjä voi saada länsivaltiot vakuuttuneiksi ettei kustannukset ole tuen arvoisia.

Sotilaallisesti aloite on nyt Ukrainalla. Toisin kuin sodan alussa, Ukraina päättää nyt missä ja milloin taistelut käydään. Aloite ei ole pysyvä, vaan sitä on hyödynnettävä. Putin ja Surovikin pyrkivät varmasti saamaan aloitetta itselleen, ja tällä hetkellä pelaavat aikaa.

Taisteluväsymys on ylellisyys, johon ukrainalaisilla ei ole varaa. Ukraina taistelee olemassaolostaan. Sodan lopputuloksesta ei ole varmuutta ja yllättäviä käänteitä on sodan sumussa luvassa. Juuri siksi länsimaiden oltava nyt poikkeuksellisen päättäväisiä Ukrainan tukemisessa.

Справа та майбутнє України є нашими, і наша підтримка України має бути сильною.
Слава Україні!

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Jarno on kyberturvallisuuden työelämäprofessori Aalto-yliopistossa ja johtaja Innofactor Oyj:ssä. Hän toimii dosenttina kolmessa yliopistossa ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Jarno toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtajana (Kok.) Espoossa ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu