Kansanedustajille tulee järjestää teknologian maanpuolustuskurssi

Teknologisen kehityksen kärkimaana tunnettu Suomi on vaarassa pudota kelkasta. Riski toteutuu, mikäli yhteiskunnan päättäjät eivät tunne teknologian mahdollisuuksia riittävän hyvin. Tilanteen soisi rehellisyyden nimissä olevan nykyistä paremmalla tolalla.

Teknologia ei ole ikinä kehittynyt yhtä nopeasti kuin nyt, eikä se tule enää koskaan kehittymään yhtä hitaasti kuin nyt. Koronavuodet näyttivät, kuinka nopeasti kokonainen yhteiskunta voi ottaa teknologisen hyppäyksen. Asiat, jotka tänään ovat arkea, olivat monelle mahdottomalta tuntuvia ajatuksia vielä muutama vuosi sitten.

Mikään ei tule muuttamaan arkeamme lähitulevaisuudessa yhtä paljon kuin teknologiset innovaatiot. Tätä kehitystä on kuitenkin syytä johtaa – sitä ei ole varaa vain katsella vierestä. Poliittisen päätöksenteon tulee varmistaa, että kehitys on demokraattista, eettistä ja tuottaa hyvinvointia jokaiselle. Siksi päättäjien täytyy tuntea ja ymmärtää teknologian kehitystä nykyistä paremmin.

Teknologia ei ole jotakin etäistä ja abstraktia. Sen avulla torjutaan ilmastonmuutosta ja parannetaan sairauksia. Teknologia mahdollistaa etälääkärivastaanotot, luotettavammat viranomaisprosessit sekä lapsille personoidut opetusmateriaalit heille vaikeissa aineissa. Kaikki hyvin lähellä arkea olevia asioita, jotka myös kehittyvät edelleen jatkuvasti.

Suomi on teknologiateollisuuden kärkimaa, ja innovaatioilla on suuri rooli paitsi kansantaloudellemme, myös yhteiskuntamme hyvinvoinnille. Jotta teknologian potentiaali hyödynnetään tehokkaasti, tulee lainsäädännön tukea oikeansuuntaista kehitystä. Teknologian ymmärtäminen on edellytys oikeanlaisille päätöksille.

Tulevaisuudessa muun muassa tekoäly, kvanttiteknologia ja kyberturvallisuus ovat osa jokaisen elämää. Jotta näiden teknologioiden merkitys ymmärretään paremmin, olen ehdottanut kansanedustajille sekä muille päättäjille järjestettävää “teknologian maanpuolustuskurssia”. Sen tavoitteena on lisätä kansanedustajien ymmärrystä teknologiasta.

Suomen täytyy ottaa teknologinen kehitys vakavasti. Meillä on kaikki edellytykset olla jatkossakin teknologian edelläkävijä, mutta se ei tapahdu itsestään. Jotta teknologiahankkeet onnistuvat ja niiden vaikutus on positiivinen, täytyy tätä kehitystä ohjata eduskunnasta käsin, riittävillä tiedoilla ja ymmärryksellä.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös työelämäprofessori Aalto-yliopistossa, ja toimii dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu