Kohta kuolee suomalainen

”Hyvä armeija on onnekas”, totesi Napoleon aikanaan. Suomella on hyvä armeija ja se on ollut onnekas – Afganistanissa. Onni ei kestä loputtomiin.

Olemme viime päivinä saaneet lukea Afganistanissa haavoittuneista suomalaissotilaista. Suomalaisia vastaan on tehty sinko- ja kranaatti-iskuja. Myös suomalaisten tukikohtaan on hyökätty. Tuloksena useita haavoittumisia. Onneksi vain haavoittumisia. Paikan päällä oleville sotilaille lienee sama, että onko Suomi Afganistanissa sodassa vai ei. Puhe kuuluu politiikkaan. Puheella ei sinkoiskuja pysäytetä. Ja sinkoiskut lisääntyvät.

Puolustusvoimissa ammutaan vuosittain varusmies- ja reserviläisharjoituksissa satoja taisteluammuntoja. Silloin on kovat piipussa. Ammunnoissa noudatetaan hyvin tarkkoja varomääräyksiä ja ammunnat harjoitellaan ennen varsinaista kovaa vaihetta – jotta vahinkoja ei tapahtuisi. Silti niitä tapahtuu. Se on tilastollinen tosiasia, että jossain vaiheessa Mr Murphy puuttuu aina peliin. Kuten on ajoittain puuttunutkin. Näissä ammunnoissa maalitaulut eivät edes ammu takaisin.

Suomalaisjoukot toimivat Pohjois-Afganistanissa, jossa on ollut huomattavasti eteläosia rauhaisampaa. Mutta ei enää. Tilanne on kuluvana vuonna kiristynyt, ja näissä taisteluammunnoissa riskitaso on kasvanut. Afganistanin ammunnoissa on toistaiseksi kuollut vain yksi suomalainen. Matkassa on ollut todella hyvää onnea, kun luku on vain yksi.

Ei voida rehellisesti enää sanoa, että Suomi toimisi siinä operaatiossa mihin päätettiin vuonna 2002 osallistua. Tilanne on muuttunut oleellisesti.

Suomessa ei mistään rauhanturvaamis- tai kriisinhallintaoperaatiosta ole puhuttu yhtä paljon kuin Afganistanista. Se on hyvä asia. Yhä useammin on myös kysytty, miksi Suomi lähettää joukkoja Afganistaniin? Se on erinomainen kysymys. Perustelut tulee esittää selkeästi. Mutta niitä ei esitetä.

Kysymykseen on laajasti ottaen kaksi vastausta. Ensinnäkin kyse on hyvän tekemisen motiivista. On varmasti totta, että haluamme olla tekemässä parempaa maailmaa, edistämässä naisten asemaa ja vähentämässä huumetuotantoa. Näitä perusteluita on helppo ja mukava esittää. Mukana on myös aina toiset – poliittiset – motiivit. Mitä Suomi hyötyy osallistuessaan Afganistanin operaatioon? Ollaan siellä missä muutkin länsimaat ovat ja käännetään katse Yhdysvaltoihin. Tuetaan maailman ainoan sotilaallisen supervallan toimia – sen ulkopolitiikan tärkeintä kohdetta – ja toivotaan, että kansallisessa kriisintilanteessa Yhdysvallat tukisi meitä. Niin se logiikka menee.

On hyvä muistaa, että kriisinhallintaan osallistuminen ei koskaan ole vailla riskejä. Kriisejä ei tarvitse yrittää hallita rauhallisilla alueilla. Poliitikkojen suurimpana pelkona on, että suomalaisia kuolee Afganistanissa. Kriisinhallintaan osallistuminen onkin ”kivaa” niin kauan kun mitään vakavaa ei tapahdu.

Suomalaissotilaiden hyvä onni Afganistanissa ei voi jatkua enää pitkään. Joukkojamme vastaan tehtävät iskut ovat arkipäivää. Jossain vaiheessa onni loppuu. Silloin suomalainen kuolee. Valitettavasti. Silloin myös kysytään yhä äänekkäämmin, että miksi Afganistan on tärkeä Suomelle? Vastaus kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen.