Kyber yhdistyy perinteiseen voimapolitiikkaan

Näiden hetkien kuuminta kyberalalla on Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi, jossa pystymme hahmottamaan molempien osapuolten käyttämiä kybersodankäynnin elementtejä. Valtioiden virallisia nettisivuja on suljettu palvelunestohyökkäyksin, palvelimia kaadettu ja tietoliikennettä häiritty. Krimillä ja laajemmin koko Ukrainassa nähdään kybersodankäynnin muotoja – mutta myös aivan tavallista hakkerointia ja tietoverkkotiedustelua. Valtiot, erilaiset aktivistiryhmät ja yksilötkin ovat osallisena näissä tapahtumissa.

Me emme ole vielä nähneet, emmekä tule näkemään kybersotaa Ukrainassa. Tähän väitteeseen on syynsä. Kyber on yksi elementti niin ihmisten kuin valtioiden välisissä suhteissa. Kuten moni politiikan asiantuntija on viime aikoina herännyt huomaamaan, kriisin leviämiseen aseelliseksi yhteenotoksi – tai rumemmin sanottuna sodaksi, on edelleen mahdollista. Mikäli niin kävisi, ei sotaa käytäisi ainoastaan kyberin välinein. Kyber olisi osa sodankäyntiä, yksi sodankäynnin muoto. Kyberin voi sanoa tuovan ”sodan työkalupakkiin” yhden työvälineen ja ulottuvuuden lisää, jolla poliittisia päämääriä pyritään saavuttamaan.

Jos keskitymme puhtaasti kyberulottuvuuden tarkasteluun, jää meiltä ymmärtämättä kriisin monimutkainen ja kuitenkin pohjimmiltaan primitiivinen puoli. Nyt kyberhyökkäykset ovat olleet osa molempien osapuolten voimankäyttöä ja vastustajaan vaikuttamista. Teknisesti sekä kehittymättömät että kehittyneet kyberiskut ovat liittyneet erottamattomana osana tiedotusvälineiden kautta välitettyyn mediakampanjaan, joka on ollut miltei puhdasta propagandaa. Siinä ei ole ollut mitään edistyksellistä, vaan se on pikemminkin noudatellut sekä toisen maailmansodan että kylmän sodan aikaista kaavaa. Kybersodankäynti on myös informaatiosodankäyntiä, jossa sekä tiedon että sen välityksen taso on varsin vaihtelevaa.

Kyberiksi luokiteltava toiminta Ukrainassa ja Venäjällä on tällä hetkellä maailman tiedustelupalvelujen ja tietoturvan ammattilaisten aktiivisen seurannan kohteena. Vie oman aikansa ennen kuin saamme perinpohjaisia analyyseja käytetyistä keinoista ja menetelmistä. Jo kriisin alkuvaiheista pystyimme tulkitsemaan sen, että kyberulottuvuus oli vain osa kokonaisvaltaista painostusta, johon kuului myös hyvin perinteisiä menetelmiä, kuten armeijan joukkojen siirtoja ja harjoitustoimintaa lähialueella.

Me muistamme kaikki Viron Pronssisoturikiistan. Tiedostamme, että eilen, tänään ja huomennakin tietyn tasoinen kyberhyökkäys voisi suuntautua koko suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Kyseessä on pohjimmiltaan sama idea kuin taustasäteilyssä. Fukushimassa tapahtui massiivinen ydinonnettomuus, joka nosti radioaktiivisen säteilyn määrän hengenvaaralliseksi. Joka päivä kuitenkin elämme tietyn tasoisen luonnollisen taustasäteilyn ympäröimänä. Tietty määrä vakoilua ja tietoverkkoiskuja on arkipäivää. Kun tilanne kansainvälisesti kiristyy, iskujen määrä kasvaa ja saattaa saavuttaa tason, jolloin voitaisiin puhua kybersodasta.

Kriisi tai sota heijastelee aina sitä käyvää yhteiskuntaa. Maataloudesta elävä yhteiskunta sotii erilaisin tavoin kuin teollinen yhteiskunta saati nykypäivän tietoyhteiskunnat. Teollistuminen toi mukanaan mekanisoitumisen sodankäynnin panssarivaunujen ja lentokoneiden muodossa. Tietoyhteiskunta lisäsi informaation elementin ja laajensi sotaa kyberulottuvuuteen. Verkottuneet yhteiskuntamme käyvät sotaa myös tietoverkoissa.

Tällä hetkellä kyberhyökkäykset aivan kuten poliittisissa puheissa tapahtuva uhkailu, taloudelliset pakotteet ja tiedotusvälineiden hyväksikäyttö ovat vain valtiollisen painostuksen keinoja. Puhdas kybersota puolestaan vaatisi, että sodankäynnin elementit rajoittuvat vain kyberulottuvuuteen. Todellisessa sodassa on nyt ja tulevaisuudessa aina mukana kyberin elementti, mutta se ei yksistään määrittele sotaa ja sen menetelmiä. Sota on koko valtion voimat kokoavaa voimankäyttöä ja kybersota voi olla sen yhtenä ilmenemismuotona.

Pahimmillaan kyberhyökkäyksillä voidaan vaikuttaa niihin palveluihin ja toimintoihin, joiden varassa nyky-yhteiskunnat toimivat. Mikäli Ukrainan kriisissä iskettäisiin kyberhyökkäyksellä vastapuolen kriittiseen infrastuktuuriin (kuten finanssijärjestelmään tai sähköverkkoihin), merkitsisi se todennäköisesti koko kriisin eskaloitumista. Tällaisia hyökkäyksiä emme toivottavasti näe. Sekä Venäjän että Ukrainan sotilasdoktriineissa varataan oikeus fyysiseen voimankäyttöön vakavan kyberhyökkäyksen seurauksena.

Suomeen kohdistuu tänäkin päivänä painostusta kyberin elementein ja poliittisin keinoin kansainvälisestä yhteisöstä niin valtioiden kuin yksittäisten henkilöiden ja ryhmittymien toimenpitein. Suomen tulee kehittää entisestään kykyä kestää kaikki tämä painostus ja kyetä tunnistamaan mahdollisimman aikaisin maatamme uhkaavat tekijät – myös kyberulottuvuudessa. Venäjä ei ole tänään Suomelle konkreettinen uhka – mutta muutamaa kuukautta sitten se ei sitä ollut Ukrainallekaan.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu