Kyberhyökkäyksillä muutetaan maailmaa ja tehdään politiikkaa

Digitaalinen maailma (kyberympäristö) on ensisijaisesti poliittinen maailma. Digimaailmaa kehitetään, muutetaan ja yhä enemmän hyväksikäytetään poliittisin tarkoitusperin. Kyberkykyjen käyttäminen on puolestaan valtioille houkuttelevaa. Kiinnijääminen on epätodennäköistä ja teot kiistettävissä, operaatiot ovat suhteellisen edullisia toteuttaa ja vaikutuksiltaan tehokkaita, kyberasiat ovat kansainvälisessä laissa harmaa alue ja hyökkäysten poliittiset riskit ovat pieniä.

Maailmalla on viime viikkoina keskusteltu aktiivisesti Yhdysvaltojen mitä todennäköisimmin tekemästä kyberhyökkäyksestä Iraniin. Iranin ammuttua viime kuussa alas USA:n tiedustelulennokin Hormuzinsalmessa, oli Yhdysvaltojen ”pakko” vastata – julkisesti tai kulissien takana – ja poliittisesti osoittaa, ettei se hyväksy tämänkaltaista toimintaa. Eri vaihtoehtoja pohdittuaan Yhdysvallat toteutti kyberhyökkäyksiä iranilaista tiedusteluryhmää vastaan sekä Iranin rakettien ja ohjusten laukaisujärjestelmiin. Yhdysvallat siis pidättäytyi perinteisestä fyysisestä aseellisesta iskusta. Presidentti Trumpin mukaan fyysisellä hyökkäyksellä olisi ollut suhteettoman kova hinta, koska siinä olisi voinut kuolla 150 ihmistä.

Kyselyiden mukaan enemmistö yhdysvaltalaisista poliittisista päättäjistä ja kyberasiantuntijoista piti ratkaisua oikeana.

Mitä oppia ja millaisia johtopäätöksiä tästä tulisi Suomessa tehdä?

Ensinnäkin Iranin tapaus osoittaa miten valtiot käyttävät kyberympäristöä fyysisen voimankäytön rinnalla ja sijasta tämän päivän maailmassa. Vaikka julkisuudessa puhutaan yhä useammin kybersodasta, on kyse vaikuttamisesta digiympäristössä siinä missä muissakin ympäristöissä (maa, meri, ilma, avaruus), antaen yhden ulottuvuuden lisää poliittiseen vaikuttamiseen ja ratkaisuihin.

Toiseksi kyberoperaatiot mahdollistavat fyysistä hyökkäystä matalamman poliittisen kynnyksen voimatoimet, jotka näyttävät nyt lisääntyvän. Kyberhyökkäyksiä pidetään ”paremman käytöksen politiikkana” kuin fyysisiä sotatoimia. Tämä on vaarallinen kehityskulku. Kyberhyökkäysten vaikutukset digitaalisissa yhteiskunnissa voivat olla hyvin mittavia – jopa suurempia kuin fyysisissä iskuissa. Jos kybertoimet koetaan hyväksyttävimpinä, luodaan maailmaan vaarallista normistoa ja pelisääntöjä, jossa valtiot käyttävät ja testaavat yhä rohkeammin ”kyberaseitaan” ja koettelevat kybertaistelukentän poliittisia rajoja. Jokainen tapahtuma määrittää globaalin kyberpolitiikan suuntaa.

Kolmanneksi, tämänkaltaisten kyberoperaatioiden valmistelu vie aikaa vähintään viikosta kuukausiin. Erityisesti kun iskut kohdennetaan tiettyyn kohteeseen. Kohteet maalitetaan ja tarvittavat valmistelut tehdään hyvissä ajoin ennen poliittista päätöksentekoa. On huomioitava, että Suomen kriittinen infrastruktuuri ja kriittiset järjestelmät (ihmisineen) ovat vastaavanlaisen ulkomaisen tiedustelutoiminnan ja mahdollisten iskujen valmistelun kohteena. Poliittisessa päätöksenteossa ja yhteiskuntamme turvallisuuden varmistamisessa tiedostettava, että kyberympäristöä käytetään yhä aggressiivisemmin ja myös avoimemmin poliittisten päämäärien edistämiseen – sodan ja rauhan harmaassa välitilassa.

Neljänneksi, kyberhyökkäyksissä eskalaatiovaara on pienempi kuin fyysisessä voimankäytössä, vaikka etenkin suurvallat ovat uhanneet vastata kyberhyökkäyksiin kaikin mahdollisin keinoin. Tämä tekee kyberiskujen ja -operaatioiden käyttämisen poliittisesti houkuttelevammaksi. Tässä on vaaran paikka. Esimerkiksi Yhdysvalloissa varaudutaan parhaillaan Iranin ”kyberkostoon” tai muunlaiseen vastatoimeen. Useat yhdysvaltalaiset kyberturvallisuusyritykset ovatkin raportoineet, että kyberhyökkäykset Yhdysvaltain hallintoa ja infrastruktuuria vastaan ovat lisääntyneet. Yksityinen sektori on tässä avainasemassa. On lisäksi huomioitava, että verkottuneessa maailmassa kyberhyökkäyksillä voi olla laajoja ennakoimattomia globaaleja seurannaisvaikutuksia, jotka voivat näkyä myös Suomessa.

Viidenneksi, kyberhyökkäykset ja informaatiovaikuttaminen kulkevat käsi kädessä, ja ovat hybridivaikuttamisen keihäänkärkiä. Poliittinen peli on voitettava myös ihmisten mielissä ja yleisessä mielipiteessä. Siksi pelkkä toiminta ei riitä vaan oman viestinnän rooli niin sisä- kuin ulkopolitiikassa on yhä keskeisempi. Tämä koskee niin hyökkääjää kuin puolustautujaa. Informaatio-operaatiot yhdistyvät kyberoperaatioihin. Tarkoitukselliset tietovuodot ja huhujen levittäminen kuuluvat samaan viestinnälliseen vaikuttamiseen.

Kuudenneksi, kyberoperaatiot ovat osa sotilaallista ja poliittista voiman näyttöä. Etenkin hyökkäykselliset kyberkyvykkyydet halutaan pitää salassa, mutta ajoittain niitä halutaan esitellä muulle maailmalle – pelotevaikutuksen luomiseksi. Yhdysvallat haluaa luoda kyberpelotetta erityisesti Kiinan, Iranin ja Venäjän suuntaan. Samanlaista pelotteen luomista on voinut viime aikoina havaita, kun esimerkiksi The New York Times -lehti raportoi Yhdysvaltojen asentaneen haittaohjelmia Venäjän sähköverkkoon varoituksena ja osoituksena Yhdysvaltojen kyvykkyydestä ja motivaatiosta käyttää kyberhyökkäyksiä.

Viimeisenä huomiona on hyvä pitää mielessä, että taustalla ja kulissien takana tapahtuu paljon asioita, joita ei julkisuudessa nähdä. Mitä jää tietämättä? Esimerkiksi Kiinan ja Iranin lähentyneestä kyberyhteistyöstä on esitetty erilaisia arvioita.

Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?

On selvää, että kyberturvallisuuden poliittisen kuvan ymmärtämisen merkitys sekä päätöksenteon rohkeus korostuvat Suomessa lähivuosina. Kyberympäristön merkitys ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa kasvaa. Kansallisesti tämä edellyttää koko yhteiskunnan varautumisen kehittämisestä entisestään ja kansainvälisesti aktiivista ulkopolitiikkaa sekä yhteistyön vahvistamista samanmielisten valtioiden kanssa.

Kyse on kyberpolitiikasta ja sen vahvistamisesta Suomessa. Poliittinen päätöksenteko kyberasioissa edellyttää ymmärryksen lisäksi vahvaa isomman kuvan analyysiä kybermaailmasta ja siihen liittyvästä politiikasta. Tutkimusten mukaan juuri tässä on Suomen heikko kohta. Poliittisen johtamisen perustana olevan tiedon tulisi olla analysoitua myös strategisella tasolla, ja olla maailmanpolitiikan muuta kehitystä seuraavaa. Tilannekuvan ja tilannetietoisuuden suppeahkoista käsitteistä tulee Suomessa pyrkiä kohti laajempaa kyberturvallisuuden tilanneymmärrystä ja analyysikykyä. Tällä tavalla myös välttämätön valtionjohdon ennakointikyky paranee.

Antti Rinteen hallitusohjelmassa on useita tärkeitä kohtia kyberturvallisuuden kehittämiseksi. Yksi niistä on strategisen johtamisen kehittäminen. Nykytilan heikkoutena on epävarma kyky reagoida riittävän nopeasti yhteiskuntaamme kohdistuvaan laajamittaiseen kyberhyökkäykseen tai häiriötilanteeseen sekä tuottaa alati muuttuviin kyberuhkiin varautumisen kannalta välttämätöntä ennakoivaa strategista analyysitietoa. Tämän tietouden ja johtamisen tulee olla mahdollisimman lähellä valtion ylintä poliittista päätöksentekoa.

Digitaalisen maailman ja sen turvallisuuden jatkuva ja nopea muutos edellyttää ketteryyttä. Kriittiseen infrastruktuuriin (erityisesti energia- ja finanssiala sekä terveydenhuolto) kohdistuvien kehittyneiden kyberhyökkäysten sekä niihin liittyvän tiedustelun voi arvioida lähivuosina lisääntyvän. Varautuminen ja jatkuvuudenhallinta korostuvat. On myös huomioitava, että esimerkiksi energiaverkkojen rakentamiseen liittyvät myös turvallisuuspoliittiset intressit.

Hereillä on Suomessa kyberturvallisuuden asioissa oltava, myös poliittisesti.