Kybermaailman pelisäännöt

Kybervakoilu on tehokas tiedonhankintakeino tämän päivän maailmassa – lähes kaikki tieto on digitaalisessa muodossa ja siten kybermaailman kautta saavutettavissa. Viimeaikaiset paljastukset ovat havahduttaneet meidät siihen mitä kaikkea kybermailman kautta on tänä päivänä mahdollista tehdä, ja saaneet aiheellisesti kysymään: Mitä on luvallista tehdä ja mitä ei? On pidettävä hyvänä sitä, että poliittinen paine eri puolilla maailmaa kansainvälisen kybersäännöstön luomiselle on viime kuukausina voimistunut.

Tällä hetkellä kybermaailmaa voi kutsua Villiksi Länneksi, jossa eri toimijat (erityisesti valtiot) tekevät mitä haluavat ilman kansainvälistä kontrollia ja normistoa. Pelisäännöt puuttuvat.

Vakoilun osalta tilanne on haastavin. Vakoilu on tunnetusti ikiaikainen ilmiö, joka on siirtynyt enenevästi verkkoon. Vakoilua on aina ollut ja tulee aina olemaan. Pääministeri Jyrki Kataisen arvio, ettei kybervakoiluun ole mahdollista luoda pitävää kansainvälistä säännöstöä, on oikea.

Valtioilta löytyy kuitenkin yhteisiä intressejä esimerkiksi kyberrikollisuuden ehkäisemiseksi ja sodankäynnin säännöstön ulottamisesta myös sodankäynnin viidenteen ulottuvuuteen – kybermaailmaan. Kansainvälistä normistoa kybermaailmaan tulee tavoitella, aivan kuten tehtiin ydinaseiden osalta toisen maailmansodan jälkeen. Kansainvälinen yhteisö koki ensin olevansa lähes mahdottoman tehtävän edessä miettiessään lakeja ja sopimuksia säätelemään ydinaseita, mutta hiljalleen kansainväliset pelisäännöt ja niiden valvontatoimet onnistuttiin muodostamaan.

Kansainvälistön kybermaailman säännöstön tai normiston luominen on haastavaa. Taitavat toimijat kykenevät peittämään toimintansa jäljet kybermaailmassa tehokkaasti ja muun muassa internet on alun perin suunniteltu ilman turvallisuuden periaatteita. Lisäksi teknologinen kehitys erilaisten kykyjen käyttämiseen kybermaailmassa on tänä päivänä huikean nopeaa. Tiivistetysti sanoen: Kybermaailma on erittäin dynaaminen toimintaympäristö, jossa lainsäädännön on haasteellista pysyä mukana.

Yhdessä sovittujen sääntöjen voima on siinä, että ne vähitellen muokkaavat osapuolten käyttäytymistä tai ainakin pakottavat sääntöjen vastaisesti toimivan perustelemaan toimintansa kansainvälisen yhteisön painostuksen edessä. Pelisäännöt koostuvat sopimuksista (sanoista) ja käytännöistä (toiminnasta).

Mistä tulisi lähetä liikkeelle? Olisiko tavoiteltavampaa neuvotella erillinen kansainvälinen sopimus vai laajentaa muiden asia-alueiden olemassa olevaa säännöstöä kybermaailmaan? Ensimmäinen vaihtoehto lienee hankala toteuttaa. Valtiot käsitteellistävät kybermaailman monin eri tavoin ja intressit ovat niin moninaisia, että yhteisen lähtökohdan löytäminen on vaikeaa. Jälkimmäinen vaihtoehto, kyberkysymysten sisällyttäminen esimerkiksi kansainvälistä kauppaa ja lainvalvontaa koskeviin säännöstöihin, vaikuttaisi lupaavammalta. Jonkinlainen lähtökohta pelisäännöille on tällöin jo olemassa. Yhteisesti määriteltävillä teknologiastandardeilla puolestaan ohjataan sitä millaisin pelivälinein peliä pelataan.

Yksi vaihtoehto kansainvälisen säännöstön luomiselle olisi pyrkiä saavuttamaan yhteisiä pelisääntöjä kahden voimakkaan valtion välille. Mikäli Yhdysvaltojen ja Kiinan (joiden suhteita tällä hetkellä kyberasiat voimallisesti hiertävät) välille saataisiin luotuja yhteisiä sääntöjä, voisivat nämä säännöt toimia esimerkkinä koko muulle maailmalle ja laajemman säännöstön luomiselle. Tämä lienee helpompi lähestymistapa kuin koota kaikki maailman valtiot yhden pöydän ääreen.

Entä käytännöt? Vahva yhteinen käytännön kiinnostuksen kohde valtioilla on (järjestäytyneen) kyberrikollisuuden torjuminen. Asia-alueelta voi alkaa nykyistä tiiviimpi kansainvälinen yhteistyö, jolta se voi ”läikkyä” muillekin asia-alueille. Samaa kehitystä tukee jo nyt se, että kyberkysymykset nousevat yhä useampien kansainvälisten järjestöjen asialistoille. Käytännön yhteistyön lisääntyessä osapuolten välinen tiedonvaihto ja muut keskinäistä luottamusta lisäävät toimet tulevat tärkeämmiksi. Samalla ymmärretään paremmin, että kyberturvallisuuden asioissa on välttämätöntä toimia yhdessä.

Yhteispeli ei säännöistäkään huolimatta aina suju. Siksi on oltava olemassa areena, jolla ristiriitoja voidaan sovitella. Tällaiseksi erotuomariksi on esitetty YK:n alaista Kansainvälistä televiestintäliittoa (ITU), jonka tehtävänkuvaa pitäisi kuitenkin nykyisestä muuttaa. Toki muitakin vaihtoehtoja on.

Vaikka kansainvälisen kybersäännöstön kehittäminen ja sen valvonta on ilman muuta haastavaa, vähitellen se kuitenkin tulee muodostumaan. Jäykän oikeusnormiston luominen kybermaailmaan on tuskin tavoiteltavaa. Säännöstön on jäätävä riittävän väljäksi, jotta sen avulla kyetään vastaamaan alati muuttuviin kyberuhkiin.

Suomelle kybermaailman kansainvälinen säännöstön rakentaminen on mahdollisuus. Maailma tarvitsee tällä hetkellä rauhanvälittäjää kybermaailmaan. Suomessa potentiaalia tähän olisi niin valtion kuin esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaaren CMI-järjestön kautta. Meihin luotetaan maailmalla, meillä löytyy vahvaa teknologista osaamista ja tarve kyberrauhanvälitykselle globaalilla pelikentällä on ilmeinen. Mikäli haluamme tähän mahdollisuuteen tarttua – ja tehdä merkittäviä asioita koko maailman hyväksi – on tekemisen aika juuri nyt.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu