Kybersodankäynnin aamunkoitto

Naton entinen pääsihteeri varoitti eilen, että Putin saattaa iskeä rajoitetulla iskulla Baltiaan testatakseen Naton yhtenäisyyttä. Tällaisen iskun toteuttamistapa voisi olla kyberhyökkäys, jolla pyrittäisiin esimerkiksi aiheuttamaan häiriöitä verkkopalveluihin tai energianjakeluun. Kyberhyökkäysten erityispiirteenä on, ettei savuavaa asetta ole ja tekijää on yleensä hyvin vaikea paikantaa. Tämä tarjoaa hyökkäyksen tekijälle ”kiistettävyyden suojan”. Sopii hyvin hybridisodankäynnin periaatteisiin, joita olemme Ukrainassa nähneet.

Elämme kyberaikakauden oppimisvaihetta ja tämä koskee myös sodankäyntiä. Maailmassa ollaan vasta rakentamassa ymmärrystä siitä, että mikä on kybersodankäyntiä ja mikä ei – tai tulisiko edes käyttää kybersodan käsitettä. Käsitekiistely osaltaan kertoo siitä, että olemme vasta luomassa ymmärrystä siitä, että miten digitaalinen vaikuttaminen ja sodan välinen suhde tulisi ymmärtää ja miten kybervaikuttaminen tulisi yhdistää muihin vaikuttamiskeinoihin.

Kybersodan ”hypetykseen” ei pidä lähteä mukaan; että sotia jatkossa voitetaan tai hävitään vain kyberympäristön taisteluissa. Tuskinpa. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että kyberulottuvuuden hyväksikäyttäminen on erottamaton osa kaikkia tämän päivänä sotia ja konflikteja – ja tulevaisuudessa merkittävämmällä painoarvolla. Kyberhyökkäyksiä voidaan käyttää esimerkiksi poliittisen ja taloudellisen painostuksen välineenä ja vakavassa kriisissä yhtenä vaikuttamiskeinona muiden perinteisten sotilaallisten voimakeinojen rinnalla. Kyse on sodankäynnin evoluutiosta: Yhteiskuntien kehittyessä myös sodankäynti kehittyy ja tietoyhteiskunnat käyvät lisääntyvissä määrin sotaa kybermaailmassa.

Kyberulottuvuus tekee sodankäynnistä aiempaa moniulotteisemman ja samalla myös monimutkaisemman ja haasteellisemman. Pohdittaessa esimerkiksi sähkönjakelukeskuksen toimintakyvyttömäksi tekemisestä, on se mahdollista tehdä yhtä lailla fyysistä voimaa (esimerkiksi ilmapommituksella) tai kybervaikuttamiskykyä käyttämällä. Kybermaailma tarjoaa siis sotilaalliseen ”vaikuttamisen työkalupakkiin” yhden työkalun lisää.

Kybersodankäynnissä on tällä hetkellä kolme merkittävää kehityssuuntaa, joita kannattaa seurata.

Kyberulottuvuus on strateginen ulottuvuus tämän päivän maailmassa, jossa niin yhteiskunnallisen kuin sotilaallisen strategisen edun voi joko voittaa tai hävitä. Parhaillaan maailmassa on käynnissä kyberasevarustelukilpa, mikä näyttää vain kiihtyvän, kun valtiollisia resursseja kohdennetaan yhä enemmän kyberkykyjen rakentamiseen. Useissa valtioissa kybermaailma on nostettu sodankäynnin viidenneksi ulottuvuudeksi, joka rinnastetaan maahan, mereen, ilmaan ja avaruuteen. On huomioitava, että kykyjen kehittymisen ohella suunnitelmallisuus näiden kykyjen käyttämiseen lisääntyy. Mikäli vieras valtio pyrkii mahdollisessa kriisitilanteessa vaikuttamaan tietoverkkoihin, valmistelut näihin iskuihin tehdään jo aiemmin, rauhallisempana aikana. Tämä tiedusteluvaikutus on myös Suomessa otettava yhä kriittisemmin huomioon.

Toinen trendi valtiollisissa kybertoimissa näyttää parhaillaan olevan, että jos valtio haluaa käyttää ”kybermaailman keinoja” vastapuoleen, voidaan kykyjen käyttäminen ulkoistaa ei-valtiollisille toimijoille, eli esimerkiksi valtiota tukeville aktivistiryhmille. Hyökkäys ulkoistetaan. Valtio voi siis itse rakentaa käytettävät kyberkyvykkyydet, mutta varsinaisina operoijina ovat ei-valtiolliset toimijat. Tällöin muun muassa vastuu- ja oikeudelliset kysymykset jäävät sodan määrittämisen kannalta epämääräiseksi.

Kolmas kehityssuunta koskee sodan ja rauhan välisen rajan hämärtymistä kyberulottuvuuden merkityksen nousun myötä. Kiistelty kysymys koskee sitä, miten vakava kyberhyökkäyksen tulisi olla, jotta se johtaisi sotilaallisiin vastatoimiin – tai jotta tapahtunut voitaisiin tulkita itsepuolustukseen oikeuttavaksi teoksi ilman varsinaista sodanjulistusta. Ennakkotapaukset puuttuvat, mikä osaltaan vaikuttaa tapahtumien ennakoinnin arvaamattomuuteen. Nato on esimerkiksi vahvistanut, että vakava kyberhyökkäys yhtä jäsenvaltiota vastaan rinnastetaan fyysiseen hyökkäykseen, ja siten aktivoi viidennen artiklan. Mitä ”vakava kyberhyökkäys” käytännössä tarkoittaa, jätetään Naton julkisissa lausunnoissa tarkoituksella avoimeksi. Yleinen ilmapiiri useissa valtioissa korostaa kyberhyökkäyksen aiheuttamaa fyysistä vahinkoa, eli kyberhyökkäyksen voi arvioida tänä päivänä johtavan sodan julistukseen, mikäli hyökkäyksellä tuotetaan vakavaa fyysistä tuhoa, jossa kuolee ihmisiä tai jonka materiaaliset vahingot ovat mittavia.

Historia on opettanut, että kun uusia sodankäynnin aseita kehitetään, niin niitä myös käytetään. Näin on ja tulee olemaan myös kyberkykyjen osalta. Maailma on tänä päivänä niin verkottunut, että ennalta-arvaamattomien sivu- ja seurannaisvaikutusten pelko onneksi osaltaan hillitsee kybervaikuttamiskykyjen käyttämistä. Koska bitit eivät tunne rajoja, on riskinä ”omaan jalkaan ampuminen”, mikä digitaalisesti keskinäisriippuvaisessa maailmassa on hyvin mahdollista. Toisaalta kyvykkyyksiä ollaan vasta rakentamassa, kuten myös niiden käytön suunnitelmia, eikä jo luotuja kykyjä haluta paljastaa ennen kuin siihen on vahva poliittinen tahtotila.

Vahva koko yhteiskunnan varautuminen myös kybermaailman kautta Suomeen suuntautuvia uhkia vastaan on paras tae sille, ettei näitä kykyjä meitä vastaan käytetä. Tai vaikka käytettäisiin niin suomalaisen yhteiskunnan – ja jokaisen suomalaisen – sietokyvyn tulee olla niin vahva, että emme vähästä hätkähdä. Kuten emme ole aiemminkaan.