Liikehdintää maailman shakkilaudalla

Dosentti Markku Salomaan eilinen kirjoitus Suomen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta on herättänyt laajaa keskustelua. Hyvä niin. On erittäin tarpeellista, että turvallisuuspolitiikan strategisista kysymyksistä ja etenkin tulevaisuuden kehityksestä esitetään erilaisia arvioita. Tällaista keskustelua Suomessa käydään aivan liian vähän – etenkin kun turvallisuuspolitiikassa ei ole ehdottomia totuuksia ja tulevaisuuden arviointi on aina nimenomaan arviointia.

Elämme parhaillaan keskellä suurta sekä maailmanpolitiikan että laajemminkin turvallisuusasioiden murrosvaihetta. Maailman shakkilaudalla on tapahtumassa isoja siirtoja. Tässä tilanteessa on tärkeää pyrkiä hahmottamaan päivittäisten uutisten sijasta laajempia tulevaisuuden mahdollisia kehityssuuntia varmistaaksemme Suomen turvallisuuden kannalta järkevimmät ratkaisut. Jokainen meistä pääsee arvioinneissa hyvään alkuun, kun vastaa seuraavaan neljään keskeiseen kysymykseen. Niin vastaan minäkin.

Mikä on Suomen kannalta merkittävin maailmanpolitiikan tulevaisuuden kehityssuunta?

Aasian, etenkin Kiinan, nousu tulee voimakkaimmin muuttamaan maailman voimasuhteita ja kansainvälistä politiikkaa. Kiinan nousuun liittyvä todellinen kysymys ei ole se, että nouseeko Kiina, vaan kuinka paljon ja kuinka nopeasti. Samanaikaisesti Yhdysvaltojen asema maailman johtovaltiona heikkenee, mutta vaikka käyrä on laskeva, heikkeneminen tuskin tulee olemaan kovin nopeaa. Kiinan nousun ja Yhdysvaltojen heikkenevän aseman hallinta on hyvin olennainen kysymys arvioitaessa tulevaisuuden maailmanjärjestystä. Suomen kannalta vieläkin merkittävämpi kehityskulku on se, että on todennäköistä, että Yhdysvaltojen ja läntisen maailman heikentyessä ei valta suoranaisesti siirry Kiinalle tai millekään yksittäiselle toimijalle. Seurauksena on maailman pirstaloituminen eli maailma olisi jäämässä vaille voimakeskuksia, jotka kykenisivät tuottamaan järjestystä. Tällainen maailma olisi, myös Suomen turvallisuuden näkökulmasta, epävakaa ja altis nopeastikin nouseville aseellisille selkkauksille.

Mikä on Euroopan turvallisuuden kannalta olennaisin kysymys?

Yhdysvallat on sotilaallisella läsnäolollaan ja turvatakuillaan käytännössä vastannut Euroopan sotilaallisesta puolustuksesta. Jatkossa Yhdysvaltojen poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painopiste tulee keskittymään Tyynellemerelle. Kun Yhdysvallat ei jatkossa halua asettua Euroopan turvallisuuden takuumieheksi, on Eurooppa varsin nopealla aikataululla ajautumassa tilanteeseen, jossa se todella joutuu ottamaan itse vastuun omasta puolustuksestaan. Tämä voi tapahtua joko Nato-rakenteiden sisällä, tai jotenkin muuten. Se, miten hyvin Euroopan maiden keskinäinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen yhteistyö kyetään järjestämään, on Euroopan turvallisuuden kannalta olennaisin kysymys. Todennäköistä on, että eurooppalainen sotilaallinen yhteistyö takkuaa jatkossakin ja solidaarisuus- ja turvatakuulausekkeet jäävät pitkälti poliittisiksi julistuksiksi ilman käytännön painoarvoa. Tässä tilanteessa tullaan solmimaan kahdenvälisiä ja muutamien valtioiden keskinäisiä sotilaallisia liittolaissuhteita, jossa Saksan painoarvo Euroopan voimistuvana johtovaltiona tulee olemaan merkittävä.

Miten meidän tulisi arvioida Venäjän kehitystä?

Venäjä tulee jatkossakin olemaan Suomen turvallisuuspolitiikkaan ja turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin merkittävimmin vaikuttava tekijä. Vaikka suomalaisessa tämän päivän Venäjä-keskustelussa esiintyy hyvin erilaisia arvioita Venäjän nykytilasta ja esimerkiksi asevoimien kehittämisen voimakkuudesta, on itärajan toisella puolella oleva valtio aina Suomelle suurvalta, arvioidaan se miten heikoksi tai vahvaksi tahansa. Ja vaikka Venäjän suurimmat huolet tänä päivänä kohdistuvat sen etelä- ja itärajojen suuntaan, säilyy Suomen rajojen läheisyydessä kaksi Venäjälle hyvin tärkeää kohdetta: Kuolan niemimaan alue ja Pietari. Suomi sijaitsee (halusimme tai emme) geostrategisesti aralla vyöhykkeellä Venäjän naapurissa, jolloin tulevaisuudessa ehkä kaukanakin alkavat maailman shakkilaudan siirrot saattavat heijastua tänne. Kyse on ensisijaisesti mahdollisuudestamme joutua epäsuorasti suurvaltaselkkausten piiriin. Juuri tämän takia on puolustuspolitiikassamme hyvin tärkeää toteuttaa ”suhteellisen pelotuksen oppia”, eli sotilaallisen suorituskykymme uskottavuuden pitää olla jatkossakin sellainen, että se ennaltaehkäisevästi riittää kynnykseksi Suomen alueen sotilaalliselle hyväksikäytölle erilaisissa maailmanpolitiikan tilanteissa.

Mihin asioihin turvallisuuspoliittisissa arvioissamme pitäisi kiinnittää enemmän huomiota?

Näitä on kaksi. Ensinnäkin uskon kyberturvallisuuden nousevan jo lähivuosina merkittävimmin niin yksilöllistä, yhteiskunnallista kuin sotilaallista uhkaympäristöä ja turvallisuusymmärrystämme muuttavaksi tekijäksi. Trendiä vahvistaa voimakkaasti lisääntynyt riippuvuutemme – ja haavoittuvuutemme – informaatioteknologiasta. Kyberulottuvuudesta toimimisesta on myös tullut voimallisemmin valtiollista toimintaa ja niin kutsuttu haktivismi on lisääntynyt merkittävästi. Kyberuhkaa ei pidä liioitella eikä luoda tarpeettomasti pelon ilmapiiriä, mutta vakavasti se pitää ottaa. Toiseksi, Arktisten alueiden ja Pohjoisen jäämeren painoarvo tulee jo lähitulevaisuudessa nousemaan merkittävästi. Strategisissa arvioissa tätä ei vielä ole riittävällä vakavuudella tiedostettu. On mahdollista, että kiistat arktisen alueen luonnonvaroista ja kuljetusreittien hallinnasta ovat siemen tulevaisuuden suurvaltakonfliktille, jolla olisi merkittäviä vaikutuksia myös Suomen turvallisuustilanteelle. Toisaalta maantieteellisesti läheinen Arktinen alue antaa Suomelle hyvän mahdollisuuden profiloitua kriisitilanteiden ennaltaehkäisijänä ja luoda Arktisen alueen yhteistyölle uudenlaisia toimintatapoja.