Mitä puolustusvoimien pitäisi tehdä?

Suomessa on viimeisen viikon aikana pidetty kaksi hyvin poikkeuksellista puolustuspoliittista puheenvuoroa – samasta aiheesta. Viikko sitten puolustusvoimain komentaja totesi koko maan uskottavan puolustuksen muodostuvan nykymenolla mahdottomaksi tehtäväksi. Pääministeri Jyrki Katainen vaati puolestaan eilisessä puheessaan varautumaan jo lähivuosina avoimeen arviointiin siitä, mikä on puolustusvoimien tehtävä. Tällaisia puheenvuoroja ei Suomessa ole totuttu kuulemaan.

Keskustelun aloittamista puolustusvoimien tehtävistä ei tule pidätellä, vaan keskustelu on tarpeellista aloittaa heti. Nähtävissä oleva kehityssuunta on johtamassa, yksinkertaistaen sanottuna, valintaan kahden vaihtoehdon välillä: Joko puolustusbudjetointia sitoudutaan korottamaan viimeistään vuodesta 2015 alkaen tai sitten tarkistetaan puolustusvoimien lakisääteisiä tehtäviä. Tehtävien ja resurssien tulee edes jollain tavalla olla realistisesti tasapainossa keskenään.

Kansainvälisesti vertailtuna puolustusvoimien nykyisiä tehtäviä voi pitää poikkeuksellisen selkeinä. Lakiin puolustusvoimista on kirjattu kolme tehtävää: Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen ja osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Tehtävien arvojärjestys on käytännössä luettelon mukainen – tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen.

On tietenkin tarpeellista kysyä, että millaista uhkaa vastaan puolustusvoimat tai paremminkin koko suomalainen yhteiskunta on valmistautumassa täyttäessään puolustusvoimien tärkeintä tehtävää? Suomessa on ollut tapana, ettei uhkaa kohdisteta mihinkään tiettyyn suuntaan, eikä se ole tarpeellistakaan. Kyse on siitä, että kykenemme osoittamaan muille tahtomme, kykymme ja materiaalisen valmiutemme maamme puolustamiseen. Tärkein syy, miksi puolustusvoimia tarvitaan, on se, ettei puolustusvoimia tarvittaisi. Siis puolustusvoimien olemassaolon ja maanpuolustuksemme uskottavuuden keskeisin perustelu on kriisien ja sotien ennaltaehkäisy. Tämä on Suomen kaltaisen pienen maan puolustuspoliittinen strategia, tiivistetysti sanoen.

Tällainen strategia edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua ja käytännön toimenpiteitä. Vaikka tällä hetkellä ulkoisen sotilaallisen uhkan mahdollisuus tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, ei liiallinen optimisti kannata olla – ainakaan kun puhumme valtiomme suvereniteetin suojaamisesta. On myös syytä pitää mielessä, että lähiympäristössämme (Norja, Ruotsi, Venäjä, Viro) puolustusbudjetteja kasvatetaan, eikä leikata Suomen tavoin. Aseellinen voimankäyttö kuuluu myös edelleen valtioiden keinovalikoimaan poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toki avoimeen keskusteluun pitää kuulua erilaisten vaihtoehtojen puntarointi. Esimerkkinä voi mainita ”Siilasmaan työryhmän” parin vuoden takaisessa raportissa olleen skenaarion, jossa puolustusvoimista luovuttaisiin kokonaan. Itse uskon, että tällaisten skenaarioiden jatkopohdinta jopa vahvistaisi kansallista yksituumaisuuttamme maanpuolustusasioiden tärkeyden ymmärtämiseen.

Poliittisesti on mahdotonta sanoa, ettei koko maata puolustettaisi. Toisaalta poliittisesti ja etenkin turvallisuuspoliittisesti on mahdotonta tai ainakin epäuskottavaa sanoa, että koko maata puolustetaan, jos siihen ei kuitenkaan olla valmiita panostamaan riittävällä tavalla. Arkitodellisuuden tulee vastata sitä mitä laissa lukee. Tai sitten lakisääteisiä tehtäviä tulee muuttaa.

Oma näkemykseni on selvä: Suomen sotilaallinen puolustaminen tulee – edelleen – olla puolustusvoimien ykköstehtävä, ja tähän tehtävään tulee osoittaa riittävät resurssit. Mitä mieltä sinä olet?