Moskeija Mellunmäessä ja New Yorkissa
Itä-Helsingin Mellunmäkeä ja New Yorkia yhdistää ainakin yksi asia. Molempiin ollaan rakentamassa moskeijaa ja islamilaista kulttuurikeskusta. Molemmissa paikoissa asia kuohuttaa voimakkaasti ihmisten tunteita.
Parin korttelin päähän syyskuun 11. päivänä 2001 tuhoutuneista WTC-tornitaloista sijaitsevasta rakennuskohteesta on syntynyt laaja ja tunteikas keskustelu Yhdysvalloissa. Osa pitää rakennettavaa moskeijaa ja muslimien kulttuurikeskusta epäisänmaallisimpana tekona, mitä Yhdysvalloissa on koskaan tehty. ”Olemme hävinneet sodan terrorismia vastaan, jos Moskeijan ovet avautuvat”, kiteytti mielipiteensä eräs New York Timesin kolumnisti. Kaksi kolmesta yhdysvaltalaisesta vastustaa hanketta.
Suomessa näytetään otettavan mallia Yhdysvalloista. Ainakin, jos seuraa eilen uutisoidusta Mellunmäen rakennushankkeesta syntynyttä nettikeskustelua. Enemmistö vastustaa. Adressia hankkeiden kumoamiseksi kerätään niin Yhdysvalloissa kuin Suomessa.
Minusta molemmat hankkeet ovat kannatettavia. Ne osoittavat, että kykenemme länsimaissa myös käytännössä suvaitsevaisuuteen ja toisten uskontojen kunnioittamiseen. Hankkeita tulee tukea, ei tuomita.
Ääri-islamilaiset terroristiliikkeet hallitsevat usein mielikuviamme islamista. He edustavat kuitenkin häviävän pientä joukkoa maailman 1,57 miljardista muslimista. Ääri-islamistinen terrorismi ei johdu islaminuskosta, vaan siitä, että tietyt ryhmät ja yksilöt käyttävät uskontoa poliittisiin päämääriinsä tähtäävän toimintansa perusteena ja oikeutuksena. Suurimmalle osalle islam on rauhan uskonto. Meidän länsimaalaisten on opittava elämään yhdessä maltillisten muslimien kanssa – se on voitokas tilanne molemmille. Rakennushankkeiden toteuttaminen edistää maltillisen islamin sanomaa, ja on häviö ääri-islamilaisille liikkeille, jotka toivovat ristiriitojen kärjistymistä.
Euroopan poliisivirasto ja yhdysvaltalaiset turvallisuusviranomaiset ennustavat ”yksilöllisen terrorismin” voimistuvan. Kyse on yleensä länsimaisen yhteiskunnan sisällä elävän tavallisen ihmisen tekemästä ja pahimmillaan laajaa tuhoa tuottavasta terrori-iskusta. Suurin syy ilmiöön on yhteiskunnasta syrjäytyminen ja ulkopuoliseksi itsensä kokeminen. Tällainen ihminen on erinomainen rekrytoitava ääriliikkeille, ja äärimmäisen vaikeasti torjuttava uhka. Suvaitsemattomuus edistää parhaiten uhkan voimistumista.
Islam ja monet muut uskonnot ovat rantautumassa Suomeen koko ajan vahvemmin. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, miten haluamme suhtautua tähän muutokseen. Kyse on samalla omasta turvallisuudestamme.
Suosittelen lämpimästi tutustumaan maltillisen muslimijohtajan, Feisal Ab-dul Raufin, kirjaan ”What´s Right with Islam is What´s Right with America.” Hänen vahvin argumenttinsa painottaa, että sekä yhdysvaltalaiset että muslimit hyötyvät siitä, että eri uskontoja tunnustavat ihmiset kykenevät elämään sopusoinnussa toistensa kanssa. Hänen visionsa islamin ja länsimaiden rauhanomaisesta yhteiselosta on, Timesin päätoimittaja Fareed Zakarian sanoin, painajainen Osama bin Ladenille. Sanoma on erinomainen Mellunmäkeen.
Kommentit (0)