Nato-jäsenyyttä kohta vuosi takana – Suomi turvallisuuspoliittisesti vahvempi kuin koskaan

Moni turvallisuuspolitiikkaan osallistuva lienee ollut vuosikymmeniä turhautunut Suomessa jatkuneesta Nato-keskustelusta. Hyvistä selvityksistä ja analyyseistä huolimatta yleinen keskustelu päätyi yleensä ”kyllä / ei -jäsenyydelle” argumentoitiin. Nato-jäsenyyden heikko kannatus suomalaisten keskuudessa ei saanut poliittisia päättäjiä liikkeelle. Hyvä muistaa, että esimerkiksi vuonna 2017 Suomen Nato-jäsenyyttä kannatti Ylen kyselyssä vain 19 prosenttia suomalaisista. Upseeristo oli tässä poikkeus, sillä sen tuki jäsenyydelle oli vahva, perusteena Suomen turvallisuuden vahvistaminen. Upseereita ei kuunneltu, ajoittain jopa vaiennettiin.

Muutos tapahtui vuoden 2022 keväällä. Viisari värähti ensimmäisen kerran tammikuussa, kun ennätysmäinen joukkosuomalaisista, 28 prosenttia, antoi tukensa jäsenyydelle. Todellinen muutos tapahtui helmikuussa. 23.-25.2 toteutetussa kyselyssä yli puolet suomalaisista oli kääntynyt kannattamaan Nato-jäsenyyttä. Huhtikuussa jo 68 prosenttia suomalaisista kannatti liittymistä, ja jäsenyyttä vastusti vain 12 prosenttia. Kannattajien ja vastustajien lukemat olivat nopeasti kääntyneet päälaelleen. Keväällä 2022 enemmistö suomalaisista toivoi jo mahdollisimman pikaista liittymistä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai suomalaiset kertaheitolla Nato-jäsenyyden taakse. Poliittisten päättäjien oli aika toimia.

Venäjän laiton Krimin valtaus vuonna 2014 ei vielä saanut suomalaisia, eikä länsimaita, liikkeelle. Asiaa paheksuttiin, mutta varsin pian asia hautautui ”tärkeämpien poliittisten asioiden” alle. Venäjän laajamittainen ja häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan helmikuussa muutti kuitenkin tilanteen. 24.2.2022 oli historiallinen käännekohta, jonka jälkeisestä maailmasta taistellaan edelleen Ukrainassa. Venäjän hyökkäys aiheutti myös sen, että Suomen ja Venäjän väliset suhteet eivät enää koskaan tule palaamaan aikaan ennen vuotta 2022. Venäjän hyökkäyssota ja Nato-jäsenyys ovat historiallisella tavalla muuttaneet Suomen suhtautumisen Venäjään.

Sota on muuttanut myös suomalaisia

Uskon, että moni meistä muistaa hetken, kun sai tietää Venäjän aloittamasta suurhyökkäyksestä. Itselleni yksi ensimmäisiä ajatuksia oli, että onneksi alkuvuonna 2022 poisnukkunut rakas isoäitini ei ole tätä enää kokemassa. Alkanut sota olisi avannut kipeitä arpia Käkisalmen evakolle.

Kuluneen sodan aikana olen voinut eri puolella Suomea kiertäessäni havaita, että sota Ukrainassa on mennyt myös suomalaisten ihon alle. Kyse on suurimmasta sodasta Euroopassa sitten toisen maailmansodan, jonka aiheuttama epävarmuus ja Venäjän aggressiivinen toiminta ovat herättäneet huolta myös Suomessa. Lisäksi elämme tänä päivänä valtavien informaatiovirtojen keskellä, jolloin sodan todellisuus tulee meitä jokaista lähelle. Turvallisuuden tunteesta huolehtiminen sekä yhteiskunnan henkinen kriisinsietokyky ovat nousseet keskeisiksi turvallisuuden asioiksi Suomessa. Itse en myöskään muista aikaa, jolloin yhteiskunnassamme olisi puhuttu niin paljon turvallisuudesta (tai paremminkin turvattomuudesta) ja varautumisesta kun nyt puhutaan. Korona-ajan vessapaperin hamstraamisen sijasta sodan aikana omasta kotivarasta huolehtimisesta on tullut Suomessa hittituote, peruskansalaisvelvollisuus. Jatkossa joudumme – epävarmuuden jatkuessa – kiinnittämään enemmän huomiota henkiseen kotivaraan.

Puhe Venäjästä ilman kiertoilmaisuja

Vuonna 2007 silloisen puolustusministeri Jyri Häkämiehen pitämä ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puhe sai täystyrmäyksen. Arkadianmäellä Häkämiehen Venäjä-puhe leimattiin yli puoluerajojen veneenkeikuttamiseksi. Sekä pääministeri että presidentti irtisanoutuivat lausunnosta, jonka katsottiin haittaavan Suomen etuja. Venäjästä piti puhua diplomaattisesti, eikä suomettumisen tunteeltakaan voinut välttyä. Ja kun puheen lukee tarkasti niin Venäjä, Venäjä, Venäjä oli vain tehokeino kuulijoiden valpastamiseksi, sillä puhe kokonaisuudessaan oli rakentava ja analyyttinen.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on merkittävästi Suomessa muuttanut puhetapaa Venäjästä. Jos poliittinen päättäjä nyt toteaa Venäjän olevan mahdollinen turvallisuusuhka Suomelle, se ei nouse otsikoihin. Puhetavan muutos on kulttuurin merkityksenä suuri – ja hyvin terveellinen suomalaiseen keskusteluun. Nyt on menty lähes toiseen ääripäähän, kun esimerkiksi presidentinvaaleissa tuntui olevan kilpailua siitä kuka maalaa synkimmät uhkakuvat Venäjän toimista ja tulevaisuudesta. Tärkeintä on, että ilman hyssyttelyä ja ilman liioittelua voimme pragmaattisesti nyt puhua Venäjästä.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut keskustelukulttuuria myös Puolustusvoimissa. Venäjästä ja Venäjän uhasta puhutaan nyt aikaisempaa avoimemmin. Vielä pari vuotta sitten puhuttiin ”harjoitusvastustajista” ja muista kiertoilmaisuista, nyt puhutaan asiasta – Venäjästä – suoremmin. Puolustusvoimien onkin toiminnaltaan oltava läpinäkyvä organisaatio, jossa asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä. Muutos on tervetullut, sillä kyse on avoimuudesta, puhumisesta asioiden niiden oikeilla nimillä ja asioiden selkeyttämisestä. Uskon, että puhetavan muutos niin julkisuudessa kuin kulissien takana edesauttaa upseerien ja yhteiskunnallisten päättäjien välistä vuorovaikutusta.

Kymmenen huomiota Ukrainasta Suomeen – ja muualle

Moni asia on peruuttamattomasti muuttunut – ja muuttuu. Kaikki ei kuitenkaan muutu, vaan paremminkin niiden painoarvo vahvistuu. Tiivistäen 10 huomioitavaa oppia ja kokemusta sodasta Ukrainassa.

1. Sota. Sota ei ole hävinnyt mihinkään, vaan on todellisuutta. Myös fyysinen tuhoamissota. Sota on jatkossakin osa valtioiden politiikan keinovalikoimaa. Jopa suurvaltojen välinen sota on mahdollinen, joskaan ei tällä hetkellä todennäköinen. Ei ole kauaa, kun Suomessakin oli äänenpainoja, ettei sotaa enää koskaan voisi Euroopassa tapahtua. Useissa maissa heikennettiin asevoimia ja leikattiin puolustusbudjetteja, koska sota oli ”vanhentunut.” Näyttää siltä, että tarvitaan sota ennen kuin voimme todella arvostaa rauhaa.

2. Paluu perusasioihin. Suvereniteetin turvaaminen ymmärretään jälleen Euroopassa (toivottavasti) erittäin keskeiseksi tehtäväksi. Viisautta on varautua pahimmankin – sodan – vaihtoehdon varalle. Tämä on syytä muistaa myös silloin, kun rauhallisemmat ajat koittavat.

3. Tahto. Putinin arvio puolustustahdottomasta vastustajasta osoittautui täysin vääräksi. Fyysisen voiman vertailussa Venäjä vahvempi, mutta yhtälöstä puuttui tahto. Kuten Napoleon aikanaan totesi, ”Moraalin merkitys on moninkertainen fyysiseen voimaan verrattuna.” Keskeisin syy Ukrainan menestykseen on ollut tahto puolustaa omaa maata, koteja ja perheitä. Vastapuolella ei aina edes tiedetä missä taistellaan tai minkä asian puolesta. Henkinen ero on valtava. Osoitus tahdon ja yhteishengen merkityksestä yhteiskunnan kivijalkana.

4. Maantiede. Lukio-opettajani totesi aikanaan; kun miettii maailman tapahtumia niin kannattaa katsoa karttaa. Vaikka nykyisin puhumme globalisoituneesta rajattomasta maailmasta, niin geopolitiikalla on edelleen vahva merkitys valtioiden käyttäytymiseen ja turvallisuusarvioihin.

Johtajat vaihtuvat, maantiede ei. Tämä oleellista myös Suomen kannalta. 1343 syyn lisäksi rajamme läheisyydessä sijaitsevat edelleen Venäjälle strategisesti tärkeät Pietari ja Kuolan niemimaa.

4. Venäjä. On omaksunut Machiavellin periaatteen, jonka mukaan on parempi olla pelätty kuin rakastettu (jos ei voi olla molempia). Kreml keksii jatkossa uusia keinoja olla pelätty.Tämän takia Venäjä todennäköisesti: Tuhoaa Ukrainaa ja toteuttaa julmuuksia ukrainalaisiin yhä voimakkaammin, lisää uhkailuja vastatoimista lännen suuntaan ja valvoo tiiviimmin ”totuutta” omien kansalaistensa keskuudessa. Viimeisetkin sinisilmäisyyden rippeet on nyt (toivottavasti) Venäjästä karisseet ja realismia on varautua myös kaikkein ikävimpiin skenaarioihin Venäjän toimesta. Jo nyt tiedämme: Venäjän toimet jättävät sukupolvia kestävän epäluottamuksen, vaikka valta Kremlissä vaihtuisi ja sota Ukrainassa päättyisi huomenna.

5. Johtajuus ja informaatiosota. Modernin sodan lopputulos ei riipu vain siitä kenen armeija voittaa, vaan myös kenen tarina voittaa. ”Sydämistä ja mielistä” on sodissa aina taisteltu, mutta nykyajan digiyhteydet ja -alustat nostavat informaatiosodan merkityksen yhä tärkeämmäksi.Johtajuuden viestimisen merkitys on modernissa sodassa menestymisessä keskeistä. Se että länsi niin vahvasti tukee Ukrainaa johtuu osaksi siitä, että Zelensky on onnistunut sota-ajan väsymättömässä viestinnässään. ”The fight is here; I need ammunition, not a ride” jää historiaan.

6. Maailmanpolitiikka. Vaikka lännen silmissä Venäjä on hylkiö, sota Ukrainassa on ymmärrettävä laajempana kansainvälisten mannerlaattojen liikkumisena. Venäjä hakee kumppaneita idästä ja etelästä, ja maailman voimatasapaino on muuttumassa. Tähän sodan lopputuloksella iso merkitys. Kyse on myös laajemmasta kamppailusta demokratian ja totalitarismin välillä. Ukrainassa asetetaan rajoja, jossa väkivallan ja autorisaarisuuden edessä huolehditaan siitä, että valtioilla on oikeus itse tehdä omat valintansa. Vaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Sota Ukrainassa merkitsee myös kansainvälisen järjestelmän vakauden olemista vaakalaudalla. Venäjä pyyhkii pöytää kansainvälisen sääntöperäisen järjestyksen periaatteella, ja pyrkii voimakeinoin uudelleenkirjoittamaan Euroopan turvallisuusjärjestyksen. Panokset ovat korkeat.

Voitto Ukrainassa olisi luultavasti katalyytti imperialistisen Venäjän seuraaville tavoitteille. Se myös lähentäisi taustalla pysynyttä Kiinaa Venäjään ja rohkaisisi Kiinaa omissa tavoitteissaan Tyynenmeren alueella, etenkin jos läntinen rintama rakoilisi Ukrainan tukemisessa.

7. NATO ja Eurooppa. Yksi keskeinen opetus Ukrainasta on ollut Nato-maan ja ei-Nato-maan ero. Materiaalisesta ja taloudellisesta tuesta huolimatta ukrainalaiset käytännössä itse käyvät taistelua Venäjää vastaan. Koska se ei ole Nato-maa. Tässä keskeisin syy Suomen jäsenyydelle.

8. Euroopan rooli. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli Euroopan 9/11. Eurooppa pakotettu kohtaamaan suurin sota sitten toisen maailmansodan. Yhtenäisyyttä on löytynyt, mutta päättäväisyyttä Ukrainan tukemiseen ei riittävästi. Vaakalaudalla on Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuus. Johtajuus edellyttää eurooppalaisten rivien määrätietoista tiivistämistä. Länsimaiden yhtenäisyys on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ja jos ei länsimaiden riveissä halua olla tai yhteisten arvojen pohjalta toimia, on syytä poistua joukosta. Avainasemassa ovat paitsi poliittinen yhtenäisyys ja eurooppalaisen puolustusteollisuuden vahvistaminen, myös Venäjän sanktioiden kiristäminen ja niiden käytännön toteuttaminen. Hintana on valtava inhimillinen ukrainalaisten kärsimys.

9. Uskottava oma puolustuskyky. Kaiken perustana on Suomellekin jatkossa oma uskottava ja vahva puolustuskyky, kansallinen yhtenäisyys ja aiemmin mainittu tahto. On ollut viisautta, että myös rauhallisempina aikoina puolustuskyvystämme on huolehdittu. Vaikka Suomi onkin nyt puolustusliitto Naton jäsen, on kansallisen maanpuolustuksen kehittäminen edelleen kaikkein tärkeintä ja yleinen asevelvollisuus edelleen Suomen puolustuksen perusta. Se on myös viesti Venäjän suuntaan: ”meiltä voi kyllä vaatia, mutta voi olla paha tulla mitään ottamahan.”

10. Kun elämme poikkeuksellisen epävarmoja aikoja, tarvitaan poikkeuksellinen paljon toivoa ja tulevaisuuden uskoa. Tähän voimme jokainen vaikuttaa.

Suomi, sota Ukrainassa ja Venäjä

Venäjä ei ole luovuttamassa. Niin kauan kuin Kremlissä uskotaan, että sotilaallinen menestys ja voitto Ukrainassa on mahdollinen, Putin ei tosissaan neuvottelupöytään mene – vaan jatkaa sotaa. Tämä perustava ymmärrys on syytä viimein ymmärtää jokaisessa päättävässä pöydässä ympäri Euroopan.

Asennoituminen Venäjään on Suomen ulkopolitiikan ikiaikainen kysymys. Samalla omassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme on syytä tunnustaa, että Venäjä on laajempi ja syvempi kysymys kuin sen hyökkäyssota Ukrainaan. Venäjä tulee olemaan pitkäaikainen ongelma ja uhka länsimaille. Edessä ontodennäköisesti pitkä kylmä kausi.

Kukaan ei vetänyt Suomea Naton jäsenmaaksi. Venäjä omilla toimillaan työnsi Suomen puolustusliittoon. Suomen paikka on niiden maiden joukossa, jotka kunnioittavat demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia.

Vaikka inhorealistisesti on meidän Suomessa varauduttava myös kaikkein ikävimpiin kehityskulkuihin turvallisuusympäristössämme, on tärkeä muistaa, että Suomessa on hyvä valmius huolehtia turvallisuudestamme. Meillä on vahva oma puolustuskyky sekä hyvin vahva tahto puolustaa omaa maatamme. Kriisinkestävyyttä erilaisiin häiriötilanteisiin löytyy ja olemme nyt osa puolustusliittoa ja tärkeä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa on jo allekirjoitettu. Luonnollisesti turvallisuuttamme on jatkuvasti kehitettävä ja hereillä oltava, mutta ei meillä mitään hätää ole. Suomi on turvallinen maa, ja pidetään se sellaisena yhdessä jatkossakin. Ja muistetaan, että Ukrainan asia on meidän. Silloin meidän käy hyvin.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu