Naton huippukokouksen tärkein asia

Naton huippukokouksen lähestyessä on hyvä pitää mielessä 3+1 asiaa.

1. Naton ensisijainen tehtävä ei ole sotia vaan sodan estäminen. Tätä tehtävää Nato on menestyksellä täyttänyt koko olemassaolonsa ajan, 75-vuotta. Uskottava yhteinen puolustus ja pelote sodan estämiselle on tässä keskeistä. Realismin sanoin: halutakseen rauhaa, on varauduttava sotaan.

2. Nato-maat panostavat nyt aiempaa enemmän puolustukseensa ja turvallisuuteensa. Työtä vielä on, mutta suunta on oikea. On tärkeää, että jokainen jäsenmaa kantaa oman vastuunsa. Kahden prosentin osuuden kansallisesta bruttokansantuotteesta täyttää ennakkolaskelmien mukaan tänä vuonna 23 / 32 jäsenmaasta.

3. Mitä yhtenäisemmin Nato toimii niin poliittisesti kuin sotilaallisesti sitä vahvempi se on.  Tämän varmistaminen ja lujittaminen on Naton tulevan huippukokouksen tärkein asia Ukrainan tuen varmistamisen ohella. Naton yhtenäisyyden merkitys tiedetään myös Venäjällä ja Kiinassa, ja juuri Naton yhtenäisyyttä pyritään ulkopuolisella vaikuttamisella tietoisesti rapauttamaan. Nato-maiden osuus maailman taloudesta on noin puolet, kuten myös maailman sotilaallisesta voimasta. Yhtenäinen Nato on Suomen turvallisuuden etu.

Nato-jäsenyys on vahvistanut Suomen turvallisuutta. Turvallisuutemme tärkein tae on kuitenkin myös jatkossa uskottava oma puolustuskyky, korkea tahto puolustaa Suomea sekä Suomen kokeminen puolustamisen arvoiseksi, ja kansakuntamme yhtenäisyys. Silloin – hyvin meidän käy.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu