Natossa kahden kerroksen väkeä?

Hyvänä päivänä on helppo olla hyvä johtaja. Vastaavasti rauhallisina aikoina on vaivatonta sopia kansainvälisiä yhteistyölausekkeita ja liittolaismaiden välisiä turvatakuita. Johtajuus, kuten lausekkeiden ja sopimusten velvoittavuus, punnitaan vasta vaikeina hetkinä. Tämän takia useat Naton jäsenmaat ovat viime kuukausina kysyneet, että koskeeko ”Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta” -periaate tasa-arvoisesti kaikkia jäsenmaita?

Osallistuin tänään Washingtonissa keskusteluun Naton artikla viiden toimivuudesta tilanteessa, jossa jäsenmaa joutuisi vakavan kyberhyökkäyksen kohteeksi. Loppupäätelmä oli selvä: Naton kollektiivinen puolustus koskee yhtä lailla niin fyysisiä kuin digitaalisia hyökkäyksiä, ja tämän Nato tulee ensi viikolla huippukokouksessaan selkeäsanaisesti toteamaan. Päätös artikla viiden käyttöönottamisesta on luonnollisesti aina tapauskohtainen ja poliittinen. Naton historiassa näin on tapahtunut vain kerran.

Oleellisempi on kysymys, tuli hyökkäys kybermaailmasta tai ei, Naton 28 jäsenmaan tasa-arvoisuudesta. Onko kynnys vastatoimien käynnistämiseen ja vastatoimien voimakkuus samat, jos hyökkäys kohdistuu esimerkiksi Liettuaan tai Ranskaan? Onko jokaisen jäsenmaan turvallisuus yhdenvertainen? Kysymykset ovat ajankohtaisia.

Erityisesti Baltian maat ja Puola ovat viime kuukausina pyytäneet ”lisäturvatakuita” itselleen. Maat haluavat olla varmoja siitä, että mahdollisen sotilaallisen aggression tapahtuessa maat saavat tukea muilta Nato-mailta. Angela Merkel ja Barack Obama ovatkin viime viikkoina pyrkineet julkisesti vakuuttelemaan, että Naton sitoumukset eivät ole olemassa vain paperilla. Epäluuloa on joka tapauksessa ilmassa Naton sisällä tällä hetkellä. Samalla erityisesti Puolassa on pohdittu mitä Artikla viiden nojalla kunkin jäsenmaan sitoutuneisuus auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaista ”tarpeellisiksi katsomillaan keinoilla” todellisuudessa tarkoittaa. Olisiko esimerkiksi Iso-Britannia valmis lähettämään parhaita joukkojaan Puolaan tai Yhdysvallat paljastamaan salassa pitämiään kyberhyökkäyskykyjään Latvian turvallisuuden takaamiseksi?

Sotilastukikohtien – nimenomaan yhdysvaltalaisten – saamista omalle maaperälle on pidetty yhtenä lisäturvatakuiden keinona. Baltian maissa ja Puolassa uskotaan logiikkaan, että Yhdysvallat on sitoutuneempi puolustamaan sellaista liittolaismaataan, jossa sillä on vakituisesti joukkoja sijoitettuna. Vaikka viime kuukausina Nato on lisännyt harjoituksiaan Puolassa ja Baltian maissa, lähes kolminkertaistanut hävittäjiensä määrän Baltiassa ja lisännyt meripartiointiaan Itämerellä, käyvät puheet Naton sisällä uusien sotilastukikohtien avaamisesta vilkkaana. Puolan puolustusministeri pyysi hiljattain Yhdysvaltoja sijoittamaan 10 000 Yhdysvaltain sotilasta Puolaan. Vastaavasti viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan 74% saksalaisista vastusti pysyvien Nato-tukikohtien perustamista Baltiaan ja Puolaan, jotka kokevat tässä tilanteessa olevansa ”toisen kerroksen väkeä.”

Asiaa voi katsoa toisinkin. Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves totesi viime viikolla, että hänen mielestään ”toisen luokan jäsenmaita” ovat Natossa ne, jotka kieltäytyvät täyttämästä Naton suosittamaa kahden prosentin käyttämistä bruttokansantuotteesta puolustukseen. Naton väistyvän pääsihteerin pääviestinä (vahvasti Yhdysvaltojen tukemana) on viimeisen vuoden aikana ollut jäsenmaiden patistaminen suosituksen täyttämiseen. Kyse on lisäksi Pohjois-Atlantin sopimuksen kolmannesta artiklasta, jonka mukaan jäsenmaat sitoutuvat kehittämään ja ylläpitämään niin omia kuin yhteisiä valmiuksia vastustaa aseellisia hyökkäyksiä. Vuonna 2013 vain neljä maata täyttivät kahden prosentin suosituksen; Yhdysvallat, Iso-Britannia, Kreikka ja Viro, joita voi tässä mielessä pitää Naton ensimmäisen luokan jäsenmaina.

Voisiko Nato liittoumana olla puolustamatta jäsenmaataan kriisitilanteessa? Vastaus on selkeä: Ei voi. Mikäli esimerkiksi Viro joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi ja Nato ei tähän riittävän vakavin käytännön toimin reagoisi, olisi se Naton niin poliittisen uskottavuuden kuin sotilasliittona toimimisen loppu. Tämän jälkeen olisi myös Yhdysvaltojen erittäin vaikea solmia tai ylläpitää uskottavia turvatakuita minkään liittolaisensa kanssa, jolloin ajauduttaisiin tilanteeseen, jota maailmanpolitiikan shakkilaudalla erityisesti Kiina seuraisi suurella mielenkiinnollla.

Oleellisempi on kysymys: Miten vahvoin voimavaroin ja miten nopeasti muut Nato-maat käytännössä tukisivat hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaistaan, ja olisiko tässä eroja eri jäsenmaiden kesken? Erilaisia arvioita on varmasti useita.

Parhaiten Naton jäsenmaa huolehtii saamansa tuen varmuudesta, nopeudesta ja riittävästä tasosta neljällä tavalla: 1) Osoittaa itse sekä halua että kykyä muiden puolustamiseen, myös vaikeina aikoina. 2) Huolehtii riittävällä tavalla oman maansa puolustuskyvystä ja täyttää kahden prosentin suositustavoitteen. 3) Kehittää sellaisia kansallisia suorituskykyjä, joista koko liittouman toiminta on riippuvaista. 4) On itse aktiivinen ja toimintojaan yhteensovittava jäsenmaa Naton sisällä, pyrkien vahvistamaan omalla toiminnallaan liittouman koheesiota.

Naton ensi viikon huippukokous on merkittävä – Natolle itselleen. Kokous on viimeinen huippukokous ennen Naton taistelutoimien päättymistä Afganistanissa ja ensimmäinen huippukokous Euroopan turvallisuustilanteen muuttumisen jälkeen. Kokouksen julkilausumassa tullaan korostamaan Naton tärkeintä tehtävää – kollektiivista aluepuolustusta, jossa on oltava uskottava niin fyysinen kuin kyberpuolustuskyky mihin tahansa liittokunnan jäsenmaahan kohdistuvaa hyökkäystä tai sen uhkaa vastaan. Keskustelu tämän periaatteen yhdenvertaisuudesta jäsenmaiden välillä varmasti jatkuu kokouksen jälkeenkin.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu