Nyt tarvitaan selkärankaa

Istuin elokuussa 2006 pienkoneessa matkalla Tel Avivista Helsinkiin. Vieressäni koneen käytävällä matkaa teki hyvä ystäväni ja upseeriveljeni – Suomen lipun peittämässä arkussa. Samanlaisen matkan kokivat viime viikolla Afganistanissa kaatuneen Jukka Kansosen saattajat. Ja koko Suomi.

Suru jatkuu, mutta eteenpäin on katsottava. Nyt tarvitaan selkärankaa.

Suomessa on vahva sinkkiarkkusyndrooma eli kriisinhallintaan osallistuminen on mukavaa niin kauan kunnes alkaa tappioita tulemaan. Kriisinhallinnassa on tosin aina riskit läsnä. Voimme tietenkin itse päättää miten riskipitoisiin operaatioihin osallistumme. Se on aina poliittinen valinta, että missä ja kenen kanssa haluamme kriisejä hallita. Kriisejä maailmalla kyllä riittää.

Nyt on valittu Afganistan, jossa tilanne on viime vuosina huomattavasti muuttunut. Virallisen politiikan mukainen yhtälö ”riskit ovat huomattavasti kasvaneet – operaation luonne ei ole muuttunut – sinkkiarkkuja ei saisi tulla” on hyvin vaikea. Yhtälö ei ole realistinen eikä rehellinen. Ikävintä on se, että suruviestien saapuessa tukeudutaan poliittiseen liturgiaan, kartetaan vastuuta tai vaihtoehtoisesti aletaan kerätä poliittisia irtopisteitä vetäytymisvaatimuksilla. Pelkkä myötätunnon osoittaminen ei ole suoraselkäistä politiikkaa.

Afganistanissa on koeteltu suomalaisen kriisinhallinnan rajoja. Nykyinen kriisinhallintamme Afganistanissa ei ole sellaista, mikä sopii meille suomalaisille. Sitä ei myöskään selkeä enemmistö suomalaisista halua. Osallistuminen ja osallistumisen tapa ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Afganistanista ei tulisi poistua, mutta Suomen osallistumistapaa tulisi muuttaa. Aiemman rauhanturvaamisen ja nykyisenkaltaisen kriisinhallinnan tilalle tarvitaan uusi tarina. Samalla on muistettava vastuumme afganistanilaisille, joille Suomi on vakuutellut pysymistään Afganistanissa. Oltiin operaatiosta alun perin mitä mieltä tahansa, on leikki nyt leikittävä loppuun, kun siihen on lähdetty. On mahdollista, ettei alkuperäisiä tavoitteita tulla koskaan saavuttamaan, mutta aloitetun työn kesken jättäminen tässä vaiheessa olisi vastuutonta. Tarvitaan selkärankaa.

Poliittisten päättäjien on turha vierittää tappioiden syitä sotilaiden harteille. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteivät suomalaissotilaat pärjäisi Afganistanissa. Siihen heidät on koulutettu ja alueelle lähtevillä suomalaissotilailla on riskit tiedossa. Toisaalta, sotilaidenkaan ei tule syyttää poliitikkoja. Afganistanissa ei kenenkään ole pakko olla. Sieltä pääsee myös kesken pois, niin halutessaan. Yhtäkään suomalaista ammattisotilasta tai reserviläistä ei ole pakotettu Afganistaniin. Suomessa rekrytointi tapahtuu – toisin kuin monessa muussa länsimassa – täysin vapaaehtoisuuden pohjalta. Se on oikein. Vapaaehtoisuudesta tulee ehdottomasti jatkossakin pitää kiinni, vaikka ulkomaanpalveluksen muuttamista pakolliseksi osaksi ammattisotilaan uraa on jo mietitty.

Tappioita on paljon vaikeampi ymmärtää, kun Afganistan-operaatioon osallistumisen kaikkia perusteluita ei tuoda rehellisesti esille. Piiloagendaa tulisi välttää, koska silloin ei rehellisesti kyetä arvioimaan osallistumisen todellisia hyötyjä ja haittoja. Silloin ei myöskään reilusti kerrota suomalaisille, että miksi Afganistan on meille tärkeä. Perusteluissa on selkärangattomuutta.

Suomalainen kriisinhallinta tarvitsee selkärankaa – Suomessa. Sitä ei löytynyt, kun Israel antoi hyvin epämääräisen selvityksen Etelä-Libanonin YK-tarkkailuaseman pommituksesta, jossa ystäväni menehtyi. Hiljaa oltiin myös silloin, kun presidentti Karzai armahti suomalaisen tappaneet tekijät. Selkärankaa ei tälläkään kertaa näytä löytyvän. Sitä tarvittaisiin. Jos ei muuten, niin edes Jarno Mäkisen, Petri Immosen ja Jukka Kansosen muiston kunnioittamiselle.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu