Suomen uusi suhde Natoon

Lähipäivinä julkistettava Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa linjaava selonteko johtaa – jälleen kerran – julkiseen keskusteluun Nato-jäsenyydestä. Islannin ilmavalvontakysymys ja tulevassa selonteossa korostettava pohjoismainen yhteistyö ovat jo antaneet jäsenyyskeskustelulle hyvän alkuvauhdin. Valitettavasti.

Mistä oikeastaan on kyse? Huomion keskipisteenä on kerran hallituskaudessa annettavan selonteon ”Nato-lause”, jonka pohjalta arvioidaan, että onko Suomen Nato-suhteessa tapahtumassa muutoksia. Vuoden 1997 selonteossa Nato-lause kuului: ”Suomi ei hae Naton jäsenyyttä, mutta seuraa tarkoin laajentumisen vaikutuksia Itämeren alueella sekä Naton ja Venäjän suhteissa.” Vuonna 2001: ”Suomi seuraa tarkoin Naton laajentumiskehitystä lähtien siitä, että valtioilla on oikeus valita turvallisuusjärjestelynsä.” Vuoden 2004 selonteossa puolestaan todettiin, että ”liittokunnan jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan mahdollisuutena jatkossakin.” Vuoden 2009 selonteossa sanamuoto kuului: ”On olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä.” Jää jokaisen itsensä harkittavaksi, että onko näiden määritelmien perusteella Nato-suhteessamme tapahtunut vuosien varrella muutosta vai ei. Keskustelua on ainakin riittänyt.

Uuden selonteon Nato-linjaus ei tule olemaan yllätys. Se seurannee läheisesti hallitusohjelman lausetta: ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.” Presidentti Niinistön lausunnot Suomen Nato-linjan muuttumattomuudesta ja alle 20 prosentin Nato-kannatus varmistavat sen (jollei jotain aivan odottamatonta tapahdu), ettei Suomi ole hakeutumassa lähivuosina Naton jäsenmaaksi. Keskustelu Nato-jäsenyydestä ei siten ole tarpeellinen.

Yllätyksettömän Nato-lauseen lisäksi järjestyksessään viides selonteko eroaa merkittävästi edeltäjistään siinä, ettei yhdestäkään selonteosta ole koskaan oltu etukäteen näin hiljaa. Julkistettavasta selonteosta on puhuttu julkisuudessa poikkeuksellisen vähän. Syynä on se, että jo etukäteen tiedetään, ettei selonteossa tule olemaan yllätyksiä, hallitusohjelman linjauksista on kerrottu pidettävän kiinni ja puolustuspoliittiset kysymykset ratkaistiin jo puolustusvoimauudistuskeskustelussa. Päätettävää ei juuri ole. Selonteon julkistamistilaisuudesta saattaakin olla haasteellista löytää uutisoitavaa.

Suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun kannalta tilanne on loistava. Nyt on kerrankin niin eduskunnassa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa mahdollisuus keskittyä todellisiin strategisiin pohdintoihin perinteisen Nato-jäsenyyskiistelyn ja varuskuntakysymysten sijasta. Tämä avaa Suomelle myös mahdollisuuden luoda uusi suhde Natoon – ilman, että tarvitsee pohtia itse jäsenyyskysymystä.

Asiakysymyksiä syvällisempään Nato-keskusteluun riittää. Ainakin seuraaviin kolmeen kohtaan olisi hyvä hakea vastauksia – tai paremminkin punnita eri vaihtoehtoja.
1) Millaisiin uhkiin suomalainen suomalainen yhteiskunta joutuu jatkossa varautumaan, ja missä määrin kykenemme näitä uhkia torjumaan itse, ja missä määrin olemme jopa pakotettuja toimimaan yhdessä muiden kanssa?
2) Mihin Nato on matkalla? Yhdysvaltojen keskittyessä jatkossa yhä enemmän Tyynellemerelle, missä suhteessa Naton globaalit tavoitteet ja perinteinen aluepuolustus tulevat jatkossa painottumaan Naton käytännön toiminnassa?
3) Voiko EU:n puitteissa koskaan todellisuudessa tapahtua sotilaallista yhteistyötä vai onko jatkossakin yhteinen puolustus nimenomaan Naton tehtävä?

Keskusteltavaa riittää myös itse selontekokäytännöstä, ja sen toimivuudesta. Selontekomenettely on yksi tapa linjata turvallisuus- ja puolustuspolitiikaa, ja muitakin tapoja tulisi nyt nostaa harkintaan. Esimerkiksi selonteossa pitkän valmisteluprosessin tuloksena syntyvä turvallisuusympäristöanalyysi – kerran neljässä vuodessa esitettynä – ei vastaa tämän päivän turvallisuuspolitiikan dynaamisuuden vaatimusta. Turvallisuusympäristöarvio tulisi esittää kerran vuodessa. Puolustuspoliittisissa linjauksissa pidempi aikajänne on puolestaan välttämätön. Selontekomenettelyn kehittämistä on esitetty aiemminkin, mutta se on hukkunut ”tärkeämpien” kiistakysymysten alle.

Julkistettavan selonteon yllätyksettömyys on suomalaisen turvallisuuspolitiikan tulevaisuuden arvioinnille ja kehittämiselle poikkeuksellinen tilaisuus, kunhan vain tartumme siihen.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu