Suurin kysymysmerkki Lähi-idässä juuri nyt

Lauantai oli merkittävä päivä Lähi-idän tilanteessa. Israel iski Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin ja surmasi Hizbollahia 32-vuotta johtaneen ja erittäin vaikutusvaltaisen Hassan Nasrallahin. Sen seurauksena jo ennestään tulenarka tilanne Lähi-idässä kiristyy entisestään, koston kierre syvenee ja siviilien asema heikkenee. Moni EU-maa on aiemmin kehottanut Libanonissa olevia kansalaisiaan poistumaan maasta välittömästi – siis jo ennen lauantaista iskua.

Suomessa seuraamme tietenkin tarkoin Etelä-Libanonissa olevaa UNIFIL-joukkoamme, jossa palvelee noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa. Sotilaamme ovat ammattilaisia ja monenlaisiin eskalaatioihin on varauduttu, mutta huoli on silti luonnollisesti suuri.

Hizbollahin johtajan kuolemalla on välittömiä seurauksia, joita tulemme näkemään tulevina viikkoina ja kuukausina.

Ensinnäkin Israel on osoittanut sotilaallisen kyvykkyytensä viime viikkojen aikana erityisesti kohdennetuilla iskuillaan, niin hakulaitteiden räjäyttämisellä kuin kohdennetuilla ilma-iskuilla. Tiedustelu on toiminut ja operaatiot on onnistuttu pitämään salassa. Israel tulee tämän päivän jälkeen jatkamaan aiempaakin määrätietoisemmin – takoo kun rauta on kuumaa ja hyödyntää saamaansa menestystä.

Libanoniin tämä tarkoittaa uusia iskuja monella tapaa. Israel haluaa nyt kerralla heikentää Hizbollahin tasolle, jossa se ei kykene pitkään aikaan vakavasti uhkaamaan Israelia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on aiemmin kertonut tavoitteekseen neutralisoida Hamasin ja nyt vuorossa on samanlaista retoriikkaa ja toimia Hizbollahia vastaan.

Hizbollahille johtajansa Nasrallahin kuolema on kova isku. Aiemmin Israelin tekemillä iskuilla hakulaitteisin ja käsipuhelimiin heikennettiin oleellisesti Hizbollahin johtamiskykyä ja toimintamahdollisuuksia. Hizbollah tulee kostamaan johtajansa kuoleman kovalla kädellä, ja näitä kostoiskuja valmistellaan varmasti parhaillaan. Valittujen toimien laajuus ja tehokkuus riippuvat erityisesti siitä, miten tässä johtajuuden välitilassa Hizbollah kykenee toimimaan.

Katseet kääntyvät Iraniin. Se on pitkään ja vaikuttavasti tukenut Hizbollahia. Israel ja Iran ovat pitkään olleet toistensa arkkivihollisia. Hizbollahin johtajan eliminoiminen on Israelilta suuri provokaatio Iranille, joka ei voi katsoa tilanteen kehittymistä sivusta ilman, että menettäisi uskottavuuttaan.

Suurin kysymysmerkki Lähi-idässä juuri nyt onkin, kuinka Iran toimii. Sen edesottamuksia ja niiden seurauksia on syytä pitää silmällä, sillä ne määrittävät pitkälti sen, kuinka pahaksi tilanne lopulta eskaloituu. Riski täysimittaisen sodan syttymiseen Lähi-idässä on jälleen yhtä askelta lähempänä. Ilmassa on enemmän sodan kuin rauhan merkkejä. Se tarkoittaisi aiempaa syvempää, tuhoisampaa ja verisempää eskalaatiota kaikille osapuolille. Valitettavasti.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu