Turvallisuuden ja yksityisyyden tasapaino

Edward Snowdenin tietovuotojen seurauksena on etenkin länsimaissa voimistunut keskustelu turvallisuuden ja yksityisyyden välisestä tasapainosta kybermaailmassa. Keskustelu on tarpeellinen ja siihen tulee koko yhteiskunnan osallistua. Jos jostain tulisi nyt järjestää Suomessa television keskusteluilta, niin tässä olisi hyvin tarpeellinen aihe.

Turvallisuus ja yksityisyys eivät ole kybermaailmassa toistensa ääripäitä eikä toisiaan poissulkevia. Molempia tarvitaan, ja molemmat on mahdollista ottaa huomioon. On myös tärkeää, että eri näkökantoja ja tarpeita ymmärretään – kiihkottomasti.

Yksityisyyden suoja sisältyy ymmärrykseen demokratiasta. Yksityisyys on jokaiselle ihmiselle hyvin henkilökohtainen elämän osa-alue, ja henkilökohtaiset asiat halutaan pitää ainakin osin muilta piilossa. Pelko yksityisyyden heikkenemisestä on lisännyt vaatimuksia viranomaisten (tai sen valtuuttamien kolmansien osapuolien) toiminnan läpinäkyvyyden lisäämisestä. Kyse on myös siitä, että millaiset yksityisyydensuojakäytännöt tulisi kybermaailman luoda – tai mitä yksityisyys ylipäänsä kybermaailmassa on?

Turvallisuusviranomaisten tehtävänä on tuottaa turvallisuutta. On luonnollista, että tiedustelu- ja turvallisuustoimijat operoivat myös siellä, missä sekä ihmiset että tietokin tänä päivänä pitkälti ovat – kybermaailmassa. Tämä koskee esimerkiksi poliisia, sillä rikolliset siirtyvät kasvavissa määrin verkkoon. Kollektiivisen turvallisuuden nimissä viranomaisilta tuleekin edellyttää turvallisuudesta huolehtimista myös kybermaailmassa, tai muuten yhteiskunta on turvaton. Tämän takia viranomaisilla on oltava riittävät toimintaedellytykset ja toimivaltuudet.

Haasteena on löytää oikea tasapaino yksityisyyden ja turvallisuuden välillä, sekä välttää ylilyöntejä. Tasapaino voidaan määritellä ainoastaan demokratian jo määritelmällisesti vaatimassa julkisessa keskustelussa. Suomessa ei tätä tarpeellista keskustelua käydä tällä hetkellä riittävästi. On myös syytä pitää mielessä, että rajanveto julkisen ja yksityisen välillä ei ole kiveen hakattu, vaan se muuttuu ajan mukana.

Elämme parhaillaan murrosajankohtaa. Valmisteilla on niin sanottu verkkotiedustelulaki, jolla on tarkoitus säätää siitä, mitä tietoverkoissa saa seurata, kuka saa seurata ja miten toimintaa valvotaan. Samanaikaisesti sisäasiainministerin asettama työryhmä arvioi Suojelupoliisin asemaa sekä kehittämistarpeita. Pöydällä on myös uusi sotilastiedustelulaki, jonka tarvetta puolustusvoimain komentaja on avoimuuden nimissä esimerkillisesti peräänkuuluttanut. Suomi tarvitsee jatkossakin signaalitiedustelua, mutta sen pitää tapahtua parlamentaarisen valvonnan alla.

Nyt tehtävillä linjauksilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Turvallisuutta ja yksityisyyttä koskevien asioiden lisäksi on tehtävä monenlaisia arvo-, aikajänne- ja avoimuusvalintoja, ja lisäksi on otettava huomioon elinkeinoelämän tarpeet sekä julkishallinnon sisäiset vastuukysymykset. Itse pidän tärkeimpänä asiana luottamusta, jonka tulee lopputulemana vahvistua. Silloin vahvistamme niin turvallisuutta kuin demokratiaa. Ilman luottamusta ei ole toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Mitä enemmän suomalaisen yhteiskunnan toimivuuteen, turvallisuuteen ja yksilön oikeuksien kunnioittamiseen voidaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti luottaa, sitä paremmin tulemme yhteiskuntana selviämään digitalisoituvasta tulevaisuudesta – sen uhkista ja mahdollisuuksista.