Turvallisuuspolitiikan tekijät

Positiivisinta Ukrainan kriisissä on ollut suomalaisen turvallisuuspoliittisen keskustelun selkeä aktivoituminen sekä uusien keskustelijoiden vahva esiinmarssi. Takana ovat hiljalleen ajat, jolloin turvallisuuspolitiikka oli mystifioitua ja kuului kirjoittamattomana yksinoikeutena ainoastaan valtion ylimmälle johdolle.

Turvallisuuspolitiikassa on kyse meidän suomalaisten turvallisuudesta. Siis tavasta hoitaa ja tuottaa turvallisuutta – turvallisuuden politiikasta. Kyse on kyvystä toteuttaa mahdollisimman viisasta politiikkaa kansainvälisesti, huolehtia sotilaallisesta maanpuolustuskyvystä sekä yhteiskuntajärjestyksemme säilymisestä. Lisäksi talouspolitiikka on tänä päivänä vahvassa yhteydessä turvallisuuteen.

Turvallisuuspolitiikassa ei ole olemassa ehdottomia totuuksia – eikä koskaan tule olemaankaan. Usein turvallisuuspoliittisia päätöksiä tehtäessä katsotaan lisäksi tulevaisuuteen, jolloin jokainen ymmärtää, että absoluuttisten totuuksien julistaminen on mahdotonta. Maailmasta ei esimerkiksi löydy sellaista kristallipallon haltijaa, joka osaisi sanoa millainen toimija turvallisuuspolitiikassa NATO on kolmen vuoden kuluttua. Järkevimmät johtopäätökset ja ennustukset tulevasta syntyvät yleensä silloin, kun esillä on mahdollisimman laaja valikoima erilaisia vaihtoehtoja.

Turvallisuuspolitiikka on myös aina subjektiivista, tai ainakin suhteellista. Vaikka pöydällä olisi yksityiskohtaiset faktat Venäjän asevoimien vahvuuksista, sijoituksista ja siirrettävyyskyvyistä, päätyisivät eri asiantuntijat keskenään erilaisiin johtopäätöksiin. Sama koskee niin poliittisia päättäjiä kuin virkamiehiä. Toki objektiivisuutta tulee ainakin tutkijoiden tavoitella, ja suotavaa toki kaikille on tehtävien johtopäätöksien pohjana olevien tietojen tarkistaminen useista eri tietolähteitä, mutta henkilökohtainen arvomaailmamme ohjaa aina syntyviä ”totuuksia.”

On Suomen etu, että turvallisuuspolitiikasta – siihen liittyvistä erilaisista arvioista ja vaihtoehdoista – käydään mahdollisimman laajaa ja avointa keskustelua, ja että eri ”totuuksia” kunnioitetaan.

Sosiaalinen media twittereineen ja bloggaus-sivustoineen on helpottanut turvallisuuspoliittisen keskustelun aktivoitumista. On hienoa, että esimerkiksi aktiivisesti turvallisuuspolitiikasta bloggaavat James Mashiri ja Janne Riiheläinen ovat saaneet laajan lukijakunnan, ja heidän kirjoituksiensa pohjalta on syntynyt monia mielenkiintoisia keskustelujaketjuja. Myös moni toimittaja ja median edustaja tuo sosiaalisen median kautta laajan asiantuntemuksensa ja kommenttinsa laajan yleisön pohdittavaksi. Heistä mainittakoon erinomaisina esimerkkeinä Helsingin Sanomien Laura Halminen, Taloussanomien Petri Korhonen ja STT-lehtikuvan Minna Holopainen.

Suomalainen turvallisuuspolitiikka tarvitsee lisää aktiivisia turvallisuuspolitiikan tekijöitä – ennenkaikkea virallisten rakenteiden ulkopuolella toimivia keskustelijoita, jotka tuovat ajatuksensa ja johtopäätöksensä rohkeasti kaikkien arvioitaviksi. Mitä aktiivisempaa sisäinen turvallisuuspoliittinen keskustelumme on ja mitä enemmän epävirallisia turvallisuuspolitiikan kommentoijia ilmenee, sitä vahvempi ja oikeutetumpi on maamme virallinen turvallisuuspoliittinen linja.

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu