Uuden vuoden puheeni 2021

Päättynyt vuosi 2020 jää epäilemättä mieleen koko ihmiskunnan yhteisenä sukupolvikokemuksena. Vuosi on ollut monelle raskas, ja vuodesta 2021 toivotaan parempaa. Jotakin pysyvää, johon voi luottaa ja turvata. Viime vuonna sopeuduimme, nyt on aika palautua ja sen jälkeen uudistua. Vuoden vaihtuminen on tähän hyvä henkinen rajapyykki. On hyvä ottaa tilaa ja aikaa hengähtää.

Vuosi 2020 oli monella tapaa poikkeuksellinen. Sulkutoimenpiteet ja liikkumisen rajoittaminen olivat historiallisia. Tilanne oli lähes jokaiselle suomalaiselle elämän ensimmäinen poikkeustila. Näin rajuja toimenpiteitä ei koskaan tehdä kevein perustein, ja on tärkeää, että tästä kriisistä otetaan opiksi. Näin on onneksi monin paikoin jo tehty. Turvallisuuden tärkeys ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi.

Resilientti yhteiskunta on sellainen, jossa luotamme toisiimme ja instituutioihin. Silloin kykymme toimia erilaisten yllätysten edessä on korkeampi. Luottamus puolestaan rakentuu läpinäkyvyydestä, avoimuudesta ja reilusta sekä tasa-arvoisesta toiminnasta. Se vaatii toteutuakseen mahdollisimman matalan kynnyksen osallistumiseen. Tarvitsemme osallistavampaa demokratiaa, joka kuitenkin pohjaa vakaalle, turvalliselle ja ennustettavalle perustalle. Nopeasti muuttuva maailma tarvitsee nopeampia ratkaisuja, mutta niin, että kaikki pysyvät muutosvauhdissa mukana.

Tällä vuosikymmenellä on odotettavissa, että kokonaisturvallisuuden merkitys ymmärretään paremmin kuin nyt. Globaalit riskit konkretisoituivat koronakriisissä, minkä seurauksena kaikkialla maailmassa mietitään nyt varautumista. Maailma ei ole yhtään sen ennakoimattomampi kuin ennen koronaakaan, mutta nyt ymmärretään, että uhkakuvat eivät ole vain kaukaisia kuvia, vaan todellisia riskejä. Kyber- ja hybridiuhat, terrorismi, globaalit muuttoliikkeet, poliittinen kahtiajakautuminen ja luonnon ääri-ilmiöt ovat aivan samanlaisia riskejä kuin pandemiakin.

Näihin riskeihin varautuminen vaatii keskinäistä luottamusta myös kansainvälisessä yhteistyössä. Kun maailma ympärillä muuttuu, on hyvä muistaa, mikä on Suomen paikka muuttuvassa maailmassa. Suomen tärkeimmät viitekehykset ovat läntisessä arvoyhteisössä ja yhteistyössä: niin Pohjoismaiden kesken kuin Euroopan unionissakin. Kun mennyttä, kuluvaa ja tulevaa vuosikymmentä pohtii, luontevaa onkin verrata Suomen kehitystä muihin Pohjoismaihin sekä EU-maihin.

Turvallisuus on ennakointia, ja niin kansallisiin kuin kansainvälisiin uhkiin tulee vastata sivistyksen ja teknologian keinoin. Maailma on aina muuttunut keskimäärin paremmaksi, ja se on koulutuksen sekä teknologisen kehityksen ansiota. Ne ovat tehneet Suomesta pohjoismaisen menestystarinan, josta pitää olla ylpeä.

Siksi ei ole yhdentekevää, että läpi 2010-luvun ylin saavutettu koulutustaso on laskenut kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa se on kaikkein matalin. Suomi tukee yksittäisiä opiskelijoita taloudellisesti vähemmän kuin mikään muu Pohjoismaa, vaikka bruttokansantuotteella mitattuna panostammekin koulutukseen edelleen pohjoismaisella tasolla: hieman enemmän kuin Norja, ja hieman vähemmän kuin Ruotsi ja Tanska. Myös erot oppimistuloksissa ovat pienet: Ruotsi, Tanska ja Norja saavat kaikki parin prosentin tarkkuudella saman arvosanan opiskelijoiden suoriutumisessa esimerkiksi matematiikassa. Huolestuttavaa kuitenkin on, että Suomi on ainoa maa, jossa tuo trendi on laskussa.

Opiskelijoiden tukemiseen ja jaksamiseen pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Opintojen pitää olla nykyistä paremmin sovitettavissa työntekoon. Lisäksi työntekoon pitäisi kannustaa aina, mutta nykyisessä mallissa työnteko ei aina kannata. Työkokemuksen kerryttäminen on tärkeää, ja opiskelijoita pitää kannustaa siihen jo opintojen aikana samalla lailla kuin heitä kannustetaan siirtymään työelämään opintojen loppuvaiheessa.

Työllisyysaste on yksi Suomen keskeisimpiä haasteita. Maailmalla ja Pohjoismaissa työikäinen väestö kasvaa samalla, kun se Suomessa pienenee. Jos väestönkehitys jatkuu nykyisenlaisena, tulevaisuuden Suomessa nuoret kuuluvat vähemmistöön. On syytä miettiä jo nyt, minkälaiseen yhteiskuntamalliin se johtaa. Tosiasia on kuitenkin se, että työllisyysaste Suomessa on muita Pohjoismaita matalampi. Tilanne ei korjaannu ennen kuin toteutamme työelämän rakenneuudistukset ja tuomme suomalaisen työelämän lähemmäs muiden Pohjoismaiden mallia. Huoltosuhteesta ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävyydestä on aiheellista olla huolissaan nyt, vaikka tulevaisuuden teknologia nostaakin tuottavuutta ja elintasoamme jatkossakin.

Teknologian kehitys on aikamme hyvin merkittävä megatrendi, mikä vaikuttaa niin maailmanpolitiikkaan, yhteiskuntiin, ja yritystoimintaan – ja erityisesti ihmisyyteen. Teknologia jopa ratkaisi pandemian. Jos olemme viisaita, seuraavassa pandemiassa teknologia toivottavasti ennaltaehkäisee sen.

Tällä vuosikymmenellä teknologia tulee entisestään muuttamaan ihmisten toimintatapoja niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Tuotantolinjoille tulee enemmän robotteja ja tekoäly ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Energiantuotannon, erityisesti uusiutuvan energian, kustannustehokkuus paranee ja energia halpenee. Kun teknologian merkitys kasvaa, myös sen ymmärryksen tarve korostuu.

Yksilön tasolla kysymys on teknologian yleisyydestä ja saatavuudesta. Teknologinen eriarvoisuus on syrjäytymisriski. Yhteiskunnallisella tasolla kysymys on puolestaan siitä, muodostuuko teknologiasta mahdollisuus vai uhka: tekoälyä voidaan kehittää yhteistyössä kaikkien hyväksi, mutta tekoäly on väärissä käsissä myös voimakas ase.

Teknologian kehityksen kannalta tällä vuosikymmenellä oleellinen kysymys kuuluu, kuka saa päättää teknologian kehityksen suunnasta ja sen sääntelystä? Miten varmistamme, että teknologiaa kehitetään ilmaston kannalta kestävällä tavalla, ja jopa niin, että teknologia auttaa taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan? Kuinka varmistamme, ettei teknologinen eriarvoisuus pääse kasvamaan?

Modernissa turvallisuudessa korostuu ennen kaikkea yksilön vastuu. Esimerkiksi informaatioympäristössä jokainen taistelee eturintamassa. Toisaalta kyse on myös jokaisen kodin varautumisesta, kuten huomasimme keväällä 2020. Koronakriisi testasi yhteiskuntamme henkistä kriisinsietokykyä. Sen merkitys korostuu jatkossa yhä enemmän, ja siihen on kiinnitettävä erityinen huomio. Sillä on merkitystä uhkiin varautuessa, olkoon uhat sitten hybridivaikuttamista ja kyberuhkia tai tavallisia arjen turvallisuuteen liittyviä ongelmia, kuten koulukiusaaminen ja -väkivalta tai turvallisuus kotona ja perheissä korona-aikana.

Turvallisuusympäristön nopeisiin muutoksiin on varauduttava. Jatkuvan valmiuden sekä poliittisen reagoinnin merkitys korostuu sitä mukaa, kun ennakoimattomuus kasvaa. Samalla turvallisuutta on lähestyttävä laaja-alaisesti, sillä monet tekijät ja ilmiöt voivat horjuttaa yhteiskuntamme toimintaa ja demokratiaa.

Suomi on demokraattinen valtio. Suurin osa suomalaisista, jotka äänestävät, kokevat tekevänsä sen sillä se on heidän kansalaisvelvollisuutensa. Äänioikeus ei kuitenkaan ole pelkkä velvollisuus, se on tärkeä kansalaisoikeus, jota ei pidä jättää käyttämättä. Liian moni kuitenkin jättää.

Vuonna 2019 pidettiin europarlamenttivaalit. Äänestysprosentti nousi Tanskassa 66,1 prosenttiin, Ruotsissa 55,3 prosenttiin, mutta Suomessa vain 40,80 prosenttiin. Suomen äänestysprosentti pysyi yhtä matalalla kuin edellisissä europarlamenttivaaleissa, ja äänestäneistäkin vain kolme neljästä suomalaisesta sanoi äänestävänsä aina kun mahdollista, kun Ruotsissa luku yli enemmän kuin neljä viidestä ja Tanskassa yli yhdeksän kymmenestä. Asiaa voi selittää se, että suomalaisista kaksi kolmesta kokee, että hänen äänensä vaikuttaa EU:ssa, kun niin ajattelee enemmän kuin neljä viidestä ruotsalaisesta tai tanskalaisesta.

On syytä kysyä, mikä on Suomen rooli Euroopan unionissa. Kyselytutkimuksen mukaan me suomalaiset olemme eurooppalaisen yhteistyön rakentajia. Suomi kuuluu muiden Pohjoismaiden sekä Benelux-maiden kanssa joukkoon, joiden mielestä EU-jäsenyyden ensisijainen hyöty on maiden välinen yhteistyö. Itä-Euroopan maat ovat enimmäkseen kiinnostuneita työmahdollisuuksista unionin sisällä ja vanhat eurooppalaiset jätit, kuten Saksa, Ranska, Italia ja Kreikka näkevät EU:n ensisijaisesti turvallisuutta lisäävänä tekijänä. Suoran taloudellisen tuen kokee päällimmäiseksi hyödyksi ainoastaan viime vuosina EU-tukipaketeilla pelastetut maat, Espanja ja Irlanti.

Demokratian vahvistaminen kaikilla tasoilla, Euroopan unionista kuntavaaleihin, on yksi tärkeimmistä tehtävistämme tällä vuosikymmenellä. Maailmalta on kantautunut Suomeenkin repivä ja vastakkainasettelua tarjoava politiikka, joka saa valtiot irtisanoutumaan liitoista ja sopimuksista ja kansalaiset riitelemään keskenään. Samalla politiikkaa tiiviisti seuraavien ja siitä kiinnostumattomien välinen kuilu kasvaa ja johtaa demokraattisen eriarvoistumiseen. Jakaudumme niihin, jotka osaavat nimetä hallituspuolueet ja niihin, jotka uskovat salaliittoteorioihin. Perinteiset, maltilliset keskustapuolueet menettävät ääniä populistisille vaalilupauksille, joiden toteuttaminen ei todellisuudessa ole edes realistista.

Tämä kehityskulku on kuitenkin mahdollista katkaista. Kevään kuntavaaleja ajatellen odotan mielenkiinnolla sitä, minkälaista kuvaa tulevasta eri puolueet maalaavat. Pelko ja uhkakuvat kyllä myyvät ja vastakkainasettelu herättää tunteita, mutta ehkä suurin osa kuitenkin toivoo jo tulevaisuudelta jotakin tasaista ja turvallista? Jos kansalaisten mahdollisuuksia osallistua demokratiaan vahvistetaan niin teknologian kuin osallistavien rakenteidenkin kautta, ehkä maltilliset äänet pääsevät paremmin esiin? Ja jos politiikasta tehdään helpommin lähestyttävää, ehkä entistä useampi kokee voivansa vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja tulevaisuuteensa?

Osallisuuden tunne on valtava, positiivinen voimavara. Sitä ei kannata jättää käyttämättä. Vaikka moni väittääkin, että julkinen keskustelu on tulehtunutta ja politiikka rikki, todellisuudessa meillä on paremmat mahdollisuudet yhteiskunnalliseen keskusteluun kuin ikinä aiemmin historiamme aikana. Sananvapaus voi länsimaissa nyt paremmin kuin koskaan, minkä merkkinä sen epäkohdista puhutaan nyt enemmän kuin koskaan.

Vuonna 2021 emme vielä täysin pääse eroon koronaviruksesta, mutta olemme jo voiton puolella. Tällä vuosikymmenellä koko maailma ottaa oppia taudin torjunnasta, ja seuraavan kriisin kohdalla olemme jo paljon paremmin varautuneita. Teknologia ja toimintamallit esimerkiksi pandemian ennaltaehkäisyyn, hoitoon, torjuntaan ja leviämisen estämiseen ovat vuosikymmenen lopulla aivan eri tasolla, kuin vuonna 2020.

Korona on syytä nähdä myös sukupolvikokemuksena. Miten työuransa alussa olevat nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen, kun perheenperustamisiässä maailmalla riehuu pahin kulkutauti sataan vuoteen ja elämän jokainen vuosikymmen on pitänyt sisällään vähintään yhden taantuman? Entä miten varmistamme, että koronan aiheuttama sukupolvikokemus ei lannista kokonaista ikäluokkaa, vaan muuttuu talvisodan henkeen verrattavaksi yhdistäväksi ja vahvistavaksi osaksi historian kirjoitusta?

Epävarmuuden usva tarjoaa myös mahdollisuuksia. Vaikka moni haikaileekin paluuta vanhaan, on oleellisempaa miettiä, minkälaista tulevaisuutta me nyt rakennamme. Tulevaisuuden kehityssuunnat ovat nyt moninaisemmat kuin ennen koronaa, sillä viruspandemia muutti toimintamalleja niin tavallisen ihmisen arjessa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössäkin. Korona on ollut eräänlainen katalyytti, joka on kiihdyttänyt muutosta, tuonut tulevaisuuden lähemmäksi. Nyt meidän pitää päättää, minkälaiseksi se muodostuu.

Maailmanlaajuinen pandemia opetti ihmiskunnan jälleen tekemään yhteistyötä. Ehkäpä koronarokotteen kaltainen kilpajuoksu nähdään seuraavaksi ilmastonmuutoksen torjunnassa? Koronarokote syntyi nopeasti, koska sillä oli kysyntää. Se oli kannattavaa liiketoimintaa. Voisiko käydä niin, että seuraava kansainvälinen kilvoittelu kohdistuu siihen, kuka rakentaa ekologisinta teknologiaa? Ekologinen talouskasvu on kilpailu, jossa kaikki voittavat riippumatta siitä, kuka tulee ensimmäisenä maaliin.

Vaikka edellinen vuosi oli raskas ja kuluttava, on meillä edessä parempi tulevaisuus. Teknologiaan ja sivistykseen panostaminen tuo meille työtä ja hyvinvointia, mikä puolestaan rakentaa turvallisempaa arkea ja yhteiskuntaa.

On myös hyvä muistaa, että vaikka maailma muuttuu, perusarvot pysyvät: koti, usko, isänmaa ja yhteistyö. Koti tarkoittaa turvallista elinympäristöä, usko uskoa tulevaan. Isänmaa on meille kaikille sama ja yhteinen, ja yhteistyöllä sitä kuuluu rakentaa jatkossakin.