Uudenvuodenpuhe: Pimeydestä valoon

Osallistuin joulukuussa erään espoolaisen koulun joulujuhlaan. Sen teemana oli tänä vuonna toivo. Puheen pitänyt oppilas lausui puheessaan sanat ”vaatii rohkeutta toimia oikein.” Siinä oli viisautta koko Suomeen – ja maailmaan.

Näinä aikoina on helppo puhua vaikeuksista ja synkistä asioista. Tiedämme, että Euroopassa on käynnissä suurin sota ja massaliikehdintä sitten toisen maailmansodan, edessämme on haastava energiatalvi, yllätykset Venäjän suunnalta jatkuvat, kyberrikolliset vaanivat verkossa yhä ammattitaitoisemmin ja jengirikollisuus Suomessa kasvaa ja kovenee. Listaa voisi jatkaa pitkään.

Väkisinkin jokainen meistä miettii, pitääkö olla huolissaan. Miten meidän käy, pärjäämmekö me?

Erilaiset uhat ja vaikeudet on rehellisesti tunnistettava sekä nostettava esille. Vaikka faktat olisivat ikäviä, rehellinen ja realistinen viestintä on äärimmäisen tärkeää. Hyssyttely tai panikointi ei muuta mitään tai vakuuta ketään. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.

Moni on väsynyt loputtomiin jatkuneisiin poikkeusolosuhteisiin. Se on täysin inhimillistä, sillä kriisit ovat koetelleen meitä viime vuosina. Meneillään on koronapandemia, ilmaston lämpeneminen, energiakriisi, hintojen nousu ja sota Euroopassa. Kaiken epätoivon keskellä lohtua kuitenkin antaa kriisivuosien suurin voittaja: demokratia. Se on osoittanut arvonsa varsinkin siellä, missä sitä ei ole. Tulevaisuudenuskoa luovat esimerkit Iranissa, Kiinassa ja Brasiliassa. Eurooppa on yhtenäisempi kuin koskaan, ja myös Yhdysvalloissa kansanvalta on jälleen menossa terveempään suuntaan.

Huoliähkyä lähestyvien vaalien alla on syytä välttää. Synkkyyden syövereiden sijaan – katsoessamme tulevaan uuteen vuoteen – tarvitsemme kaikkein voimakkaimmin toivon valoa. Uskoa siihen, että näistä kaikista vaikeuksista selviämme ja että meillä on paremmat ajat edessä.

Jos toivo tulevaisuuteen katoaa, ei paljoa muuta jäljelle jää. Näinä aikoina johtajuuden ensisijainen tehtävä ei ole korostaa uhkia ja synkkyyttä, vaan luoda toivoa tulevaan: saada meidät toimimaan yhdessä toivon valon vahvistamiseksi. Meidän tehtävänämme on myös tuoda toivoa muualle, etenkin puolustussotaa käyvään Ukrainaan.

Sotatieteissä puhutaan sodan sumusta, mikä on osuva ilmaisu niin tähän hetkeen kuin tulevaan vuoteen. Sodan sumussa meillä on vajavainen tieto ympärillä tapahtuvista asioista, ja tulevaisuus näyttää hämärältä. Sumussa ilmenee myös odottamattomia asioita: sodan sumussa yksinkertainenkin voi olla kovin hankalaa. Sumun keskellä korostuu kuitenkin kaksi asiaa: suunnan näyttäminen ja päättäväisyys. Näitä tarvitsemme erityisesti tulevana vuonna. Sumun keskellä on näytettävä suuntaa, johon kuljetaan harhailun sijasta, ja juuri sumussa on oltava erityisen päättäväinen toimissaan.

Meidän on siedettävä epätäydellisyyttä: maailma ei ole mustavalkoinen eivätkä ihmiset hyviä tai pahoja. Se ei silti tarkoita, etteikö meillä voisi olla arvoja, joiden takana seisoa. Raja pragmaattisuuden ja periaatteellisuuden välillä on häilyvä, mutta sieltä löytyy ihmisen mitta. Muita on hyvä pyrkiä ymmärtämään, mutta omista rajoista on samalla syytä pitää kiinni.

Täytyy muistaa, että kansallisen itsemääräämisoikeuden turvaaminen on eksistentiaalinen kysymys. Siihen verrattuna kaikki – aivan kaikki – päivänpoliittinen päteminen on toisarvoista. Valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta, ja kaikella muulla on pienempi prioriteettiarvo. Suomessa tuo turvallisuus perustuu kansanvaltaan, demokratiaan.

Demokratiaa voi pitää itseisarvona, mutta ei koskaan itsestäänselvyytenä. Demokratia on siitä erikoinen olento, että kaikki haluavat sen säilyvän, mutta vain harvat haluavat sitä suojella. Kansanvallan rapauttamisen sijaan, erityisesti tässä ajassa, jokaisen meistä olisi syytä pyrkiä vahvistamaan demokratiaa: erityisesti puoluerajat ja vaalikaudet ylittävää yhteistyötä.

Tulevaisuuden ongelmat ratkaistaan demokraattisesti, teknologian keinoin, sydämen sivistystä seuraten. Vaikka infrastruktuuria vastaan isketään Itämerellä ja suomalaisten mielipiteisiin pyritään vaikuttamaan mitä moninaisimmin keinoin, olemme me suomalaiset pitäneet päämme kylmänä. Hyvin meidän käy, mutta sen saavuttamiseksi meidän tulee nyt olla kansakuntana yhtenäisiä ja tukea toisiamme. Myös väsyneitä, erilaisia ja erimielisiä.

Vaikka päivä on jo alkanut pidentyä, kannattaa henkisesti varautua siihen, että asiat voivat vielä muuttua mustemmiksi ennen kuin ne kirkastuvat. Suunta on selkeä, mutta matka ei tule olemaan kivuton. Kun Euroopassa sotii maa, jolla ei ole mitään menetettävää, mihin tahansa on syytä varautua.

Kirjoitin ministeri Jaakko Iloniemen kanssa kirjan Suomen lähitulevaisuuden uhkakuvista. Johtopäätöksemme oli, että vaarallisin uhka ei tule Suomen ulkopuolelta vaan sisältä. Mannerheimin sanoin: ”Eripura omissa joukoissa iskee pahemmin kuin vihollisen miekka.” Erityisesti näinä haastavina aikoina korostuu se, että pidämme huolta toisistamme, yhteishengestämme ja toistemme kunnioittamisesta. Kaveria emme jätä. Yhdessä tätä maata on rakennettu, ja yhteistyöllä samassa Suomi-joukkueessa toimien rakennamme jatkossakin.

Tulevaisuuden toivon valo on vahva, kun valoa yhdessä kannamme ja luottavaisesti eteenpäin kuljemme. Silloin meidän käy hyvin.