Varautuminen luo turvallisuutta

Moni asia näyttäytyy arjessamme itsestään selvyytenä. Entä jos sähköä, juoksevaa vettä, elintarvikkeita tai internet-yhteyttä ei olisi? Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa -tutkimuksen mukaan esimerkiksi 60 prosenttia suomalaisista kotitalouksista selviäisi ilman juoksevaa vettä enintään kaksi päivää. Mitä sen jälkeen?

Turvallisuus ei tarkoita uhkien ja vaarojen poissaoloa, vaikka Wikipediastakin voimme näin lukea. Täydellistä turvallisuutta ei ole mahdollista saavuttaa. Riskit ja uhkat ovat aina läsnä, mutta niiden luonne, todennäköisyys ja vaikuttavuus vaihtelevat. Käytännössä turvallisuus tarkoittaa uhkien ja vaarojen tiedostamista sekä riittävästä varautumisesta huolehtimista.

Ajan henki turvallisuudessa on muutosnopeus ja ennalta-arvaamaton epävakaus. Tasavallan presidentti tiivisti hyvin puheessaan suurlähettiläskokouksessa nykyhetken muutosnopeuden: ”Viikossa tapahtuu nyt enemmän kuin vielä tovi sitten vuoden aikana.” Nopeasti muuttuvat ja odottamattomat tilanteet vaikuttavat myös arjen turvallisuuteen eli meidän jokaisen elämään. Uhkat voivat olla ihmisen aiheuttamia, tahattomia tapahtumia tai luonnon ääri-ilmiöitä.

Turvallisuuden sijasta tänä päivänä puhutaan yhä useammin sieto- ja selviytymiskyvystä eli resilienssistä – niin yhteiskunnan ja yritysten turvallisuudessa kuin ihmisten arjen turvallisuudessa. Häiriöitä, ongelmia ja jopa hyvinkin poikkeavia tilanteita kohtaamme vääjäämättä. Kyse on fyysisestä ja henkisestä valmiudestamme kohdata normaalista poikkeavia tilanteita ja toipua niistä mahdollisimman nopeasti.

Kansainvälisesti sietokyvyn vahvistaminen on nouseva kehityssuunta. Esimerkiksi Iso-Britanniassa resilienssi on saanut merkittävän aseman maan turvallisuuspolitiikassa ja eri strategioissa. Saksassa päivitettiin juuri siviilien valmiussuunnitelma, jossa listataan elintarvikkeita, lääkkeitä ja selviytymistarvikkeita, joita jokaisesta kotitaloudesta tulisi löytyä. Uhka-arviossa korostuvat terrorismi sekä verkkohyökkäykset tieto- ja sähköverkkoihin.

Suomessa kesällä ilmestyneessä Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että ”yhteiskunnan yleinen kriisinkestokyky joutuu koetukselle.” Tämä on tärkeä huomio, tai paremminkin ennuste. Se koskettaa jokaista suomalaista. Samanaikaisesti arvioidaan, että suomalaisten yleinen kriisinsietokyky on heikentynyt. Luotamme (liian) vahvasti siihen, että asiat toimivat häiriöittä. Poikkeaviin tilanteisiin varautuminen ulkoistetaan valtiolle.

Kansalaisten, paikallisyhteisöjen ja yksityisen sektorin sietokyvyn kehittäminen korostuu yhteiskunnan kriisivalmiuden näkökulmasta. Järjestötoiminnan merkitys on jatkossa aiempaakin suurempi varautumisessa ja toipumisessa – kun jotain ikävää tapahtuu. Yksilötasolla varautuminen koskettaa jokaista kotitaloutta. Miten selviän jollei pankkiautomaatti toimi, hanasta ei tule vettä tai pimeänä syysiltana sähköt katkeavat? Pienilläkin kotitalouksien varautumistoimenpiteillä voidaan merkittävästi nostaa koko yhteiskunnan kriisinsietokyvyn tasoa. Erinomaisia käytännön vinkkejä saa muun muassa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ”Kotivarasta” ja Turvallisuuskomitean ”Sähköriippuvuus modernissa yhteiskunnassa” -oppaasta.

Sietokyvyssä oleellista on aina myös henkinen puoli, minkä merkitys korostuu jatkossa. Henkinen kriisinkestävyys onkin yksi yhteiskuntamme seitsemästä elintärkeästä toiminnosta. Aiheellisesti. Kyse on henkisestä kyvystä, ”tunnekunnosta”, kestää normaalista poikkeavia tilanteita – olivat ne mitä tahansa. Oleellista varautumisessa on huomioida myös ihmisten mielikuvat uhkista ja riskeistä sekä luottamuksen vahventaminen häiriötilanteista selviämiseen. Mielikuvilla on vahva yhteys turvallisuuden tunteeseen.

Kyse ei ole pelon lietsonnasta vaan varautuminen vahvistaa niin turvallisuuden todellisuutta kuin tunnetta. Parhaimmillaan koko suomalaista turvallisuuskulttuuria. Varautuminen kannattaa sekä itsensä että yhteiskuntamme kannalta. Olemme jokainen osaltamme – toivottavasti sietokykyisiä – turvallisuustoimijoita.