Venäjä käy kahta sotaa ja Suomen on varauduttava niihin molempiin

Elämme historiallista aikaa Suomen turvallisuuspolitiikassa kahdella tapaa. Ensiksi Euroopassa käydään sotaa ja itänaapurimme toiminta on osoittautunut häikäilemättömäksi. Toiseksi olemme nyt vahvan oman puolustuskyvyn lisäksi sotilaallisesti liittoutunut maa, mikä merkitsee uutta aikakautta Suomen turvallisuudelle.

Venäjä käy parhaillaan kahta sotaa. Yli kymmenen vuotta kestänyt sotilaallinen hyökkäys Ukrainaan jatkuu edelleen ja sodan päättymisen vaihtoehdot ovat aidosti auki. On järkyttävää seurata väkivallan, epäinhimillisyyden ja kuoleman määrää – mikä jatkuu tänäänkin. Sota on aina julmaa, mutta Venäjän toimet kidutuksineen, järjestelmällisine lapsikaappauksineen ja tarkoituksellisesti siviiliväestön elämän perusedellytysten tuhoamispyrkimyksineen on erityisen julmaa. Venäjä toimii tavalla, jossa ei ole rajoitteita eikä kansainvälisillä sopimuksilla ole mitään merkitystä. Eikä Venäjä tule lopettamaan hyökkäystään niin kauan kun se kokee, että sillä on voiton ja menestymisen edellytyksiä. Ukrainan sotilaallinen tukeminen on avain rauhaan.

Sota Ukrainassa jatkuu pitkään ja on mahdollista, että täysimittainen sota laajenee myös Ukrainan ulkopuolelle. Ja vaikka aktiiviset sotatoimet Ukrainassa päättyisivätkin, ei nopeaa kehitystä parempaan Venäjän suhteen ole odotettavissa. On myös varauduttava tilanteeseen, jossa Venäjä sisäisesti muuttuu jopa kaaosmaiseksi. Tiivistäen sanoen – epävakaan ja aggressivisen itänaapurin kanssa saamme tulla toimeen vuosikymmeniä eteenpäin.

Jo ennen sotaa Ukrainassa Suomen uhkakuvissa on ollut esillä varautuminen laajamittaiseen sotilaalliseen hyökkäykseen. 2000-luvun alussa poliittisissa asiakirjoissa tätä uhkakuvan esittämisen muotoilua lievennettiin, mutta puolustusvoimissa on koko ajan toimittu tämän uhkakuvan edellyttämin vastatoimin. Kuitenkin aivan viime vuosiin asti on poliittisessa keskustelussa Venäjästä puhuttu varovaisesti ja usein kiertoilmaisuja käyttäen. Nyt ei enää, ja tämä on merkittävä muutos suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Muutos on suomalaista identiteettiä tervehdyttävä ja tervetullut.

Hallituksen juhannuksen alla julkaisema ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on uuden ajan selonteko. Tein aikanaan sotatieteellisen väitöskirjani selontekojen uhkakuvista, ja nyt on todettava, että uhka- ja Venäjä-puhunta on uudessa selonteossa historiallinen. Ensimmäisen kerran Venäjästä puhutaan kiemurtelematta ja suoraan. Selonteossa todetaan myös realistisesti, että Suomi varautuu sotilaalliseen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen. Viisas valtio varautuu myös vakavimpien uhkakuvien varalle – ja tämä uskottava varautuminen tiedetään itärajan toisella puolella. Suomen sotilaallinen varautuminen ja koko yhteiskunnan osallistaminen (kokonaisturvallisuus) on myös esimerkki muille Nato-maille.

Ukrainan sodan lisäksi Venäjä käy parhaillaan avointa hybridisotaa länsimaita – myös Suomea – kohtaan. Venäjän keskeinen narratiivi niin omille kansalaisille kuin koko globaalille pelikentälle on, että se on sodassa länttä ja lännen uhkaa vastaan. Keinot tässä sodankäynnissä ovat erilaiset kuin Ukrainassa. Hybridisota tapahtuu laajamittaisen sotilaallisen hyökkäyksen sijasta arkipäivässä ja keinoin, jossa mielikuvitus on rajana. Tällöin Venäjä tarkoituksellisesti hämärtää sodan ja rauhan rajaa. Välineellistetty ihmisten ohjaaminen Suomen rajalle ja informaatiovaikuttaminen ovat esimerkkejä Venäjän hybridivaikuttamisesta, joissa tietoisesti pyritään epävakauttamaan suomalaista yhteiskuntaa ja käytetään hyväksi lainsäädäntömme heikkouksia.

Tässä hetkessä Venäjän hybridi-iskut on merkittävä turvallisuusuhka Suomelle. Meidän on syytä olla varuillamme niin fyysisessä kuin kybermaailmassa. Venäjä pyrkii olemaan hybridivaikuttamisessaan yllättävä, yhdistämään erilaisia vaikuttamisen keinoja samanaikaisesti ja mitä enemmän hybridivaikuttamisella se onnistuu hämmentämään, sitä onnistuneempia hyökkäykset ovat. Siksi jatkuva varautuminen ja pään kylmänä pitäminen korostuvat nyt Suomessa.

Oman puolustuskyvyn ja Nato-jäsenyyden tuoman turvan lisäksi usein unohtuu, että kaikkein tärkein asia Suomen turvallisuuden varmistamisessa on se, että me suomalaiset pysymme yhtenäisinä – yhtenä joukkona. Suomen vakavin uhkakuva on yhteiskuntamme sisäinen eripuraisuus ja jakautuminen blokkeihin. Tämä aika korostaa suomalaisten yhtenäisyyttä. Eri mieltä saamme keskenämme olla, mutta toisiamme kunnioittaen ja kunnioittavasti kohdellen. Siksi esimerkiksi sisäinen keskustelukulttuuri on merkittävä turvallisuuspoliittinen asia meille suomalaisille.

Yhdessä pärjäämme aina – ja silloin hyvin meidän käy.

 

JarnoLimnell
Kokoomus Espoo

Jarno Limnell on kansanedustaja (Kok). Hän on myös dosenttina kolmessa yliopistossa, ja on Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen. Hän on Espoon kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja ja puheenjohtajana Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa, ja MTS:n puheenjohtaja. Hän on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja upseeri (majuri evp.).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu