Yhteiskunnallisen keskustelun sävy on turvallisuuspoliittinen kysymys

”Eripura omissa joukoissa iskee pahemmin kuin vihollisen miekka.” Marsalkka Mannerheimin sanat ovat jälleen erittäin ajankohtaiset. Sisäisesti hajanainen ja eripurainen kansakunta on haavoittuvainen ja pahimmillaan jopa täysin kykenemätön vastaamaan ulkoiseen aggressioon. Kerran alas ajetun luottamuksen uudelleen rakentaminen vie kauan ja luo pitkäaikaisia jakolinjoja yhteiskunnan sisälle. Keskinäisen vastakkainasettelun lisääminen on myös yksi hybridivaikuttamisen keskeisimmistä päämääristä.

Yhdysvaltojen surulliset tapahtumat antavat valitettavan esimerkin meille Suomeen siitä, mihin jakaantunut yhteiskunta voi ikävimmillään johtaa – demokratian ja yhteiskunnan kriisiin. Yhdysvaltojen ulkopuolella tämä on myös jo havaittu, ja erityisesti Kiinan ja Venäjän suunnalta esitellään nyt kuvia kongressitalolta, jossa demokratia näyttää silkalta kaaokselta. Nämä ulkomaiden informaatio-operaatiot tuskin jäävät ainoiksi keinoiksi hyödyntää Yhdysvaltojen sekavaa tilannetta suurvaltapolitiikassa. Yhdysvaltojen kansallisesta turvallisuudesta vastaavia viranomaisia ei tässä tilanteessa käy kateeksi.

Yhteiskunnan tulevaisuutta pohtiessa ei pidä olla kyyninen ja maalailla liiallisia uhkakuvia, mutta sinisilmäinenkään ei saa olla. Jokainen ymmärtää, mihin poliittinen ja yhteiskunnallinen vastakkainasettelu pahimmillaan johtaa.  Tietoyhteiskunnassa informaatiovaikuttamisessa kamppaillaan ennen kaikkea ihmisten tunteista ja mielikuvista. Kun viestinnän merkitys kasvaa, kasvaa myös arvostukseni faktapohjaiseen journalismiin ja vastuulliseen politiikkaan päivä päivältä. Vastuullinen tiedonvälitys on modernissa maailmassa entistä tärkeämpää.

Arvostetun Politico-lehden artikkelissa kerrotaan huolestuttavia numeroita viime päivien tapahtumista. Sen mukaan miljoonat amerikkalaiset uskovat — huolimatta siitä että mitään uskottavia todisteita asiasta ei ole — että Yhdysvaltojen presidentinvaalit olivat vilpilliset. Samaan aikaan Euroopassa “rokotekriittisten” suorastaan hengenvaaralliset viestit leviävät laajalti. Verkossa vihapuhe, joka on suunnattu erityisesti vähemmistöjä ja maahanmuuttajia vastaan, on koko ajan yleisempää. Tältä pohjalta Washingtonin tapahtumat loppiaisena eivät ole mikään yllätys. Päinvastoin: niiden pitäisi herättää viimeisetkin ilmiön vähättelijät.

Suomessa monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että kongressitalon valtaus Yhdysvalloissa todistaa perussuomalaisten ja Halla-Ahon politiikan vaarallisuuden. Sivuuttamatta sitä tosiasiaa, että perussuomalaisten retoriikka on ajoittain kyseenalaista, pidän tätä analyysiä kuitenkin älyllisesti laiskana. Perussuomalaisten gallup-kannatus kertoo minusta lähinnä siitä, ettei yhteiskunnalla ole varaa syrjäyttää mitään väestöryhmiä. Se luo vain maaperää vihalle, jota voidaan vastuuttomasti hyödyntää omiin tarkoituksiin.

Jos Yhdysvalloista jotain oppia pitäisi ottaa, se on se, että yhteiskunnan vakaudesta ja kansakunnan yhtenäisyydestä on pidettävä hyvää huolta. Suomessakin on vältettävä sellaista politiikkaa, jossa tarkoituksellisesti hajotetaan kansakuntaa ja tietoisesti lisätään vastakkainasetteluja. Riippumatta siitä, kenen etua hajottaja väittää ajavansa, isänmaan etu siinä ei ainakaan ole kyseessä.

Yhteiskuntaa tietoisesti rikkovat voimat ja tietoinen vastakkainasettelun lisääminen on otettava vakavasti, etenkin kun tämänkaltainen poliittinen toimintatapa on Suomessakin viime vuosina lisääntynyt. Yhteiskunnallisen keskustelun sävy on turvallisuuspoliittinen kysymys. Jos Suomi haluaa olla jatkossakin maailman kärkimaita niin onnellisuudessa kuin yhteiskunnan vakaudessakin, tämä kissa on syytä nostaa pöydälle. Nyt on aika eheyttää, ei hajottaa.

Mitä tahansa ei pidä sietää, mutta poliittisen vastustajan hiljentäminen tai ulossulkeminen ei ole ratkaisu. Tarvitsemme rakentavaa ja viisasta politiikkaa, emme vihaista politiikkaa. Puheella, myös poliittisella sellaisella, on käytännön merkitystä.

Suomessa on syytä käydä laaja yhteiskunnallinen keskustelu arvopohjastamme. Sen voi aloittaa hyvin käytöstapojen ja luottamuksen rakentamisen pohjalta. Tavoitteena tulee olla myös suomalaisen keskustelukulttuurin tason nostaminen, toisiamme kunnioittaen ja erilaisia näkemyksiä arvostaen. Kevään kuntavaalit ovat yksi hyvä mittari sille, minkälaista politiikkaa suomalaiset todellisuudessa kaipaavat. Täytyy toivoa, ettei kansakunnan muisti ole niin lyhyt, kuin sen monesti sanotaan olevan.

Vaikka maailma ympärillämme on muuttunut nopeasti, en usko, että suomalaisen yhteiskunnan perusarvot ovat muuttuneet miksikään. Koti on edelleen yhteiskunnan perusyksikkö. Uskonnon merkitys on muuttanut muotoaan, mutta usko tulevaan ei ole kadonnut minnekään. Myöskään isänmaan arvostus ja sen rakentamiseen tarvittavan yhteistyön merkitys eivät ole muuttunut miksikään. Me suomalaiset olemme edelleen yksi ja sama kansa, jota ei ideologialla pitäisi jakaa, vaan yhdistää.