Hoitovirhe voi pilata elämän.

Suomessa tehdään vuosittain noin 9000 potilasvahinkoilmoitusta, joista 30 prosenttia johtaa korvauksiin, 2019 korvauksia maksettiin 40 miljoonan euron edestä. Todellisuudessa potilasvahinkojen määrät ja niistä aiheutuvat kustannukset ovat moninkertaisia, sillä harva potilas tai potilaan omainen jaksaa- tai osaa selvittää johtuuko potilaan kunnon heikkeneminen-, tapaturma- tai kuolema hoitovirheestä.

Yksi esimerkki on potilaan kaatuminen kotihoidossa, josta aiheutui pysyvä vakava vamma. Ilman potilaan omaisen selvityksiä ei olisi tullut tietoon, että potilaalle oli annettu kahdeksan tunnin lääkityksen sijasta kuudentoista tunnin lääkkeet, jonka johdosta potilas kaatui.

Toinen esimerkki on kuntoutusosastolla tapahtunut sydämen aortan osittainen repeäminen, avunpyynnöistä huolimatta asiaan reagoitiin vasta 16 tuntia kipujen alettua, potilas pääsi leikkaussaliin viime minuuteilla. Jos potilas olisi kuollut, niin tämä hoitovirhe ei olisi koskaan selvinnyt.

Kolmas esimerkki on leikkauksen tehneen lääkärin kuntoutusohjeiden laiminlyönti, osastolla potilaan pelkkä makuuttaminen johti keuhkojen ja suoliston tukkeutumiseen, potilas joutui kaksi kerran teho-osastolle ja oli menettää henkensä.

Neljäs esimerkki on kuntoutuksessa tapahtunut jalan paha rikkoutuminen. Ilman omaisen soittoa leikkausosastolle, olisi potilaan jalka amputoitu, sillä kahden viikon verenkierron heikkenemisen johdosta jalka oli menossa kuolioon.

Potilashoitovirheet kuormittavat sairaaloita sekä lisäävät hoitajien ja lääkäreiden työmäärää, nostaen kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia, jonka johdosta varhaiskasvatus-, koulutus-, liikunta- ja kulttuuripalveluita leikataan. Uusilla hyvinvointialueilla 2023 tulisi hoitovirheiden vähentäminen olla yksi keskeinen päämäärä.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP

Omaisavustaja

Mikkeli

#hoitovirhe #potilasvahinko #lääkäri #hoitaja #potilas #sairaala #kotihoito #kuntoutus #hyvinvointialue

 

+1
jarnostrengell
Sosialidemokraatit Mikkeli

JHl- pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Mikkelin vuoden urheilija, maailmanmestari, mielipidevaikuttaja ja isä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu