Lapsille terveet päiväkodit ja koulut.

Useat Mikkelin kaupungin kiinteistöt ovat suunnitellun elinkaarensa loppuvaiheessa, lisäksi osassa on kiinteistönhoidon riittämättömyyden ja muutostöiden johdosta sisäilmaongelmia.

Yksi esimerkki on eteläinen alue, jossa Urheilupuiston-, Moision- ja Urpolan koulun oppilaita on jouduttu siirtämään tilapäisrakennuksiin.

Jotta vuosittaisista mittavista korjausinvestoinneista ja väestötilojen kustannuksista voidaan luopua sekä saada käyttötalouteen säästöjä, päädyttiin rakentamaan noin 29 miljoonalla eurolla uusi Urpolan 850 oppilaan koulu, joka valmistuu 2024. Ikävää tässä on se, että joidenkin lasten koulumatkat pitenevät, eivätkä kaikki lapset sopeudu isoon kouluyksikköön.

Toinen esimerkki on Itäisellä alueella, jossa Launialan-, Lähemäen- ja Peitsarin päiväkoti- ja kouluratkaisu on kesken. On ehdotettu että itäinen aluekoulupäätös tehdään vasta 2025 ja tässä välivaiheessa Tikanpellon 77 lapsen päiväkotirakennuksen katto korjataan noin 150 000 eurolla.

Tämä ei ole kiinteistöalan virkamiesten mielestä järkevää, sillä 1982 rakennettu päiväkoti on lähes purkukuntoinen, jonka johdosta olisi viisasta rakentaa Tikanpeltoon uusi päiväkoti 1,6 miljoonalla eurolla.

Kolmas esimerkki on 2,5 miljoonalla eurolla 2011 rakennettu Ihastjärvenkoulu, nyt koulutoiminta on loppunut ja koulua ollaan siirtämässä noin 2,3 miljoonan euron kustannuksella Ristiinaan korvaamaan 100 lapsen sisäilmaongelmainen 1967 rakennettu päiväkoti.

Ihastjärven koulurakennuksen purkamisessa, uudelleen kasaamisessa ja muutostöissä piilee lisäkustannusriskejä. Kokonaan uusi Ristiinan päiväkoti maksaisi noin 3 miljoonaa euroa.

Ihastjärvenkoulun jatkokäyttöä, vuokraamista ja myymistä pitäisi selvittää enemmän, jotta esimerkiksi rakennuksen liikuntasali jäisi kylätoiminnan ja lähiliikunnan käyttöön.

Päätökset tehdään 13.12 kaupunginvaltuuston 2022 talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu SDP

Kaupunginhallituksen jäsen

Aluevaaliehdokas

Mikkeli

0
jarnostrengell
Sosialidemokraatit Mikkeli

JHl- pääluottamusmies, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, Mikkelin vuoden urheilija, maailmanmestari, mielipidevaikuttaja ja isä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu