Ajatusleikki: Osaatko kuvitella, miltä todella tuntuu, kun terapiaistunnon sisältö vuotaa vieraiden käsiin?

(Seuraava kirjotus ei sovi herkille. Jos olet traumatisoitunut, suhtaudu lukemiseen erityisen varoen.)

 

Leikitään ajatusleikki:

Kuvittele kaikista kamalin asia, jonka toinen ihminen voisi tehdä sinulle. Sellainen asia, jonka olet nähnyt ehkä vain elokuvissa, jossa sinua, kehoasi ja koskemattomuuttasi rikottaisiin. Kuvittele tämä asia vielä kamalammaksi ja kuvittele vääryyden toistuvan useita kertoja. Et voi paeta, et puolustautua.

Nyt olet traumatisoitunut – mielikuvituksessasi.

Mieti nyt, millaista kuvittelemasi kokemuksen kanssa olisi elää.

Ja kuvittele miltä sinusta tuntuisi, jos tämä vääryys olisi tehty sinulle ehkä jo lapsena tai rakkaussuhteessasi.

Millaista tällaisen muiston ja salaisuuden kanssa olisi elää päivästä toiseen?

Miltä tuntuisi, jos kuvittelemasi vääryys olisi jättänyt kehoosi jopa fyysisiä jälkiä?

Millaiselta sinä mielessäsi näyttäytyisit muiden silmissä? Olisitko yhtä hyvä ja arvokas, kuin muut ihmiset?

Kuvittele, miten suru, häpeä ja pelko muokkaisivat sinua kantaessasi tätä kokemusta läpi elämän. Ehkä jopa lapsuudesta aikuisuuteen?

Mieti, miten kokemasi olisi vaikuttanut elämääsi? Olisitko nyt tässä? Olisitko toimintakykyinen ja saavuttanut asiat, joita pidät elämässäsi itsestään selvyyksinä? Olisitko kokemasi vuoksi ehkä ahdistunut, masentunut, kyvytön parisuhteisiin tai vanhemmuuteen – tai ehkä päihderiippuvainen?

 

Kuvittele, että kokemasi vääryyden aiheuttaman, vuosien vaikean traumaoireilun jälkeen uskaltaudut vihdoin terapiaan. Olet ymmärtänyt, että tarvitset apua, jotta voit toipua.

Kuvittele, että päätät luottaa johonkin ihmiseen ensimmäistä kertaa niin paljon, että uskallat vihdoin puhua kokemastasi vääryydestä ääneen.

Kuvittele, että kerrot ensimmäistä kertaa elämässäsi jollekin toiselle, mitä sinulle todella on tapahtunut – mitä sinulle on tehty.

Kuvittele, että tämä ihminen, jolle tarinasi nyt jaat, on terapeuttisi.

Kuvittele, millaista helpotusta koet, kun uskallat vihdoin jakaa tämän kipeimmän salaisuuden ja häpeää aiheuttaneen kokemuksen jonkun toisen ihmisen kanssa, piiloteltuasi sitä vuosia.

Kuvittele, miten turvalliselta sinusta vihdoin tuntuu tietäessäsi, ettei kukaan muu saa tietää tästä salaisuudesta terapeuttisi lisäksi koskaan. Kenenkään ei tarvitse kuulla siitä ikinä. Ja vihdoin, koet voivasi jättää kaikki kammottavat kokemukset taaksesi, terapeuttisi huomaan.

Traumasi on saanut päätöksen.

Kuvittele, miten hyvältä tuntuu, kun huomaat alkaneesi toipua;

Hitaasti alat luottaa itseesi sekä muihin ihmisiin, ja ensimmäistä kertaa koet elämässäsi turvaa ja uskoa huomiseen, jollaista et ennen ole kokenut. Näet itsesi arvokkaana, yhtä hyvänä kuin muutkin. Kuvittele, että opiskelusi, työ- ja rakkauselämäsi kokevat positiivisia mullistuksia toipumisesi myötä. Uskallat taas päästää ihmisiä lähellesi. Olet vihdoin vapaa menneisyydestäsi.

 

…………..

Ja sitten asiat muuttuvat.

Kuvittele uutinen, jossa kerrotaan, että salaisuutesi, terapiassa kertomat kokemuksesi, ovatkin nyt vieraiden käsissä.

Kuvittele, että sinun syvimmät ja intiimeimmät, häpeää aiheuttaneet vääryyden kokemukset, ovat äkkiarvaamatta tuntemattomien luettavissa. Kuvittele, miltä tuntuu, että tarinaasi saatetaan pian riepotella foorumeilla ja myydä rahaa vastaan.

Ehkä joku keksii jopa kiristää sinua tarinallasi.

 

Miltä sinusta nyt tuntuu? Koetko tyhjyyttä? Yksinäisyyttä? Koetko voimattomuutta tai avuttomuutta? Koetko pelkoa ja arvottomuutta? Mitä koet?

Mitä on enää koettavissa? Mitä on enää jäljellä?

 

Tämä on minun tuntemukseni Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta. Jollakulla vieraalla on nyt käsissään ja tiedossaan minun elämäni kipeimmät kokemukset – ilman, että olen saanut itse valita niitä jakaa. Traumani ei näin ollen saa arvoistansa päätöstä ikinä. Joudun tyytymään siihen, että se, mitä olen kokenut, ei lopu oikeastaan koskaan. Pandoran lipas on revitty auki. Taumani on saanut sinetikseen uuden trauman, jonka riittämätön tietoturva, sieluton tietomurto ja toimimaton viranomaisvalvontajärjestelmä ovat mahdollistaneet. Lisänsä tähän kriisiin tuovat ihmiset, jotka levittävät tietoja edelleen välinpitämättömyyttään ja pahuuttaan.

 

Mitä sinä tekisit minun kengissäni?

Niin.

Mitäänhän ei ole enää tehtävissä.

Minä ja muut kaltaiseni jatkamme elämäämme, kuten tähänkin saakka. Selviämme, kuten olemme selvinneet kaiken pahuuden läpi. Mikään ei meitä rikottuja voi kaataa, sillä jaettiinpa tietoja kuinka paljon ja minne tahansa, emme me ihmisinä muutu tästä miksikään.

 

Yksi asia on kuitenkin muuttunut:

Yksityisyyteni ja koskemattomuuteni on rikottu tavalla, jonka ei pitänyt olla mahdollista enää tässä elämässä. Vapauteni valita on otettu minulta pois.

Se sattuu, vaikka olenkin siihen jo elämässäni tottunut.

Kaiken jälkeen, juuri me trauman kokeneet, olisimme ansainneet jotain muuta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

JennyGingerRostain

Kansainvälistynyt nainen, joka palattuaan New Yorkista Suomeen huomasi äitimaansa muuttuneen suuntaan, jonka ei kokenut enää edustavan sitä Suomea, jonka taakseen vuosia aiemmin jätti. Näyttelijä, kirjailija, käsikirjoittaja, valokuvaaja ja ennen kaikkea ihminen. Vaikuttaja ja ajattelija yksilön tasolla.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu