Ilmentymä Greta Thunberg -casesta myös

Ilmastonmuutos on tärkeä, ja yhä ajankohtaisempi asia erityisesti niihin liittyvät ongelmat ja haasteet, kysymykset joita niihin liittyy ja joita meidän juuri oman sukupolveni edustajien niissä päättävissä asemissa olevien avainkärkipolitiikkojen pitäisi ratkaista.

Mitä olioperusteisesti abstraktilla tasolla tietotyyppi määritellään, ja sitten se voi saada sen puhtaan abstraktin määrittelyn jälkeen siitä voidaan luoda sen tyhjästä luodun puitteissa ilmentymiä rajana ainostaan se lopullinen määrittely ilman kodakoodausta, niin Greta Thunberg -ilmentymä, merkitys, semantiikka siinä maailman kestävän kehityksen -viitekehyksessä parantamisen osalta on mielekäs.

Gretan vanhemmat ovat vasemmistolaisia, ja mitä hänen isänsä tajuaa hyvällä tavalla ajan mukaisen julkisuuden tekemisen, kun hoitaa tyttärensä asioita rahoituksen hankkimisen toiminnalle lisäksi, pidän koko Thungberg perheestä, josta Greta on asialinjalla tunnetuin julkisuudessa esiintyvä ilmentymä kaikkineen.

On totta, että mikään synny tyhjästä, eikä perustu mihinkään läpilyöntiin, juttu pitää rakentaa määrätietoisesti sille asialle, mitä haluaa sanoa maailmalle, ja Greta Thunbergin isä myös välillisesti toteuttaa omaa missiotaan kestävän punavihreän maailmankatsomuksen mukaisen terveemmän maapallon puolesta, se on selvä.

En tiedä sitten, jollain tavalla on pakko Gretan isän tajuta jokseenkin samalla tavalla jäsentää maailmaa, mitä itse tajuan reaalielämän ilmentymät, tosin hänkin on IT-ammattilainen, ja mitä hankkinut rahoituksen tyttärensä toiminnalleen järjestäen koko paletin ja liikkuen tyttärensä mukana ympäri maailmaa järjestäen asioita etukäteen ja olla hetkessä ja läsnä myös ihmisenä arjessa alati, kait se sitten on ammattitauti jonkintyylinen bisneksen teko kuitenkin, ei se ainoastaan meillä Sumell-suvun edustajilla ole tupannut olemaan veressä.

Gretan isä on sitten lopulta vain päätynyt manageroimaan tytärtään, joka pitääkin olla niin siinä kohtaa, jos perhettä on, niistä pitääkin huolehtia hyvällä tavalla, ja ruokkia mahdollisuuksien mukaan vapaasti ja ohjata päivänvalon kestävällä tavalla oikeaan suuntaan ja ruokkia jälkeläistensä tekemisten ja kiinnostusten pohjalta niitä eteenpäin omien mahdollisuuksien ja kykyjensä mukaan.

Itselläni vain on tässä 40-ikävuoden kriisin tietämissä olen oikeastaan poissulkenut perheen perustamisen, ja ainoa iltatähteni lapsena on oma elämäntapa -harrastus myös yritys mahdollisesti jossain vaiheessa, jahka kehitän toimintaani koko ajan muutamilla elämäni osa-alueilla. Pidän ovet auki ja niistä mahdollisuuksista, joita avautuu tarjolle avoimena olevana, saattaa olla, että joihinkin myös tartun.

On totta, että toiminta on juuritasolla kylmää liiketoimintaa, pelkkää bisnestä, vaikka kuinka julki-ilmentymä olisi vaihtoehtokulttuurin edustaja sama mtiä punkkia yms. edustaa jopa anarkismin aatetta. Sehän on ollut sitä jo ihmisen historian alusta lähtien mitä ihminen toimii luonnostaan tässä vapaassa markkinatalousjärjestelmässä. Se, mikä ilmentymä julkisuuteen tulee meistä kaikista, se on sitten oma valinta yrityskuvan, on se sitten yksilö henkilöbrändäyksen, tai ynnä muuta kautta muodostuva, mutta se on kaikkien meidän jokaisen omissa käsissä. Maailma on melko vapaa jokaiselle meistä tehdä no ei nyt aivan mitä tahansa, mutta aika paljon on mahdollisuuksia. Se on vain itsestä kiinni, miten luot oman brändisi.

Menemättä mihinkään bisneksien tai elämän varjopuoliin, molemmat liittyy elämään ja ikäviä asioita, päätyy siihen että kaikilla tieteen oppialoilla kaikki asiat toimivat molempiin suuntiin, ja itse näen usein sen kääntöpuolen siellä paljon mielenkiintoisempana. Molemmat puolet kaikilla elämän osa-alueilla on ollut läsnä ihmisen historian alusta lähtien, ja tulevat olemaan ihmislajin meidän edustajien loppuun saakka. On vain kyettävä toimimaan parhaaksi oman elinaikanamme mahdollisella tavalla aikaa seuraten ja siihen sopeutuen, mikä liittyy ihmisen selviytymisteeman elämästä humaaniin loppuun tavoiteena.

JereSumell
Vasemmistoliitto Turku

Olen punavhreä syntyperäinen turkulainen, joka pitää netissä ja oikeassa reealimaailmassa pysyvistä väreistä ja palaavisra asiakkaista, ja ihmisen vastaanottamisen ihmisenä. Koulutukseltani olen Liiketalouden ja hallinnon Tradenomi Informaatioteknologiassa. Valmistuin Turun Ammattikorkeakoulusta helmikuussa 2017.
Kirjoitin ylioppilastutkinnossani 2002 humanistiset aineet reaalissa historian, yhteiskuntaopin ja psykologian. Lukion jälkeen opioskelin kasvatustieteitä Turun Yliopistossa, mutta maailma ajoi toisaalle opettaja-opinnoista. Löysin minulle ja taustaani nähden ehkä luontevan polun lapsena alkaneen PC-harrastuksen siivittämä lopulta valmistua tietojenkäsittelystä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu