Pelillistäminen jotain kovinkaan uudeahkoako?

Pelillistäminen jotain kovinkaan uuttako?

Ei ihmisen olemassa-olon historian saatossa, mutta teknologian kehittymisen myötä on alettu puhumaan jo jonkin aikaa pelillistämisen -trendistä.

Jossain vaiheessa kolmannen pelikonsolisukupolven julkimarssin myötä muutamat pelikonsolivalmistajat ottivat käyttöön ns. ”saavutukset”, trophyt pelissä, ja viimeistään siinä kohtaa pelillistäminen -virallisena terminä alkoi vilisemään teknologia-yhteydessä.

Pelillistämistä tai ajatusta siitä on ollut varmaan läpi modernin ihmisen kaupankäynnin historiassa, tosin terminä se ei ole yhtä vanha. Otan esimerkkinä vaikkapa jonkin kaupan kanta-asiakasohjelman, vaikkapa Keskon tarjoaman K-plussakortti -etuasiakkuuden. Siinähän on sama ajatus liiketalous-näkökulmasta, mitä videopeli, ja erityisesti nykyään mobiilipelikehitys-firmat hyödyntävät jo 2021 vuonna melko tehokkaasti saavuttakseen suurempaa liikevaihtoa.

Jos ajatellaan jotain Plussa-kortti järjestelmää, siinähän on perusteiltaan ideana se, että ryhtyessään asiakkuusohjelman jäseneksi, kortin halitijuus omaa tietynlaisen sitouttavuuden kyseisen kauppaketjun, Plussa-kortin osalta K-market -päivittäisruokakaupan asiaakkana sitoutumista palaavat asiakkaat -asiakassegmenttiin. Kesikttämällä mahdollisimman paljon, kauppiaan näkökulmasta kaikki mahdolliset elintarvike-ostokset K-market -ruokakauppoihin, asiakas saa yhä enemmän etuja, mitä enemmän keskittää maito-ostoksiaan lähikauppaansa.

Veikkauskin ottanut tovi sitten Veikkaus Pointsit käyttöön, joka sekin liittyy tuohon peliliistämisen trendiin.

Ei siis mitään uutta auringon alla.

Noista nykyisten mobiilikehityspelifirmojen ansaintalogiikasta, mitä tulee pelin sisäisiin ostoihin, niin vähemmälle keskustelulle ainakin julksiuudessa on noussut pelikehitysfirmojen vastuu siinä, kuinka vastuullisesti videopelin pelaaja hallinoi rahan käyttöä pelatessaan tai ostaessaan uusia ominaisuuksia erimerkiksi pelihahmolleen. Rahapeliyhtiöiden osalta on ollut esimerkiksi Veikkauksen osalta paljonkin pelaajien oman kontrollin säätelemisestä pelirajojen asettamisine ja tunnistautumisine juttua, mutta sama ongelma lienee ihan perinteisten nykyaikaisten mobiilipelien osalta, erityisesti, kun niiden kohderyhmä ja pelaajakunta koostuu sen ikäisistä peruskoululaisista, jotka eivät välttämättä ymmärrä taloudenhoidosta mitään, tai tienaa itse rahaa mistään vielä, koska käyvät peruskoulua vielä.

Niitähän on muutamia kertoja ihan uutisoitukin, joissa vanhemmille tullut järkyttävät luottokorttilaskut, joissa taustalla on näiden lasten mobiilipelien sisäisiin ostoihin tarvittavat näiden syöttämät vanhmpien luottokorttitiedot.

Itse voisin kuvitella jos minulla olisi sen ikäisiä lapsia, että he pelaisivat mobiilipelejä, joissa on sisäisiä ostoja, tai viettäisivät aikaa esimerkiksi Habbo Hotellissa, kai sitäkin vielä joku käyttää? niin valveutunut aikuinen on avoimesti mukana seuraamassa, mitä lapsi tekee ja kasvattaa vastuullisen taloudenhoidon piiriin lasta, ja sitten ainakin itse sopisin yhteisesti jonkin rahasumman, jonka lapsi saa käyttää mobiilipelin sisäisiin ostoihin esimerkiksi kuukaudessa. Tapaukset, joista on uutisiin päätynyt vanhempien suuren luottokorttilaskut, viestittää vanhempien olevan ei niinkään perillä, mitä jälkikasvu touhuaa digimaailmassa.

Olkaa vanhemmat aidosti kiinnostuneita jälkikasvunne tekemisistä, kouluttakaa hyvän netiketin mukaiseen käytökseen netissä, ja digimaailmassa, ja opastaa ja ohjatkaa lapsenne digikäyttäytyminen urille, että he tajuavat verkon pysyvissä väreissä, ja kaiken toiminnan siellä päivänvalon kestäväksi. Verkko ei ole erillinen saareke reaalimaailman rinnalla, vaan netissä pääosin samat ilmentymät esiintyvät, mitä reaalimaailmassakin, erotuksena vain se, että ennen vanhaan, jos esimerkiksi minä mokasin jotain typerää peruskoulussa tai nolosti, ehkä se ei ollut niin loppuelämää ravisteteva teko, kun taas se, että Internet on globaali maailmanlaajuinen tietoverkko, jonka merkitys kasvaa jatkossa yhä hurjemmin edelleen, verkossa lapsi voi sulkea aikuisikään tullessaan hyvin varhaisessa vaiheessa ovet moneen paikkaan, mitä esimerkkinä kuulin kerran sivukorvalla joidenkin ylä-asteikäisten poikien juttua linja-auton takapenkillä näillä ollen kännykät esillä, kuinka he rehvastelivat toisilleen, kuinka moneen verkkopalveluun on tullut käyttöesto epäasiallisen toiminnan vuoksi. Eipä voi heillekään kovin valoisaa tulevaisuutta uskoa toteutuvan.

 

JereSumell
Vasemmistoliitto Turku

Olen punavhreä syntyperäinen turkulainen, joka pitää netissä ja oikeassa reealimaailmassa pysyvistä väreistä ja palaavisra asiakkaista, ja ihmisen vastaanottamisen ihmisenä. Koulutukseltani olen Liiketalouden ja hallinnon Tradenomi Informaatioteknologiassa. Valmistuin Turun Ammattikorkeakoulusta helmikuussa 2017. Kirjoitin ylioppilastutkinnossani 2002 humanistiset aineet reaalissa historian, yhteiskuntaopin ja psykologian. Lukion jälkeen opioskelin kasvatustieteitä Turun Yliopistossa, mutta maailma ajoi toisaalle opettaja-opinnoista. Löysin minulle ja taustaani nähden ehkä luontevan polun lapsena alkaneen PC-harrastuksen siivittämä lopulta valmistua tietojenkäsittelystä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu