Yhden ihmiselämän lyhyen historian mitätön mahdottomuus aatteellisella tasolla luoda tasa-arvoista maailmaa.

Mitä tuli keskustelua ulkona savukkeen polttamisen yhteydessä hyvän päivän tuttuni kanssa siitä, kiva, että näin hänet pitkästä aikaa, kuinka tämä oli huolissaan, miten nykynuoriso toisen asteen sosiaalisaatiovaiheen tiimoilta ylipäätään ympäröivän yhteiskunnan ja vallitsevan olotilan toimesta ajetaan sisään yhä kaupallisempaan maailmaan, ja digitaalisaatiokehityksen myötä myös kertakäyttöisyyden leima on nousevassa trendissä erityisesti musiikkiteollisuudessa, mitä teknologian kehitys muuntanut musiikin kulutustoimintatapoja, jonka seurauksesta sitten musiikkiteolisuuden toimijoiden toimintamalleihin heidän on ollut pakko reagoida ja sopeuttaa niitä kuluttajien tottumuksien muutokseen, jotta toiminta kannattaisi jatkossakin vähintään yhtä lailla, mitä aiemmin asian laita oli.

On totta, mitä itsekin aloitin peruskoulutaipaleeni 1990-vuonna Suomen suurlaman aikana, aivan alusta lähtien koin kovinkin epätasa-arvoisen kohtelun kohteena ollen itse henkilökohtaisesti aivan lukion päättymiseen asti katkeroitumisasteen noussen siitä myös tutkitusta asiasta, että lapsen sosioekonominen tausta vaikuttaa koulutaipaleella menestymiseen, koska sitä arvioidaan lähinnä numeraalisesti loppupeleissä, ja sitä kautta sitten myöhemmin elämässä menestymisen mahdollisuuksiin. Eli osittain ihmisen  synnyinkodin perheen sosioekonominen tilanne määrittelee käsittääkseni makrotasolla ajateltuna lapsen myöhemmän elämässä mnestymisen aika pitkälle, toki poikkeuksiakin on, mutta pääsääntöisesti näin.

Se, että perusopetustasolta, mitä jos ajatellaan ensimmäiseltä vuosiluokalta lähtien lähdettäisiin sitä toisen asteen sosiaalisaatio -vaihetta, koska peruskoulu sisältyy kasvattajan roolissa siihen vaiheeseen, kun ensimmäisessä vaiheessa ensisijaisesti koti ja perhe, että perusopetuksessa lähdettäisiin alusta lähtien jollain muotoa tasa-arvoisen yhteiskunnan toteuttaminen visiona joskus pitkällä tulevaisuudessa, niin vaatisi sen, että mitä ne akateemisen koulutuksen hankkineet ammattipedagogit jos ajatellaan peruskoulu-opettajakorkeakoululaitoksia, niin että niissä alettaisiin käytännön tasolla soveltamaan jonkinlaista uutta pedagogisen toimintatavan mallia, joka pohjaa tulevaisuudessa tasa-arvon toteutumiseen, niin on totta, että kestää aina 2-3 sukupolvea, että se malli, jolla ne ammattilaiset peruskoulun opettajat sitten alkavat sieltä peruskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien sitä mallia käytäntöön soveltamaan, niin sitten siitä peruskoulun aloittaneiden populaatiosta valta-osa varmaankin sitten aikuisiällä perustavat varmaan perheen, ja siitä pisteestä lähtien sitten menee taas 2-3 sukupolvea heidän jälkeläistensä osalta, että alkaisi vasta arkitodellisuudessa näkymään merkittävämmin ne muutokset siihen tasa-arvoisempaan maailmaan pyrkivän aikanaan uutena mallina sisään ajettuna opettajakorkeakoulussa alottaneille. Eli se on todella pitkä aika.

Saattaa olla myös niin, mitä olen jonkin verran perehtynyt asiaan, että sellaista pedagokista tasa-arvoon tähtäävää mallia ei ole mahdollista olla olemassakaan, koska ääritapauksessa se saattaisi vaatia ihmislajin yksilöedustajalta pyyteetöntä jakamisen, ja kollektiivisen toiminnan taipumusta yhteisön eteen sen sijaan, mitä ihminen toimii vastoin. Olen päätynyt siihen, että tuollainen pyyteetön kollektiivinen käyttäytyminen yhteisön yhteisten pyrkimysten eteen tasa-arvoa kunnioittaen, on ihmislajille luonnon vastaista.

Välillä tekee todella haikeaksi oman mielen olotilan, kun alkaa tätä asiaa pohtimaan, ehkä se eniten liittyy siihen ajatukseen, kuinka rajallinen aika yhden ihmiselämän aikana kullakin meistä on käytössä. Lisäksi en ole taipuvainen luopumaan ajattelemasta laaja-alaisesti perimmäisiä aatteisiin liittyviä kysymyksiä, ja sitten kun ei sillä tavalla mitään totaalisesti tätä järjestelmää muuttavaa kansannousua yksi ihminen pysty toteuttamaan, ja vaikka verkoistoitunutkin ihmisten kanssa, jotka ovat samoilla aaltopituuksilla, mutta silti se kokonaisjoukko on hyvin pieni.

Pitäisi varmaan kääntämään kytkimet off-tilaan pois päältä koko maapallon väestön ihmisten tason ongelmista, eikä kantaa koko maailman taakkaa ja epäkohtia harteillaan, se voisi olla omaa elämää helpottavaa ja terapeuttista ajattelumallin muutosta.