Poliitikkojen vallankaappaus

Suomen menestyminen vaikeiden aikojen yli on pitkälti johtunut tietyistä vahvuuksista valtiohallinnossa. Yksi merkittävimmistä vahvuuksista on ollut ministeriöiden virkamiesten kokemus ja ammattitaito sekä kokeneet pitkän uran tehneet kansliapäälliköt, jotka usein isällisesti ovat ohjanneet untuvikkoja ministereitä, jotka eivät ole asiantuntijoita omalla hallinnonalallaan lainkaan. Eritoten tämä on korostunut valtiovarainministeriössä, työ- ja elinkeinoministeriössä sekä puolustusministeriössä.

Jouni Backmannin ehdotus kansliapäälliköiden korvaamiseksi poliittisilla nimityksillä kuulostaa tätä taustaa vasten miltei katastrofaaliselta. Toivon, että se ammutaan alas tai vaietaan kuoliaaksi. Vaikka kansanvalta perustuukin vaaleihin ja poliittiselta pohjalta valittuihin päättäjiin, niin on ehdottoman tärkeätä, että ammattitaidolla, asiantuntemuksella, kokemuksella ja järjellä on osuutensa sekä päätösten aikaansaamisessa että toteuttamisessa. Tiettyyn poliittiseen leiriin kuuluva ministeri toki ohjaa ministeriötä oman ideologiansa suuntaisesti, mutta realiteetit hänelle on ladeltu muualta.

Otsikon mukaisesti pidän tällaista ehdotusta ”poliitikkojen vallankaappauksena”. Nykyisen tasoinen korruptio-, hyväveli-, ja lehmänkaupparakenne ei ole ollut riittävä, vaan lisää hamutaan, itse asiassa kaikki mahdollinen. Lainsäädäntöön rinnastaen tällainen ehdotus olisi kuin perustuslaista luopuminen siten, että kaikki lait eduskunnassa voitaisiin säätää yksinkertaisella enemmistöllä. Tämä vielä korostuu tilanteessa, jossa kokemattomien ministerien muodostama hallitus tekee kaikkien aikojen ennätyksen poliittisissa virkanimityksissä ja valtiosihteerien sekä avustajien määrässä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu