Miksi valtio velkaantuu? Miksi Orvon politiikka ei toimi, eikä voi toimia?

Paljonko veronmaksaja säästää kun valtio leikkaa? Petteri Orvon suuri ongelma: miksi menot kasvavat, vaikka kuinka leikataan?

Valtion leikkausten pääkohde on väistämättä henkilöstökulut, tavalla tai toisella. Käytännössä tälle on yksi, tyhjentävä, termi: irtisanominen. Näitä irtisanomisia on suortettu valtiohallinnossa eri tavoin viimeiset 40 vuotta, oikeastaan jo Mauno Koiviston kruunaamisesta ja Kalevi Sorsan viimeisestä hallituksesta alkaen. Jalo päämäärä on ollut hallinnon virtaviivaistaminen, markkinatalouden edistäminen ja ”lintukodon” tuhoaminen.

Vaan miten on käynyt? Valtion budjetti kasvaa melko tasaisesti, ja verotuksen sijaan sitä joudutaan rahoittamaan ulkomaisella lainanotolla. Ei siksi, ettei olisi verotettavaa, vaan siksi, ettei haluta verottaa. Tämä taas johtuu siitä lujasta uskosta, että leikkaukset vähentävät verotustarvetta ja lainat saadaan (hamassa) tulevaisuudessa hoidettua kasvaneella taloudellisella aktiivisuudella (mitä se sitten tarkoittaakin).

Miksi näin on käynyt? Asia selviää, kun tarkastelemme kuvitteellista reaalimaailman tilannetta yhtä kuvitteellisen esimerkin valossa. Palkan suuruus valittu helppouden, ei realiteettien, pohjalta.

Paljonko irtisanominen siis säästää?

Olettakaamme valtion viranhaltija, joka ansaitsee 1 000 euroa kuussa brutto. Tämän lisäksi tulevat eläkemaksut, 18,65 %, työttömyysturvamaksu 0,8 %, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutus 1,567 % ja sosiaaliturvamaksu 2,14 %. Yhteensä siis sivukuluineen 1 220 euroa (työnantajan menot yksityiseltä puolelta, samoin helppouden ja yleisen ymmärrettävyyden kannalta).

Työntekijä maksaa palkastaan veroa 10 % (kokonaisveroprosentti, vähennykset huomioitu laskennassa), eläkemaksun 5,55 % ja työttömyysturvamaksun 0,5 %, käteen jää siis 839,50.

Henkilö irtisanotaan. Jos kyseessä on yksityinen yritys, on säästö kokonaisuudessaan tuon 1 220 euroa, mikä on tietysti yrityksen kannalta ihan hyvä, jos se on tavoite – niin kuin tietysti tässä tapauksessa on. Entä valtio? Tilanne muuttuu.

Valtion laskennallinen ”säästö” on menopuolella tuo 1 220. Työntekijä kuitenkin siirtyy ansiosidonnaiselle työttömyyskorvaukselle, ja saa käteen 60 % bruttopalkastaan, 600 euroa kuussa. Tämä pitää vähentää tuosta säästöstä. Tuosta 600 eurosta hän maksaa lopullista veroa, progressiosta johtuen, sanokaamme puolet, 5 %. Tämä tarkoittaa, että valtion verokertymä laskee; aiempi 100 euroa, nyt 30 euroa, erotus 70 euroa, joka siis pitää korvata verottamalla muita, lainaamalla tai leikkaamalla lisää. Olettakaamme lainalla. Säästö vähenee siis 30 eurolla. Koska eläke- ja työttömyysturvakulut eivät vähene, on myös saamatta jäävät työntekijän eläke- ja työttömyysturvamaksut katettava, 6,95 %, 44 euroa, joka vänhentää säästöä. Lisäksi kaikki työnantajamaksut jäävät saamatta, 220 euroa, ja ne on katettava muilla keinoin.

Suorien kulujen lisäksi tulee myös kerrannaisvaikutuskuluja. Yhtenä selvänä esimerkkinä on käteenjäävän määrän pienenemisen, 839,50 – 570,- aiheuttama kulutuskysynnän lasku. Koska voidaan olettaa, että irtisanominen ei ainakaan heti johda asunnon vaihtoon, ts. pienempään vuokraan, on koko alenema kohdennettava kulutukseen. Tämä alenema on siis 269,50. Koska keskimääräinen ALV on 14 %, voidaan sitä käyttää verokertymän alenemisen määränä, 37,70.

Mihin olemme päässeet säästöissä?

Alkuperäinen tavoite                   1220
Työttömyyspäiväraha                    600
Verovaje                                             70
Eläke ym vaje                                     44
Työnantajamaksuvaje                    220
ALV-alenema                                      37,70
_____________________________________________
Suora säästö                                       28,30

Tämä valtava säästö ei kuitenkaan jää tähän. Tuo lähes 270 euron kulutuskysynnän alenema jokaista säästettyä tuhatta euroa kohti tarkoittaa irtisanomispaineiden lisääntymistä myös yksityisellä puolella. Lisäksi voimme melko uskottavasti lisätä kuluihin noin 100 euroa kuukaudessa lisääntyneinä sosiaali- ja terveystoimen kuluina, jotka johtuvat työttömien selvästi suuremmasta sairastavuudesta ja mm. alkoholi- ja huumeongelmien lisääntymisestä sekä sosiaalitoimen ”varsinaisista sosiaaliongelmista”. Sadan euron kulut sosiaalitoimessa tarkoittavat -72,70 euron kokonaissäästöä suorissa ja ensimmäisen kertaluokan kerrannaiskuluissa. Lisäksi voidaan perustellusti laskea vähentyneen kokonaiskysynnän ja lisääntyneen verotuspaineen maksavan yksityiselle liike-elämälle noin 300 euroa kuussa. Tämä lisää painetta irtisanomisiin yksityiselläkin sektorilla.

Hallituksen leikkausten kokonaissummasta, 1220 jää siis säästöön -372,70, joka pitää rahoittaa velkarahalla, koska veroja ei voida nostaa kuin suurituloisten kohdalla, ja sitä ei haluta tehdä.

Tämä laskelma on siis tehty tuhannelle eurolle kuussa. Kymppitonnille tulee tietysti nolla peräänkaikkeen, ja sitä rataa isompiin säästöihin. Säästääkeseen 2,8 miljoonaa euroa pitää hallituksen siis leikata 100 miljoonaa euroa, ja lainata säästöjen kattamiseksi noin 37 miljoonaa. Hallitus ja ministeri Orpo on sanonut, että jos nämä leikkaukset eivät sitten johda kasvuun on valtiontalous ongelmissa.

Petteri Orvon ja hallituksen ratkaisu ongelmaan: Leikataan lisää!!!