Miksi mikään puolue ei tunnu oikealta?
Mainitsin heinäkuisessa blogijutussani, että mikään puolue ei varsinaisesti tunnu oikealta. Mutta miksi ei? Tässä jutussa käyn eduskuntapuolueet läpi, ja kerron kunkin osalta, mikä puolueessa joistain hyvistä puolista huolimatta mielestäni mättää. Lista kulkee suurimmasta puolueesta pienimpään eduskunnan paikkamäärillä mitattuna.
Kokoomus
Kansainvälisen kilpailun kannalta yleinen verotusaste on ihan merkityksellinen kysymys. Korkea veroaste voi ajaa ulkomaille tai heikentää Suomeen töihin tulemisen houkuttelevuutta. En sinänsä usko, että se on maastamuuttamisen tai maahanmuuttamisen kannalta keskeisimpiä kysymyksiä, mutta yksi kysymys kuitenkin, ja siksi on hyvä vertailla ansiotuloveroastetta ja kokonaisveroastetta muihin maihin verrattuna.
En kuitenkaan usko kaikkiin argumentteihin, joilla Kokoomus tuntuu usein perustelevan verojen alentamista hyvätuloisilta. En usko, että suurituloinen tyypillisesti vähentäisi työntekoa korkeiden verojen vuoksi tai tekisi enemmän töitä, jos verot olisivat pienempiä. Ensinnäkin suurituloiset tekevät usein työtä, josta myös pitävät, eikä verotus siten monella vaikuttaisi töiden tekemisen määrään mihinkään suuntaan. Toisekseen lisärahan tuoma rajahyöty elämänlaatua ajatellen kutistuu nettotulojen kasvaessa, mikä voi johtaa kokoomuslaiseen veroaleliturgiaan nähden päinvastaiseen lopputulemaan: jos verot kevenevät, riittävä tulotaso voidaankin saavuttaa vähemmällä työllä, jolloin voidaankin ruveta osa-aikaiseksi.
Kokoomuksessa hyvänä puolena näkisin muita puolueita lujemman uskon markkinavetoisuuteen, mutta välillä myös markkinauskoisuus voi mennä liiallisuuksiin esim. julkisten palveluiden yksityistämisessä. Lisäksi usein Kokoomuksen ajama politiikka ei tunnu niinkään vain kansakunnan edun hakemiselta talouskasvun tukemisen kautta, vaan leimallisesti hyväosaisten asioiden ajamiselta. Tämä näkyy hallitusohjelmassa siinä, että ns. solidaarisuusveron alarajaa nostetaan, mikä käytännössä tarkoittaa korkeatuloisten verotuksen kevenemistä. Se ei tunnu tarpeelliselta tai perustellulta tilanteessa, jossa muuten tehdään kuitenkin kovia leikkauksia valtion velkaantumisen hillitsemiseksi.
Perussuomalaiset
On tärkeää keskustella maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista. On vaikea sanoa, millaista maahanmuuttokeskustelu olisi, jos Perussuomalaisia ei olisi, mutta ainakin tässä nykytodellisuudessa keskusteluilmapiiri tuntuu perusteettoman kahtiajakautuneelta ja siltä, että maahanmuuton ongelmista olisi tullut jonkinasteinen tabu. Tuntuu, että muut puolueet eivät ongelmia halua niin esille tuodakaan, joten on hyvä, että yksi puolue niin tekee.
Perussuomalaisten ongelma vain on se, että puolue tuntuu usein olevan niin kategorisesti kaikkea maahanmuuttoa vastaan. Fakta on, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa. Kyllä, maahanmuuttoa on monenlaista, mutta Suomen kuuluu ottaa oma osuutensa myös humanitaarisesta maahanmuutosta, ja Suomeen vastaanotettavien pitää tuntea olonsa niin tervetulleiksi kuin mahdollista, ja on syytä panostaa siihen, että he integroituvat suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomi tarvitsee lisäksi muitakin kuin vain huippuasiantuntijoita. Hallituksen ajama kolmen kuukauden sääntö (eli että Suomesta joutuu poistumaan kolmen kuukauden työttömyysjakson jälkeen, ellei uutta työtä ole löytynyt) on vahva esimerkki siitä, miten maahanmuuttovastaisuus ilmenee käytännön politiikassa, ja tavalla, jonka uskon olevan haitallinen paitsi niissä tapauksissa, joissa sääntöä sovellettaisiin, myös sen suhteen, minkälaisen kuvan se välittää muille maahanmuuttajille tai maahan muuttoa harkitseville.
SDP
Pohjoismainen yhteiskuntamalli ja hyvinvointivaltio ovat hienoja saavutuksia, ja ne ovat SDP:n ideologian ytimessä. Hyvinvointivaltion ylläpitämisen puolesta on myös tehtävä jatkuvasti työtä, eikä vähiten tällaisina haastavina inflaation, velkaantumisen ja nousseiden korkojen aikoina.
Vaikka SDP:n yleinen filosofia tasa-arvosta lähtien onkin kannatettava, käytännön politiikka tuntuu sellaiselta, ettei se aina edistä tavoitteita kovin tehokkaalla tavalla. Jotkin hyvää tarkoittavat ohjelmat luovat vain suurelta osin tarpeetonta byrokratiaa ilman että ne välttämättä tuottavat yleistä hyötyä. Lisäksi monet esim. asuntopoliittiset ratkaisut saavat yhteiskunnan tarjoaman tuen kohdistumaan ei niinkään niihin, jotka tukea eniten tarvitsisivat, vaan enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti valikoituneisiin keskiluokan edustajiin, tai ihmisiin, jotka vain osaavat parhaiten navigoida erilaisten tukimuotojen viidakossa.
Keskusta
Harvaan asutun Suomen eri alueiden asuttuna pitäminen voi olla ajatuksena mukava ja turvalliselta tuntuva, mutta politiikan keskeisimpiä tavoitteita on kuitenkin pitää huolta Suomen asemasta Euroopassa ja suhteessa muuhun maailmaan. Suhtautumiseeni toki vaikuttaa varmasti osaltaan se, että oma elämäni on aina ollut pääkaupunkiseudulla, mutta en usko enkä ole vakuuttunut, että Keskustan ideologian mukaisen hajautetumman yhteiskunnan edistäminen ajaisi noita Suomen yleistä etua koskevia tavoitteita.
Vihreät
Vihreiden joukosta on löytynyt useampia mielestäni järkevällä tavalla ajattelevia poliitikkoja. Esimerkiksi Osmo Soininvaara lähestyy asioita piristävän analyyttisesti siinä missä monen muun poliitikon ulostulot tuntuvat usein vain oman viiteryhmän asioiden ajamiselta varsin pintapuolisin perusteluin.
Puolueena Vihreiden ongelmana on omalta osaltani kuitenkin se, että vaikka ympäristöasiat ovatkin tärkeitä, pidän yhteiskuntarakenteeseen ja talouteen liittyviä asioita niitä tärkeämpinä. Isompiin puolueisiin verrattuna Vihreiden kohdalla on hankalampi hahmottaa, mihin suuntaan puolue pyrkii Suomea näiden kysymysten osalta viemään.
Vasemmistoliitto
Sekä SDP:n että Vasemmistoliiton arvoihin ja tavoitteisiin kuuluu tasa-arvo, mutta Vasemmistoliiton käytännön politiikka on selvästi leimallisemmin nimenomaan vähäosaisten edun ajamista. Se on periaatteessa sinänsä arvostettavaa, sillä nostamalla heikoimpia voi käytännössä edistetään tasa-arvoa, ja mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta, sen parempi – olettaen että yhteiskunnan muut tärkeät muuttujat pysyvät vakioina. Ongelma vain on, että tasa-arvon hinta on liian kallis, jos se tarkoittaa valtion kokonaiskakun merkittävää kutistumista. Vasemmistoliittolainen politiikka vaikuttaa sellaiselta, että se veisi Suomen entistä syvemmälle velkaantumisen tielle, mikä olisi loppujen lopuksi haitaksi sekä heikko- että hyväosaisille.
RKP
Suomen ruotsalainen kansanpuolue lienee kaikista puolueista selvimmin yhden kansanosan oma puolue, mikä näkyy vaaleista toiseen säilyvänä vakaana noin 5%:n kannatuksena. Kun en itse ole suomenruotsalainen, enkä yleisesti ole esim. varsinaisesti kannattanut ns. pakkoruotsia (kts. yksi varhaisimmista blogijutuistani “Tyhjältä pöydältä 1: pakkoruotsi”), eikä puolue myöskään erotu muiden tärkeämpien kysymysten osalta, on vaikea löytää erityistä syytä äänestää RKP:tä.
Kristillisdemokraatit
Vaikka Päivi Räsänen ei olekaan enää Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, hän on ollut pitkään näkyvin vaikuttaja puolueessa. Hänen näkemyksensä mm. seksuaalivähemmistöistä ovat tuntuneet sen verran vääriltä, että ne ovat värittäneet mielikuvaa koko puolueesta, joka tuntuu muutenkin turhan konservatiiviselta.
Liike Nyt
Kun ottaa huomioon tämänkin blogikirjoituksen aiheen, eli sen, ettei mikään puolue tunnu aivan oikealta, on piristävää nähdä ihan eduskunnassa asti puolue, joka esiintyy vanhemmille puolueille uutena vaihtoehtona. Pienellä puolueella ei ole kovin merkittävää vaikutusvaltaa, mutta toisaalta ei sen pitäisi sellaisenaan olla este äänestämiselle, sillä ei pienen puolueen kasvaminen isommaksi ole mikään mahdottomuus. Siinä missä esim. RKP on leimallisesti yhden kansan osan puolue, Liike Nyt on kuitenkin yhteen ihmiseen eli Hjallis Harkimoon henkilöityvä puolue.
Liike Nytin äänestäminen on siis pitkälti Harkimon äänestämistä, ja jos juuri hän ei tunnu oikealta, ei helposti tunnu puoluekaan. Harkimolla on sinänsä pääasiassa hyvällä tavalla reipas tapa kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä, mutta toisaalta vaikka Harkimo tuntuisikin oikealta, ei se silti välttämättä riitä syyksi puolueen äänestämiseen. Hjallis itse ei ensinnäkään ole äänestettävissä kuin Uudenmaan vaalipiirissä, joten muissa vaalipiireissä tulee oleellisemmaksi hahmottaa, mitä itse puolue varsinaisesti edustaa. Puolueen tavoitteista voi toki käydä helposti lukemassa, mutta tavoitteiden kirkastuminen vie uuden puolueen kohdalla aikansa. Lisäksi pienen puolueen kohdalla tuntuu jotenkin korostuvan sen merkitys, miten suhteellinen vaalitapa saa äänet jakautumaan, ja minkälaista porukkaa puolueen ehdokasriveistä tarkemmin oikein löytyykään. Jos siis esim. puolue saisikin toisen edustajansa eduskuntaan, kenelle se annettu ääni saattaisikaan valua?
On joka tapauksessa mielenkiintoista nähdä, miten vanhoja puolueita haastava puolue tästä kehittyy.
Miten siis äänestää?
Miten tämä kaikki omalla kohdallani vaikuttaa? No, kun mikään puolue ei tunnu täysin oikealta, oma lähestymistapani on jonkin verran enemmän henkilö- kuin puoluelähtöinen, mikä tekee minusta ainakin jossain määrin liikkuvan äänestäjän. Puolueetkin koostuvat yksilöistä, ja yksilöt vetävät puoluetta aina tietyn verran johonkin suuntaan. Äänestettävää valittaessa pitää siis vain löytää oikea henkilö puolueesta, joka tuntuu, jos nyt ei oikealta, niin ei myöskään täysin väärältä.
Niistä missään ei esimerkiksi ymmärretä ilmastonmuutoksen tieteellistä taustaa!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista!
Voit toki myös täsmentää, missä menee puolueilla tuo mielestäsi vikaan.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikot uskovat CO2-päästöjen aiheuttavan ilmaston uhkaavaa lämpenemistä, vaikka siinä ei YK:n ilmastopaneeli IPCC ole hypoteesia pidemmälle etenemään pystynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Viittaan vielä puheenvuorooni https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/lauriheimonen/ihmisperaisten-co2-paastojen-leikkaukset-vailla-tieteen-edellyttamaa-nayttoa/
Ilmoita asiaton viesti
Koska olet ajatteleva ihminen
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista! Uskoisin ja toivoisin sinänsä, että muutkin kykenevät ja pyrkivät ajatteluun. Mutta ainahan sitä voisi olla enemmänkin. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on vähintään riittävästi puolueita ellei liikaakin.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan noita määrällisesti riittävästi. Mutta ei se tarkoita, että mikään niistä tuntuisi välttämättä oikealta.
Ilmoita asiaton viesti
Lukumääräisesti varmaan enemmän kuin tarpeeksi, mutta olisiko syytä olla yksi ei-sosialidemokraattinen vaihtoehto?
Ilmoita asiaton viesti
Koska uskon tietäväni jotain maahanmuutosta otan sen esille. Ensiksi kuitenkin se että Perussuomalaiset eivät ole kaikkea maahanmuuttoa vastaan. Perussuomalaiset vastustavat sitä maahanmuuttoa jota kutsutaan ”turvapaikkaturismiksi”. Otetaan vaikkapa esimerkki: Tulija on tullut maahan, hakenut turvapaikkaa ja saanut ”hylsyn”. Hän voi tehdä uuden hakemuksen ja uusilla perusteilla. Saa jälleen hylsyn. Sitten kolmas kierros ja neljäs.
Sitten tuo ”tervetulleeksi tunteminen”. Länsinaapuriamme ei todellakaan voi moittia siitä että siellä ei olisi tehty kaikki mahdollinen että tulija kotiutuisi. Ja tulijat myös kotiutuivat ja asettuivat osaksi maan rakentajia. Näin tekivät virolaiset, suomalaiset, Balkanilta tulleet sekä pakolaiset että siirtlaiset, turkkilaiset ja muut aina 1970-luvulle. Sen jälkeen tulleet ovat tuoneet mukanaan omat ongelmansa ja islamin. Suuri osa ei ole koskaan kotiutunut eikä edes aikonut. He haluavat jatkaa samanlaista elämää Ruotsissa kuin kotimaissaankin. Saman kulttuurin mukaista kaikkine tapoineen jotka eivät sovellu länsimaihin.
Näistä nyt mainittakoon naisen asema alkaen pikkulapsesta ja ideologian ehdoton noudattaminen, siis islamin.
Muutoin kirjoituksestasi sen verran että koskaan ei voi saada kaikkea kun on enemmän kuin yksi ihminen päättämässä. Täytyy valita ne asiat joita pitää omasta mielestään yhteiskunnalle tärkeimpinä.
Ilmoita asiaton viesti
Kiits kommentista!
Niin, en tuossa sinänsä sanonutkaan, että perussuomalaiset olisivat täysin kaikkea maahanmuuttoa vastaan, vaan että ”puolue tuntuu usein olevan” kaikkea maahanmuuttoa vastaan. Vaikka siis rajoja ei halutakaan täysin kiinni vetää, maahanmuuton hyvistä puolista perussuomalaiset tuntuvat olevan hyvin hiljaa.
Mitä tulee tervetulleksi tulemiseen, niin kyllä, siinä on kaksi puolta: maahan pääsy, ja sitten maahan luvallisesti päässeiden asema. Ei maahan tosiaan voi kaikkia halukkaita vapaasti päästää, mutta ne, jotka pääsevät, tulisi toivottaa tervetulleeksi. Ja kyllä, lienet oikeassa, että Ruotsin ongelmat taitavat johtua näistä kahdesta tekijästä enemmän tuosta ensimmäisestä, eikä niinkään jälkimmäisestä. Mutta mitä tulee Perussuomalaisiin, tuntuu, että vähintäänkin joillakin perussuomalaisilla on kyse myös tuosta, ettei kunnolla haluta tukea maahan muuttaneiden integroitumista.
Ja kyllä, koskaan ei voi saada aivan kaikkea, mutta aina voi toivoa parempaa. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Voidaan lisätä edelliseen vielä että yksi tärkein asia on se että tulijan tulee itse selviytyä ja opetella elämään ja olemaan.
Menin nuorena sinne eikä koskaan mitään ongelmia. Eikä muillakaan tuntemillani.
Minkään valtakunnan tuki ei auta eikä riitä jos ei asianmainen itse halua ja panosta omaan elämäänsä. Yksi ongelma on juuri se että opetetaan että kaikki saadaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kuuntelin eilen Ivan Puoplon videota, jossa hän haastatteli sisäministeriä ja tutkija Juha Saarista. Minulle jäi keskustelusta käsitys, että me tavallaan estämme ihmisiä integroitumasta auttamalla heitä liikaa ja liian kauan. He siis voivat liian helposti jäädä omiin yhteisöihinsä, ja niissä he toteuttavat entisessä kotimaassaan opittuja ideologioita ja jopa lakeja.
Ei ole riittäväst kannusteita oppia kieltä ja suomalaista kulttuuria, koska ilmainen tulkkaus toimii vuosikausia. Ei ole kannustinta mennä töihin koska täällä pärjää ilman töitä. Tyttöjen silpominen on aina rikollista, mutta kukaan ei ole vielä joutunut näistä teoista tuomiolle. Jne…
Suomessa on siis aivan liian helppoa jäädä oman pienen yhteisön varaan ja jäädä muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Tämä tilanne voi mielestäni myös johtaa rikollisuuden kasvuun. Yhteiskunnassa ei nimittäin voi olla rinnakkaisyhteiskuntia, ilman että siitä syntyy ongelmia. Ruotsin tilanne tuntuu pelottavalta. Ja Suomessakin jengiväkivalta on jo nostanut päätään.
Ilmoita asiaton viesti
Asia on juuri näin.
On tietenkin ilkeää sanoa että nälkä on paras opettaja, mutta asia vain on.
Tuolla naapurissanmennessäni sinne, tuntui että kaikki jotka olivatolleet jonkun vuoden, hallitsivat kielen riittävän hyvin tullakseen toimeen.
Sitten tuli kaikenlaiset tulkkipalvelut, maksetulla työajalla kielen opiskelu jne. ja kielitaito jäi monelta.
Ilmoita asiaton viesti
”Tuolla naapurissa” kokemukseni on, että kun kaksi maahanmuuttajaa kohtaa he puhuvat keskenään ruotsia. Meillä he puhuvat englantia. Ero on ”kotoutuksessa”.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoittamasi saattaa olla totta, mutta ei siksi, että Ivan Puopolo sanoo niin. Hän on radikalisoitunut toimittaja, joka on kohta yhtä kaukana objektiivisuudesta kuin Matias Turkkila.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnen monta duunari luokan konkareita, jotka äänestivät T. Soinin puoluetta kun slogan eli iskulause oli niin Suomalaista: Kenraalin Adolf Ehrnroothin sanonta, KAVERIA ei JÄTETÄ. Sitten se puolueen ohjelma oli sitä mitä Itä-Suomen ja Kainuun miespuoliset väestö eniten torjuivat. Jokaisen puolueen pitää kyetä laatia ennen vaaleja realistisen valtion meno- ja tulo-puolen budjetin neljäksi vuodeksi ja julkaista se.
Ilmoita asiaton viesti
Koska ne kaikki enemmän tai vähemmän vasemmalla.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, perusta vain oma ”Liike Nyt” – sitähän Suomi tarvitsee, lisää puolueita!
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko, että on mielestäsi huono asia, että on tullut uusi puolue? Tai että puolueita on näin monta?
Selvästi paremmalta tämä ainakin vaikuttaa kuin jenkkien käytännössä katsoen kaksipuolueinen järjestelmä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö mielikuvituksesi riitä dikotomiaa pidemmälle?
Meillä on Suomessa nyt 16 rekisteröityä puoluetta
https://vaalit.fi/rekisteroidyt-puolueet
maassa jonka äänioikeutettujen väkiluku koko maassa on noin puolet yhden ison kaupungin (Lontoo) väkiluvusta.
Ja sinä olet perustamassa vielä uutta puoluetta ja perusteenasi on: ”Täytyy olla enemmän kuin 2”.
Nyyh. Jo nyt on siis 16 mistä valita.
Ilmoita asiaton viesti
Turha olla nöin töykeä. Heitit lyhyen kommentin, ja koska en tunne sinua, yritin selvittää, mihin ylipäätään vedät rajat, ja mitä tarkalleen ottaen haluat sanoa.
Sitä paitsi laitat sanoja suuhuni. En missään kohtaa sanonut, että pitäisi olla vielä lisää puolueita. Sanoin ainoastaan, ettei mikään puolue tunnu ihan oikealta, ja että Liike Nyt on sen huomioiden ihan piristävä juttu. Jos sinun mielestäsi ei ole, niin mikäs siinä, en minä sinulta sitä kiellä. Mutta jos haluat todeta, että puolueita on aivan liikaa, ja että muuten ajatteleminen olisi jotenkin typerää, kyllä siihen tarvitset jotain muutakin perusteluksi kuin vertaamisen miljoonakaupunkien väkilukuihin.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi 16 sosialidemokraattista puoluetta olisi parempi kuin yksi? Puute on politiikan vaihtoehdoista, ei puolueista!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos blogista, itsekin olen saman ongelman äärellä. Liberaalina löydän itseni jostain Kokoomus-, Vihreät- ja RKP-alueelta. Virheiden oikea siipi tuntuu tipahtaneen. Kokoomus tunkee markkina-ajattelua sokeasti paikkoihin, jonne se ei kuulu ja välillä keskittyy markkinoiden edistämisen sijaan ajavan firmojen etua, sekä sisältää aika paljon kypäräpappi-ajattelua. Itse en koe pakkoruotsia ongelmaksi, joten löydän aina välillä itseni äänestämästä RKP:tä.
Kaikkia puolueita tuntuu leimaavan kokonaisvaltaisen vision puute. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea ei ole kauhean vaikea konsepti, mutta sen pystyy tuhoamaan hukkaamalla ymmärryksen kokonaisuudesta. Tyypillinen esimerkki on ratkaista yksittäistä ongelmaa luomalla jokin mekanismi, joka ratkaisee ongelman, mutta samalla vaikuttaa moneen muuhun asiaan, jossa ongelmaa ei ole. Esimerkiksi kehittämällä tuen tai edun, joka tulee tasavertaisesti myös niille, joilla ei ole ongelmaa ja luo uuden menoautomaatin. Jonka jälkeen seuraava vallanpitäjä tekee edusta tarveharkinnan varaisen ja luo samalla yhden byrokratia-askeleen lisää. Ja lopputuloksena saamme monimutkaisen, mutta huonosti toimivan julkishallintomekanismin. Jonka monimutkaisuutta yritetään sitten ratkaista jakamalla ja yhdistämällä virastoja (jokainen organisaatiouudistus hukkaa kuukausien työtehon).
No, tämän kanssa elämme. Ehkäpä jossain vaiheessa uskallamme kysyä, tarvitseeko yhteiskunnan olla näin monimutkainen ja kaiken julkisen avun näin tarkkaan säädeltyä. Muut maat ovat onnistuneet jo virtaviivaistamaan asioita ja vähentämään hallintoa.
kiravuo
Ilmoita asiaton viesti
Jes, kiitos hyvästä kommentista!
Vaikuttaa siltä, että ajattelemme pitkälti samalla tavoin! En minäkään pakkoruotsia varsinaisesti ongelmaksi koe, vaikka olenkin kannattanut ajatusta siitä, että tilalle voisi valita myös jonkin toisen kielen. Lisäksi oikeastaan näin vuoden 2022 tapahtumien jälkeen taidan suhtautua koko pakkoruotsiin vielä selvästi positiivisemmin kuin ennen, sillä siinä missä ruotsin opiskelu on helposti pois muiden kielten opiskelusta, Venäjän hyökättyä Ukrainaan venäjä alkoi tuntua paljon huonommalta vaihtoehdolta noiden muiden kielten listalla.
Ilmoita asiaton viesti
Onko kokoomus erityisesti ajamassa veronalennuksia hyvätuloisille? Luulin että motivaattorina on progression loiventaminen pieni- ja keskituloisille, jotta lisätuloista jäisi enemmän käteen. Nythän kokoomus on esimerkiksi säätämässä veronkorotuksen ylimmälle tuloluokalle. Miksi he tekisivät niin, jos tavoitteena on keventää hyvätuloisten verotusta?
Ilmoita asiaton viesti
Onhan siitä puhuttu vaikka miten, että ns. ”solidaarisuusveron” raja nousee 85 000 eurosta 150 000 euroon, mikä tarkoittaa suhteellisestikin merkittävintä veronalennusta 150 000 euroa tienaaville. Olettaisin myös, että tuo on enemmän nimenomaan Kokoomuksen, eikä niinkään Perussuomalaisten ajama asia.
Ilmoita asiaton viesti
SDP:n johtama hallitus päätti että 2024 ylimmän tuloluokan veroprosentti laskee 2 prosenttiyksikköä. Kokoomuksen johtama hallitus päätti, että tuota veronkevennystä ei anneta yli 150 000 tienaaville. (Vähän yksinkertaistettuna)
Ilmoita asiaton viesti
Jaa, meninpä katsomaan blogitekstiäsi. Logiikkasi on siis ilmeisesti se, että kun veroja ei solidaarisuusveron alaisilta alennetakaan niin paljon kuin oli suunniteltu, se on jotenkin olevinaan ”veronkorotus”?
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marinin hallitus päätti, että 85 000 € ylittäviltä tuloilta vero laskee 2 %-yksikköä. Orpon hallitus päätti, että 150 000 € ylittäviltä tuloilta veroa korotetaan 2 %-yksikköä.
Minulle on ihan sama, mitä sinä kutsut korotukseksi. Katso päätöksiä ja niiden vaikutuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Missä on sanottu, että 150 000 € ylittäviltä nostettaisiin 2 %-yksikköä? En ole nähnyt muuta mainintaa kuin että tuo ”solidaarisuusveron” raja nostetaan 85 000 eurosta 150 000 euroon, joten tuo 2%:n loikka vaan siirtyy korkeammalle, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien yli 85 000€ tienaavien verotus kevenee, mutta erityisesti kevenee niiden verotus, jotka tienaavat juuri tuon 150 000€.
Ilmoita asiaton viesti
Ei mitään nosteta. Marinin hallitus sääti väliaikaisen veronkorotuksen 85800 € ylittävälle tulolle. Tuon solidaarisuusveroksikin kutsutun veron kanto päättyy vuoden 2023 lopussa. Jos Orpon hallitus ei tee mitään, laskee vero tuolta osin 2 %-yksikköä.
Ilmoita asiaton viesti
” Fakta on, että Suomi tarvitsee maahanmuuttoa.” Voisiko tilanne johtua siitä, ettei Antti Rinteen synnytystalkoisiin otettu osaa? Viiden lapsenlapsen isoisnä tekee toki mieli kysyä blogistilta, että mikä hänen osuutensa on ongelman synnyssä?
Ilmoita asiaton viesti
Niin, alhainen syntyvyyshän siihen vaikuttaa, ja siihen liittyen voi viitata vaikka niihin synnytystalkoisiin.
Saa toki kysyä, mutta jos en olisi perheellinen ja varsinkin jos olisin tahattomasti lapseton, saattaisin kokea tuolla tavalla kysymisen loukkaavana. Todettakoon nyt kuitenkin, että kolmen lapsen isänä homma on ihan hoidossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kolme lasta on hyvä, yli kansakunnan säilymisen edellytyksen. Viidellä lapsenlapsella ei vielä taideta olla tavoitteessa. Ei edes keskimääräisessä ja pitäisi vielä kattaa lapsettomatkin. Mutta noitahan saattaa toki tulla vaikka kuinka monta. En vain paukuttelisi viidellä henkseleitä.
Ilmoita asiaton viesti
Eliminointimenetelmästä on apua. Aluksi täysin utopiaa ajavat ja näitä satuteorioillaan ”vahvistavat” pois listalta.
Esimerkki valaiskoon: ”Ohisalon mukaan Halla-ahon väite Suomen ajautumisesta Ruotsin tielle ”ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa”
Ohisalo syyttää Twitter-viestisarjassaan perussuomalaisia ”rasistisesta logiikasta”.
Lin porukka on ulkona ilman selityksiä. Aivan mahdotonta ”politiikkaa.”
Korruptoituneet puolueet järjestykseen ja jälleen tippuu muutama pois. Minun on vaikea hyväksyä esim tällaista: ”Ylen mukaan päällikkö piti ilman kilpailutusta tehtyjä tietojärjestelmähankintoja laittomina. Kun päällikkö otti asian esille, hän joutui vaikeuksiin työpaikallaan. Johto siirsi hänet toisiin tehtäviin ja hänen palkkaansa alennettiin huomattavasti. Kun asiasta aikoi tulla oikeusjuttu, päällikkö maksettiin hiljaiseksi ja oikeusjuttu saatiin peruttua.”
Moni pitää tällaista oikeutettuna siitäkin huolimatta, että rahat ”oikeusjutun peruumiseksi” lienee otettu yrityksen tililtä eli veronmaksajien varoista. Kyseessä on SDP, HUS ja Aki Linden. Ovat ajavinaan työntekijöiden etuja, mutta oma mies johtajana tekee tällaista. Tähän sarjaan voidaan liittää myös vihreiden Pekka Haavisto. Hän määräsi virkamiestä ryhtymään laittomuuksiin, jotta Isis-vaimot lapsineen saatiin Suomeen, mutta onnekseen tämä ei suostunut. Kenellekään ei tullut seuraamuksia.
Korruptiossa Kepu painii niin omassa sarjassaan, että pahaa tekee. Aivan mahdotonta antaa heille äänensä.
Esim! 1) Antti: Turkistarhaus työllistää tuhansia. Vähän niin ja näin. Alta 2 000 on oikea luku. 2) Antti: Turkistarhaus tuottaa Suomelle satoja miljoonia. Ei tuota. Antti MOT:lle: Mä olen puhunut kokonaisviennistä, olen puhunut kokonaisviennistä ja se taisi olla noin 360 miljoonaa vuonna 2021. Se kokonaisvienti. Siis tämä kokonaisvienti totta kai voi laskea nahkojen nahkojen tuontia ja voin kertoa, kun alaa tunnen, että osa tarhoista myös myy suoraan niitä nahkoja. Totuus on, että n. 150 milj e jää meille.
Jos Antti olisi rivijäsen, niin en edes kirjoittaisi hänestä. Hän kuuluu Kepun kovaan ytimeen.
Ilmoita asiaton viesti
Itse äänestin liberaalipuoluetta. Noi nykyiset eduskuntapuolueet ovat väsyneitä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun seuraa suomalaista talouskeskustelua se tapahtuu tavallisesti kotimaisesta “sammakkoperspektiivistä” ja liikkuu marxilaisella oikeisto — vasemmisto akselilla.
Suomi tarvitsisi välttämättä rajun talousuudistuksen sosialismista markkinmatalouden suuntaan, mutta siitä onkin tullut ”saavutettujen etujen” puolustustaistelu, varsinkin ay-liikkeen puolella.
Ay-liike on vain hyväosaisten työssäkäyvien etujen ajaja, joka on moraalittomasti hylännyt 300 000 toveriaan toivottomaan työttömyyskurjuuteen!
Suomen taloutta pitää katsoa kansainvälisestä näkökulmasta, sillä elintasomme ja menestymisemme ovat vahvasti riippuvaisia viennistä, jonka osuus bruttokansantuotteestamme on 45 %!
Suomi näyttää kansainvälisestä suunnasta tältä:
1) Suomi on “stabiili” Pohjoismainen NATO-maa, jonka valtiokeskeinen, sosialistinen ja paikalleen jäykistynyt talous on nyt ajautunut pahaan velkakierteeseen, neuvottomuuden tilaan. Meillä pieni ay-porukka voi vastuuttomasti pysäyttää koko talouden…
2) Suomesta on tullut ulkomaisten suuryhtiöitten tytäryhtiötalous, jotka maksavat veroa vain 5–7%.
Niitä on Suomessa 4494 kpl, liikevaihto 112 Miljardia € ja Henkilöstöä 278 000.
3) Suomalaiset yhtiöt ovat perustaneet tytäryhtiöitä ulkomaille, eli karkaavat sinne!
Niitä on ulkomailla yhteensä 5480 kpl, liikevaihto 353 miljardia € ja Henkilöstöä 587 000.
4) Suomen talous on taantunut “tyhmien” bulkkituotteitten valmistukseen.
5) “Äly-tuotefirmat” ostetaan heti tilaisuuden tullen ulkomaille, sillä Suomessa ei siedetä vaurastumista ja rikkaita ihmisiä.
Kysymys: Onko tässä mitään järkeä? Onko Suomi jo menetetty tapaus?
Ilmoita asiaton viesti
”Äly-tuote firmat, ei osteta, vaan myydään ulkomaille koska suomalainen yrittäjä pelkää lähteä kv-markkinoille ja haluaa lepäillä laakereilla.
Ilmoita asiaton viesti
Arska hei,
Suomalaiset äly-tuote firmat ostetaan ja myydään. Globaalifirmat kyttäävät koko ajan uusia ostokohteita!
Suomalainen yrittäjä useinkin siirtyy sitten yrittämään muussa maassa tai starttaa uuden firman, jonka sitten taas myy ulkomaille.
Syynä on tietenkin se, että Suomen sosialismissa ei siedetä riskiä ottavia menestyviä / vaurastuvia ihmisiä.
Kannattaa kuunnella Nalle Wahlroosin viimeaikaisia kommentteja!
Ilmoita asiaton viesti
Samat on fiilikset. Ei löydy ”omaa” puoluetta. Kokoomuskin on nyt iso pettymys hallitusohjelmansa kanssa. Mitä järkeä on nyt tärvätä hitosti rahaa johonkin ”tunnin junaan”? En ole ymmärtänyt, mitä ongelmaa siinä ollaan ratkaisemassa ja miksi tuo olisi kannattava investointi ylipäätään. Ja sitten näperrellään jotain ”viinit ruokakauppaan” suunnitelmia. Mitähän ongelmaa siinäkin sitten ratkaistaan. Nähdäkseni ei mitään. Pelkkää ideologista puuhastelua. Leikkauspolitiikkaakin mietin. Että jos oltaisiin kuitenkin jätetty se veropuoli rauhaan, niin ei tarvitsisi niin paljon leikata. Jos keskituloinen saa vuodessa 300€ lisää palkkaa käteen, se ei taida oikein tuntua missään. Tai en ole ainakaan havainnut mitään ilakointia asian suhteen. Pienituloiselle se leikkaus on taas kouriintuntuva.
Itse asiassa kaipaisin jotain hyvin pragmaattista, ei-ideologista tulokulmaa politiikkaan. Että lähdettäisiin niistä ongelmista (joita meillä kyllä piisaa) ja mietittäisiin, miten ne parhaiten ratkaistaisiin. Ihan ideologiasta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Pienine virheineenkin sangen terävää pohdintaa nykysuomalaiseta puoluepolitiikasta ja puolueista. Mikään puolue ei ole täydellinen, kaikissa on vikoja, kaikilla on jotain hyvää, kaikilla jotain huonoa. Juuri kuten blogistikin ilmituo.
RKP:n kannattajia – käytännössä kaikki Suomen ruotsinkieliset – lukuun ottamatta äänestäjä pohtinee useinkin vähintään kahden puolueen väliltä. Varsin pienikin asia voi silloin valintaan vaikuttaa, mutta koska se on eri asia eri ihmisillä, sitä ei voi ennakoida eikä yleistää. Ja juuri siinä on politiikan suola.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia palautteesta!
Juu, onhan erilaisuudessa kai politiikan suola. Vielä tuota suolaa tärkeämpää on kuitenkin hyvin toimiva yhteiskunta. 🙂
Ps. Jos on jotain virheitä, kuulen niistä asiallisina kommentteina mielellään. Niinhän sitä oppii!
Ilmoita asiaton viesti
Kaupunkit ovat luonnon vihollisisia.Valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Olen siksi äänestänyt ulkopuolisia puolueita kuin eduskunnassa istuvia puolueita.
Esimerkiksi vihreät ja perussuomalaiset hädin tuskin pääsivät eduskuntaan vaalien äänituloksella mutta sitten eduskunta päätti muuttaa vaaliäänestyksen rajaa eli sementoivat vallan kahvassa olemisen estämällä muita puolueita pääsemästä.
Jos ihmiset tajuaisivat lukea puolueohjelmia ja äänestäisi pelkästään ulkopuolisia puolueita, kaikki istuvat puolueet olisivat vaarassa pudota eduskunnasta ulos.
Jos näin tapahtuisi, niin vanhoille puolueille olisi peiliin katsomisen paikka ja mietittävä uudestaan omia poliittisia asioita sekä otettava luurangot ulos kaapeista tullakseen puhtaiksi. Näitä luurankoja on joka puolueella.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno kirjoitus! varsinkin tuo veroalepsykologinen huomio koskettaa sieluni kieliä (itse tosiaan vähentäisin työtä, jos nettoansio pysyisi suunnilleen samana).
Tarvittaisiin jokin puolue, joka avaisi tulevaisuuden verhoa hiukan. Mihin maailmaan olemme astumassa? Nykyiset pulueet ovat peruutuspeilipuolueita, eivätkä puolueiden pienentyvä tarjokaslaari, oma rekrytointi- ja sisäinen ylennysmekanismi juuri suosi innovaatioita.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista!
Jep, ihmetyttää, miten tuota töitä tekemään kannustavaa puolta verotuksessa ei oteta koskaan esille.
Ilmoita asiaton viesti