Verojen minimoinnin terminologia kaipaa kirkastusta

Harva yksityishenkilö tai yritys haluaa maksaa enemmän veroja kuin on tarpeen. Useimmiten ollaan valmiita myös tekemään ainakin jonkinasteisia valintoja tai nähdä pientä vaivaa verotaakan pienentämiseksi. Yhdessä päässä tällaisia toimia on erilaiset yleisesti hyväksytyt ja verovelvollisen käyttöön tarkoituksella suunnitellut työkalut, kuten esimerkiksi kotitalousvähennys. Toisessa päässä taas on erilaiset laittoman veronkierron muodot. Mutta todellisuus ei rajoitu vain näihin kahteen ääripäähän.

On ilmeistä, että verojen minimointiin on olemassa keinoja, jotka ovat laillisia, mutta eivät vastaa lainsäädännön tarkoitusperiä. Tuore esimerkki tästä on viime viikon aikana mediassa somevaikuttajaesimerkkitapausten kautta esille tuotu tapa, jossa holding-yhtiövirityksillä saadaan omistetun yhtiön tasearvoa nostettua keinotekoisesti niin, että saadaan nostettua enimmillään jopa 150 000 euron osingot hyvin kevyesti verotettuna. Tämän on todennut lain hengen vastaiseksi mm. Aalto-yliopiston yritysjuridiikan emeritusprofessori Heikki Niskakangas.

Millä nimellä tällaista verominimointia sitten pitäisi kutsua? Veronkierto tuntuisi mielestäni tähän luontevalta termiltä, ja julkista keskustelua seuratessa on tullut huomattua, etten ole ainoa, joka niin ajattelee. Sen suuntaisesti se on määritelty tällä hetkellä myös wikipediassa:

Veronkierto on lakeja ja verojärjestelmän sääntöjä periaatteessa noudattavaa mutta kuitenkin lakien tarkoituksesta poikkeavaa toimintaa omien verojen pienentämiseksi tai välttämiseksi kokonaan.

Tuo Wikipedian määritelmä tosin on siitä ongelmallinen, että se sulkee pois sen mahdollisuuden, että veronkierto voisi olla myös laitonta. Tämä näyttäisi olevan aika vahvassa ristiriidassa sen kanssa, että moni lähde (mm. Euroopan parlamentti, ja jotkin lakipalvelut, kuten Minilex) toteaa suoraan veronkierron olevan laitonta. Jossain yhteyksissä taas laillista, mutta keinotekoisiin virityksiin pohjautuvaa verokikkailua kutsutaan aggressiiviseksi verosuunnitteluksi (esim. Finnwatch ). Joskus taas tällaista on (ehkä edellä mainituista ristiriidoista johtuen) kutsuttu myös verovälttelyksi, mikä taas herätti Jari Sarasvuossa ihmetystä kolmisen vuotta sitten Twitterissä.

Onko terminologialla sitten merkitystä? Kyllä sillä on. Ongelma on siinä, että jos sanoilla ei tarkoiteta samaa asiaa, ei viesti välity. Olen aina silloin tällöin nähnyt, miten joku on julkisessa keskustelussa kutsunut jotakin veronkierroksi, johon joku toinen on todennut kyseessä olevan täysin laillinen toimi. Vaikka noissa tapauksissa on kyse vain maallikkojen ruohonjuuritason nettikeskustelusta, silläkin on merkitystä. Se vaikuttaa siihen, miten hyvin verotuksen ongelmakohdat tiedostetaan, miten hyvin niihin löytyy poliittista ajuria puuttua, sekä myös yksittäisten ihmisten veronmaksumoraaliin. 

Kutsuttiin sitä millä nimellä tahansa, keinotekoiset lain hengen vastaiset viritykset verojen välttämiseksi syövät valtion verokertymää ja samalla heikentävät tunnetta verotuksen oikeudenmukaisuudesta, mikä osaltaan voi heikentää ihmisten veronmaksumoraalia. Kaikki tämä on myrkkyä velkaantuvalle maalle. Siksi sitä tulee torjua lainsäädännön keinoin. Mutta voiko asiaa vastaan taistella tehokkaasti, jos sillä ei ole edes sellaista selkeää nimeä, jonka kaikki ymmärtäisivät edes jokseenkin samalla tavalla?