EHG – Suomi matkalla jääkauden jälkeiseen aikaan
Tilastokeskuksen juuri julkaiseman kansantalouden kehitystä ilmentävän suhdannekuvaajan perusteella maamme on taantumassa ja lähes siirtymässä takaisin itäisten metsästäjä-keräilijöiden (EHG) aikakauteen :
”Tilastokeskuksen mukaan maaliskuun 2024 työpäiväkorjattu tuotanto väheni 0,8 % vuodentakaisesta. Maaliskuun kausitasoitettu tuotanto väheni 1,0 % edelliskuukaudesta. Työpäiväkorjattuna alkutuotanto kasvoi 4,4 %, jalostus väheni 7,5 % ja palvelut kasvoivat 1,9 % vuoden 2023 maaliskuusta.”
Miksi tuotanto ei sitten kasva, vaikka poliittinen ilmapiiri on oikeistolaistunutta ja ennen kaikkea päätösvalta on siirtynyt ns. ”markkinaliberaaleille” voimilla?
Yksi merkittävin syy lienee se, että Suomessa yksityinen sektori on suhteellisen kehittymätöntä verrattuna kilpailijamaihin – rimppakinttuiset yrittäjät eivät ole kiinnostuneita kehittämään omia taitojaan ja tuotteitaan, vaan ainoastaan kinuamaan rahallista tukea valtiolta ja sosiaalista tukea yrittäjäjärjestöiltä.
Toteatte esittelyssänne olevanne femmari ja vassari. Mutta ”muuten ihan mukava mies”.
– Onnittelut siis rohkeudestanne tulla ulos kaapista.
Mutta asiaan.
Toteatte: ”Yksi merkittävin syy lienee se, että Suomessa yksityinen sektori on suhteellisen kehittymätöntä verrattuna kilpailijamaihin – rimppakinttuiset yrittäjät eivät ole kiinnostuneita kehittämään omia taitojaan ja tuotteitaan, vaan ainoastaan kinuamaan rahallista tukea valtiolta ja sosiaalista tukea yrittäjäjärjestöiltä.”
Voi se tietysti noin olla. Ehkä me olemme liian pitkälle vasemmstolaistunut yhteiskunta, jossa pienyrittäjyys on opittava uudestaan?
Kertoisitteko kuitenkin asiasta tarkemmin argumentoiden? Se auttaisi lisäkommentointia.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen yrittäjyys on pääasiassa alkutuotantoa ja ennen kaikkea palveluiden myymistä sisämarkkinoilla – yksityinen sektori on siis pääasiassa ”toistemme paitojen pesemistä” tai sitten ”toisten autojen jarrupalojen vaihtoa”, ”asunnonvälitystä” tai ”sijoitusneuvontaa”.
Ilman vasemmistolaista tulonsiirtoihin perustuvaa tasausjärjestelmää ”yrittäjyys” olisi maassamme vielä enemmän lähellä metsästäjä-keräilijöiden harjoittamaa puuhastelua…
Ilmoita asiaton viesti
Sosiaalituet, joita nykyinen ”hyvä hallitusohjelma” -hallitus leikkaa, ovat suurelta osin suomalaisen yksityisyrittäjyyden rahavirtaa. Konkurssit palvelusektorilla ovatkin huomattavassa nousussa :
https://stat.fi/julkaisu/clmewv71iodto0bw3nlrz4ykg
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän olisi nyt hyvä tilaisuus ei-rimppakinttuiselle vasemmistolaiselle pestä koko yrittäjäporukka. Ei niistä olisi vastusta kunnon vasemmistoyrittäjälle, eihän?
Ilmoita asiaton viesti
Yrittäjyyden koko kaari menee siten että jo peruskoulussa opetetaan sluibailemaan eikä panemaan kaikkia paukkuja kouluyrittämiseen. Kunhan ajelehtii joukon mukana kuten kaikki muutkin koululaiset, se riittää.
Sieltä peruskoulusta niitä rimppakinttuisia yrittäjiä saadaan.
Toinen juttu yrittämiseen liittyen on se että 90-luvun alussa yrittäjille lyötiin puukko selkään. Aivan terveet, kasvuhakuiset yritykset pantiin nurin koska Koivisto halusi Suomen pankkien täyttävän EY:hyn pääsemisen kriteerit.
Terve yritys menee kumoon sillä tavoin että pankki kertoo että vakuudet eivät enää riitä. Koska yrittäjän kesämökin ja asunnon arvo on alentunut laman johdosta. Kun mistään ei ole saatavissa vakuuksia lisää, laitetaan lappu luukulle. Oikein hyvässä tapauksessa pankinjohtajan kaveri voi ottaa yrityksen itselleen (melkein) ilmaiseksi. Saatu kauppahinta menee tietenkin lainojen lyhennyksiin, se vähä mitä yrityksestä maksetaan.
Eikö ole aika ilmeistä että jäljet pelottavat, nuoret jotka olisivat aikoneet yrittäjiksi eivät ole hulluja ja valitsevat toisen ammatin.
Ilmoita asiaton viesti