Elokapina oikealla asialla

Elokapinan ja yleisemmin ilmastonmuutoksen ja luontokadon seurauksista huolestuneiden varsinainen agenda on taas jälleen kerran ohitettu huomiotta lyhytjänteisen muutosvastarinnan vuoksi – on toki helpompi kauhistella symbolisella tasolla punaisella vesivärillä värjättyjä  graniittipylväitä ”hyökkäyksenä demokratiaa vastaan” ja itsekin ymmärrän, että performatiivinen esitystapa tulee usein torjutuksi pelkästään vastaanottajan yksinkertaisuuden tai muun käsityskykyä rajoittavan seikan vuoksi 🙂

Ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemisessä ja niihin sopeutumisessa on kuitenkin kyse kattavasta ja mielestämme nykyjan haastavimmasta projektista. Muuttuvissa olosuhteissa valmistautuminen tulevaan on keskeisen tärkeää myös kansakunnan säilymisen ja kansallisen kilpailukyvyn sekä hyvinvointivaltion toimivuuden kannalta. Tämän on myös jopa istuva hallituskin jo tunnustanut ns. ”hyvässä hallitusohjelmassaan”, mikä konkretisoituu mm. Maa- ja metsäralousministeriön vuodelle 2027  saakka ulottuvassa toimintaohjelmassa nimeltään

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaohjelma vuoteen 2027

Riskienhallintaa ja kilpailukykyä muuttuvassa ilmastossa”

 

 

MMM:n toimintaohjelma on hyvin laaja ja se vastuuttaa ja innostaa erilaisia toimijoita suojelemaan geenivaroja,  torjumaan haitallisia vieraslajeja ja myös ennallistamaan (villiinnyttämään) elinympäristöä siten, että koko maa säilyy elinkelpoisena.

 

 

 

 

 

 

 

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu