Helsinki Pride tapahtuu taas

Helsinki Pride -ihmisoikeustapahtuma järjestetään tällä nimellä tulevana kesänä laskelmieni mukaan jo 18 kerran ja suurimmaksi  kesätapahtumaksi kasvaneena siitä on muodostunut merkittävä perinne – tapahtumaan osallistuminen on useimmille kaupallisille ja poliittisille toimijoille mahdollisuus tulla esille ja toisaalta ideologisista syistä tapahtumaan kielteisesti suhtautuville tilaisuus tarjoaa runsaasti taustamateriaalia näkyvälle purnaamiselle.

Itse olen eduskuntavaalien tulosta silmälläpitäen ehtinyt jo arvuutella mielessäni, että kuka olisi sopiva henkilö tämänvuotisen ihmisoikeustapahtuman viralliseksi suojelijaksi. Aikaisemmat suojelijat ovat olleet ja useimmat ovat edelleen aktiivisia poliittisia henkilöitä kuten on myös edellisvuoden suojelijana  toiminut, presidentin puolisonakin tunnetuksi tullut, valtiotieteen tohtori Jenni Haukio.

Melko yleisesti Pride-suojelijaksi on valikoitunut vihervasemmistolainen poliitikko, mutta koska poliittiset suhdanteet ovat tasapainottuneet ja HLBTIQ-aate on valtavirtaistunut yli puoluerajojen, olisi mielestäni oikeudenmukaista, että tänä vuonna tapahtuman suojelijaksi valikoituisi joku eduskuntavaaleissa voittaneiden oikeistopuolueiden näkyvä poliitikko. Näin, vaikka oikeistossa on paljon myös antipatiaa k.o. agendaa kohtaan.

 

No, tosiasiassa näillä lähtöarvoilla valinta voi ollakin ”hieman” kontroversaalia,  mutta esimerkiksi Kokoomuksen arvoliberaalista siivestä on mielestäni mahdollista löytää sopiva henkilö, jonka poliittinen uskottavuus ja auktoriteetti riittävät tämän vaativan tehtävän suorittamiseen. Orpo tai Valtonen siis ovat mielestäni varteenotettavia vaihtoehtoja tapahtuman virallisen tukijan tehtävään.

 

 

Niin, identiteettipolitiikka on myös arkirealistista politiikkaa.

jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, woke, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu