Hybridivaikuttamista

Parin päivän some-kohkauksen seurauksena Suomi on noussut uraauurtavasti maailman kartalle tuhansien naisten ympäri maailmaa ladatessa sosiaalisen median tileilleen  tanssi-videoita tuen osoituksena oikeudettoman vihan kohteeksi joutuneelle pääministeri Sanna Marinille.

 

Mistä tämä koko valloilleen levinnyt episodi sitten kertoo muusta kuin ankeuttajien ylimitoitetusta näkyvyydestä sosiaalisen median alustoilla ja sille vastakkaisesta solidariteetista?

 

No, tämä käy esimerkkinä hybridivaikuttamisen nykyolemuksessaan – mutkikkaassa maailmassa mikään ei ole ilmiselvää (pun intended) ja niinpä  eräänkin  nimettömän lähteen mukaan kohua aiheuttaneet videot olisi tarkoituksella kuvattu ”vuodettaviksi” julkisuuteen nostattamaan hallituksen suosiota edelle mainitun solidariteetin ansiosta ja toisen yhtä nimettömän lähteen mukaan videot olisivat sinänsä autenttista kamaa, mutta niiden vuotamisesta olisikin vastuussa Venäkän turvallisuuspalvelu  tarkoituksenaan saattaa maamme poliittiseen sekasortoon.

 

Vaihtoehtoisia kerrontalinjoja siis löytyy jokaisen omaa yksilöllistä  narratiiviavaruutta täydentämään.

 

 

 

+3
jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu