Ilmastonmuutos vaaliteemaksi

Poliittisessa ilmastossa on entistä selkeämmin näkyvillä kentän jakautuminen leireihin nimenomaisesti suhtautumisessa ilmastonmuutokseen ja siihen sopeutumiseen. Aikaisemmat  jakolinjoja luoneet aiheet kuten Euroopan unioni, maahanmuutto ja rasismi ovat diskursiivisesti tyhjiin kaluttuina menettäneet hohdettaan – niiden käsittely julkisuudessa ei siis enään herätä kovinkaan suuria intohimoja puoleen tai toiseen.

Noin 50 vuotta uutena teemana tunnettu ilmastonmuutos näyttäisi  olevan tällä hetkellä  se the Teema, jolla stagnaatioon ajautunut poliittinen keskustelu saadaan jälleen kerran avattua hyvinvointiyhteiskunnan aktiiviseksi ja tavoitteelliseksi alustaksi. Kehityslinjojen suunta ja volyymi on siis ensiksi tehtävä selväksi äänestäjille, jotta edustukselliset poliitikot voivat sitten lähteä toteuttamaan kansalta saamaansa mandaattia omalle ilmastostrategialleen 🙂

 

Mitkä tekijät  sitten  puoltavat näkemystäni?

Perustan näkemykseni ihan median seurantaan – ilmastonmuutos on muita aiheita useammin esillä vähintään välillisesti vaikutteisena jokapäiväisessä mediassa alkaen yleisistä ympäristöä koskevista uutisoinneista ja raportoiduista äärisääilmiöiden alueellisista tuhovaikutuksista ihmisen elinolosuhteille unohtamatta Elokapinaa ja pumpulissa kasvatettua kulutusorientoitunutta  keskiluokkaa tyynnyttävää  teollisuustuotteiden markkinoinnissa ja mainonnassa esiintyvää ”vihreää siirtymää”.

Tähän empiriaan vedoten on varsin ja kohtuullisen helppoa ennustaa. että seuraavissa  eduskuntavaaleissa  ilmastonmuutos tulee  olemaan keskeisin ja puolueita toisistaan erottavin kampanja-aihe.

 

 

 

0
jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu