Katujen väristä ei ole olemassa yksityiskohtaista määräystä

Tieliikennelain mukaan tielläliikkujan ensisijaisina opasteina toimivat liikennemerkit, jotka ovat ryhmitelty käyttötarkoityksensa perusteella varoitus-, etuajo-oikeus- ja väistämis-, kielto- ja rajoitus-, määräys-, sääntö- ja opastusmerkeiksi.  Liikennemerkkien tarkoitusta tai kohdetta voidaan selventää merkin alapuolelle kiinnitettävällä lisäkilvellä.

Liikennemerkkien ohella liikenteenohjausta toteutetaan tien pintaan tehdyllä maalauksella esimerkiksi erottamaan  tien kaistat toisistaan tai ilmaisemaan suojatien täsmällinen alue.

 

Tieliikennelaki tai esimerkiksi tieliikennepalveluita tuottava Väylävirasto eivät suoraan anna yksityiskohtaista  ohjetta, määräystä tai edes suositusta itse kulkuväylän päällystysmateriaalin tai sen pinnan värityksestä.  Näin ollen esimerkiksi liikennemerkillä osoitetun ja valkoisilla 50 cm leveille valkoisille palkeille maalatun suojatien maalaamattomat väliosat tai reunustan  voi tien omistava taho maalauttaa halutessaan vaikkapa nyt ajankohtaisesti sateenkaaren värein.

0
jiihooantikainen
Vasemmistoliitto Kuopio

aktiivinen 🐟, miesasia-aktivisti, feministi ja vasemmistolainen.
muuten ihan mukava mies :)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu